Mitäpä lottoot, Umayya Abu-Hanna?

http://www.hs.fi/paivanlehti/sunnuntai/Lottovoitto+j%C3%A4i+lunastamatta/a1356756791315

Jos nyt unohdetaan hetkeksi, että "rasismin" sanakirjamääritelmähän on ihmisten eriarvioinen kohtelu yhteiskunnallisella tasolla etnisestä alkuperästä johtuen, joka Suomessa toteutuu ainoastaan vähemmistöjen eduksi, ja hyväksytään, että "rasismilla" tarkoitetaan sitä, että käytetään sanaa "neekeri" ja huudellaan hävyttömyyksiä.

Niin, mistä se Suomessa johtuu?

En voi puhua koko Suomen kansasta, enkä kaikkien "maahanmuuttokriitikkojen puolesta", mutta omalta kannaltani voin vastata, että ennen suvaitsevaisuushössötystä en ollut pahemmin törmännyt "rasistiseen huumoriin tai käytökseen", ja jos törmäsin, se aiheutti minussa samanlaista pahennusta, mitä sen nyt voi olettaa "tavallisessa ihmisessä" aiheuttavankin: "Ihonväri on vain ihonväri, eihän se ihmistä määritä" jne.

Se oli vasta kun "neekeristä" tai "rasistisista solvauksista" tehtiin virallisesti kiellettyjä kun mielenkiintoni heräsi, että hetkinen, miksikäs näin. Sitten mitä enemmän maahanmuuttojärjestelmään tutustui, sitä suurempi määrä sontaa alta paljastui.

Tällainen hyysäys aiheuttaa minun luonteisessa - ja en varmasti ole ainoa - ihmisessä reaktion, että tyhmää sääntöä vastaan pitää kapinoida: kiellä sana "neekeri" ja minä luultavasti lisään sanan "neekeri" käyttöä. Uskon, että sama reaktio syntyisi, jos kielletty sana olisi joku "valkonaama" tai "maitonaama". Saati ryssä, jutku, rättipää, ählämi, polakki, mikä vaan. Sanojen ja ilmaisujen kieltäminen on niin käsittämättömän typerää toimintaa.

Rasismia ei tosiaan enää ollut se, että fyysisesti pahoinpitelee ihmisen ihonvärin vuoksi, rakennetaan omat vessat mustille ja valkoisille, tehdään mustille ja valkoisille omat bussivuorot, kielletään juridisella tasolla ihonvärin takia etenemismahdollisuudet yhteiskunnassa, ja niin edelleen, vaan rasismia tuntui päivä päivältä enemmän olevan yksinkertaisesti se, ettei rakastanut neekereitä yli kaiken - jopa niin paljon, että suostui "positiivisesti syrjittäväksi" heidän etujensa vuoksi.

Rasismia on nykyään jopa se, että tilastoja tulkiten uskaltaa ottaa puheeksi sen, että, totta tosiaan, neekerit raiskaavat suhteessa enemmän kantaväestöön verrattuna. Olen todella pahoillani, jos se loukkaa jotain, mutta asia tilastojen valossa vaan tuntuu olevan niin.

Minun mielestäni oikeudenmukainen ratkaisu ongelmaan olisi oman kehon omistusoikeutta rikkovien maahanmuuttajien karkottaminen maasta; siitä hyötyisi sekä maan kansa, että hyvin käyttäytyvät ulkomaalaiset, jotka joutuvat nyt kärsimään huonosti käyttäytyvien tuomasta maineesta. Tässä mielestäni häviäisivät ainoastaan huonosti käyttäytyvät ulkomaalaiset, joidenka oikeudet minua eivät kiinnosta, koska heitäkään ei kiinnostanut uhriensa oikeudet.

Mutta kun ei voi karkottaa, koska ihmisoikeudet ja ihmisarvo ja sielu ja rasismi ja sydän.

Samat ihmiset - ja tämä tarina on tosi - jotka kannattavat kantaväestön syrjintää ulkomaalaisten etujen nimissä, ovat tyrmänneet pakolaisstatuksella maassa olevien rikollisten karkoittamisen, vedoten kaikista maailman asioista yhdenvertaisuuteen, sekä "samoihin oikeuksiin".

Jos ja kun kantasuomalainen mies raiskaa naisen, konsensus on, että tuomiot seksuaalirikoksista ovat liian pienet ja niitä pitäisi koventaa ja seksuaalirikollisella ei ole mitään arvoa.

MUTTA KUN SE AHMED NYT ON VÄHÄN NEEKERI JA NEEKERILLÄ NYT ON VÄHÄN VAIKEETA NIIN PITÄÄ NYT VAAN YMMÄRTÄÄ!

Tämänkin olen sanonut niin jumalattoman monta kertaa, sanotaan se vielä kerran: Maahanmuuttoa kritisoidessani en ole koskaan vaatinut muuta kuin yhdenvertaisuutta, ja kritiikin kohteena en "maahanmuuttokriittisiä" blogeja lukiessani en ole muuten koskaan törmännyt lauseeseen "Neekerit on häädettävä pois Suomesta ihonvärinsä vuoksi!" tai mihinkään sen variaatioon vaan kritiikin kohteena ovat olleet positiivinen syrjintä, mamujen rikosten peittely ja muu erityissuojelu ja erityisoikeudet ja monikulttuurisuuden oksettava pakkotuputus joka tuutista - jos ihmisten annettaisiin vain olla yhdenvertaisia ja elää vapaasti, minä väitän, että suurin osa antipatioista katoaisi.

Tai osa varmasti säilyy, koska mokuhössötys on saanut jo niin paljon tuhoa aikaan.

Suomen suvaitsevaisto ei kuitenkaan halua tutkia, mistä tämä ulkomaalaisiin kohdistuva viha juontaa juurensa, vaan halua tilanteen korjaamisen sijaan yksinkertaisesti kieltää vihan tunteena kokonaan. Logiikka on älytön: sen sijaan, että pyrittäisiin korjaamaan negatiivisen tunteen herättävä ilmiö, kielletään vaan tunne ja sen ilmaisu, ja kaikki on hyvin.

Toisin esille asian, joka usein tässä keskustelussa jätetään huomiotta: Suomessa valtion omistaman Yleisradion ajankohtaisohjelmassa ollaan huolestuneina puitu sitä, mikä on vihapuhetta, onko Suomessa rasismia, ollaanko Suomessa ennakkoluuloisia.

Luuletteko, että Amerikassa, kun mustilla oli omat bussivuorot, paljoa puitiin mediassa, että voi, voi, voi kun tämä taitaa nyt olla aika rasistista? Ei puitu. Se, että rasismista ollaan näin huolissaan, osaltaan todistaa, että ei Suomi ole rasistinen maa.

Ei sillä, minäkin haluaisin elää yhteisössä, jossa ulkomaalaistaustaiset(kin) lapset saisivat opiskella ja työskennellä ja osallistua yhteiskuntaan ilman ilkeämielistä huutelua, ja ihmisille huutelu kaduilla, tai varsinkaan fyysinen pahoinpitely - oli syy mikä tahansa - ei todellakaan ole sivistynyttä käytöstä, enkä moista käytöstä puolla, tai tuolla tavalla käyttäytyvien puolia pidä, koska en heidän laumaa edusta. Uskon myös, että tällaista tapahtuu, enkä usko kaiken ulkomaalaisten kohtaamaan rasismin olevan mediahypeä.

Huutelu ei riko kenenkään omistusoikeutta, enkä tue siihen puuttumista lakitasolla, mutta mitään kovin rakentavaa en usko sen saavuttavan.

Uskon kuitenkin, että tie sivistykseen - jos sallitte nyt tuollaisen epämääräisen termin käytön - käy vapauden kautta ja sen, että ihmisille annetaan nykyisenkaltaisen hyysäyksen ja kyttäyksen sijaan mahdollisimman avoin ympäristö itse etsiä totuutta ja tutustua ihmisiin. Totta on, että huonosti käyttäytyvien ihmisten huutelu on yksi hinta, joka vapaudella on, mutta tuolla tavalla käyttäytyvät ihmiset ovat Suomessa vähemmistö.

Vastuu tulee lakiregulaatioiden sijaan olla yksilöllä itse valita sosiaaliset suhteensa ja omalta osaltaan antaa sanktioita huonosti käyttäytyville ihmisille ihmissuhdemarkkinoilla.

Sukupuolineutraaliuden petos

Sukupuolineutraalius on yksi feministisen liikkeen poliittisesti korrekteista muotitermeistä, jotka vaikuttavat päällisin puolin harmittomilta, ja jopa hyödyllisiltä, mutta ajavat loppujen lopuksi täysin päinvastaisia agendoja.

Sukupuolineutraaliudella tarkoitetaan siis käsitystä, että ihminen voi itse valita sukupuolensa, eikä häntä yhteiskunnan toimesta pakotetaan valmiiksi määriteltyyn sukupuolimuottiin. Kasvatuksen tapauksessa tämä tarkoittaisi siis esimerkiksi sitä, että lapselle ostettaisiin yhtä lailla "tyttöjen leluja" kuin "poikien leluja", eikä kumpienkaan lelujen käyttöön painostettaisi kasvattajien puolesta.

Minä kannatan yhdenvertaisuutta, sekä ihmisen oikeutta olla "oma itsensä", kunhan ei puutu muiden ihmisten vastaavaan oikeuteen väkivalloin, sekä kannatan myös sukupuoleen perustuvien etuoikeuksien poistamista.

Mikä sukupuolineutraaliudessa siis mättää?

Sukupuolettomuus on naisten keksintö ja luotu käsitteenä naisten näkökulmasta. Tämä johtaa siihen, että se ei ota miesten näkökulmaa lainkaan huomioon, eikä määritelmällisesti siihen pystykään, koska sen kantava ajatus on, että sukupuolia ei ole edes olemassa. Tässä on kuitenkin se huutava ongema, että kaksi sukupuolta ovat yhteiskunnassa erilaisissa asemissa, liittyen sukupuoliominaisten piirteiden korostamiseen.

Naisten näkökulmasta projisoituna sukupuolettomuus on ainoastaan hyödyllistä: naisille miehiset ominaisuudet, kuten vahvuus, johtajuus, päätöksentekokyky, matemaattis-looginen ajattelu ja päättäväisyys ovat plussaa, mutta eivät pakollisia; nainen voi siis ainoastaan voittaa sukupuolettomuudessa. Tilanne ei ole sama miehelle, joka korostaa feminiinisiä piirteitä, kuten herkkyys, passiivisuus, tunnepohjainen ajattelu ja heikkous; feminiinit piirteet ovat miehille negatiivisia ja heikentävät miesten mahdollisuuksia pärjätä maailmassa, eikä miehellä ole samanlaista liikkumavaraa sukupuoliroolien välillä kuin naisilla.

Todisteena väitteestäni käytän länsimaista homokulttuuria kohtaan koettua antipatiaa miesten keskuudessa: on väärin ajatella, että "hinttejä" kohtaan suhtauduttaisiin negatiivisesti, koska homous seksuaalisena orientaationta koettaisiin nykyaikana moraalisesti vääränä, vaan ongelman ydin tuntuu olevan siinä, että näkyvillä olevat mediahomot ovat riisuttuja kaikesta maskuliinisuudestaan; homot ovat muotitietäjiä, kampaajia ja sisustussuunnittelijoita, puhuvat korostetun feminiinisesti, heiluttelevat käsiään ja pöyristyvät.

Jos poika käyttäytyy koulussa epämiehekkääksi koetulla tavalla,ei aikaakaan kulu kun ensimmäinen lapsi jo haukkuu häntä homoksi. Tämä siksi, että nykyajan homo edustaa täydellistä miehisyyden puutetta - ei siis siksi, että esimerkiksi itkeminen yhdistettäisiin mitenkään varsinaiseen perseeseen poraamiseen.

Homot tai epämaskuliiniset pojat ovat myös maskuliinisia poikia useammin fyysisen väkivallan uhreja.

Ihan aiheellinen kysymys toki on, että onko tämä sitten ihmisten toimintatapa, jota halutaan ylläpitää; onko ylläpitämisen arvoista, että ihminen joutuu kokemaan fyysistä väkivaltaa vain kun ei täyty sukupuoliroolin odotuksia.

Olen kaikkien järkevien ihmisten kanssa samaa mieltä, että on kammottavaa, miten ihminen, iästä riippumatta, voi saada turpaan siksi, että hänet koetaan epämiehekkääksi, oli syy mikä tahansa.

Tähän on kuitenkin ehdotettu kahta kilpailevaa toimintastrategiaa: joko me ajamme läpi sukupuolettomuuden ideologiaa, toivoen kädet ristissä, että joskus asiaan tulee muutos, tai vaihtoehtoisesti me hyväksymme, että ihmisillä on kaksi sukupuolta, joiden pelisäännöt ovat, mitkä ovat, ja opetamme ne reilusti lapsillemme, antaen heille elämässä pärjäämiseen tarvittavat eväät.

Etu jälkimmäisessä kasvatustavassa on, että siinä ei oteta riskiä, että lapsi joutuu valheellisen kasvatuksen vuoksi kärsimään kiusaamisesta ja sosiaalisesta eristyksestä.

Minä en itse haluaisi käyttää omaa lastani minään feministisen teorian koekaniinina. Haluatko sinä olla se kasvattaja, joka tieten tahtoen opettaa lapselleen toimintamalleja, joiden tiedät olevan haitallisia hänen hyvinvointinsa kannalta, mutta jotka ehkä joskus muutaman sukupolven päästä kantavat hedelmää?

Toisekseen naiset ovat tässä asiassa hyvin kaksinaismoralistisia, koska vaikka he sanovatkin, että miestä ei tulisi lukita maskuliiniseen sukupuolirooliin, palkitsevat he kuitenkin pääasiassa maskuliiniset alfaurokset seksuaalipalveluilla, täten siis itse edesauttaen kyseisen roolipaineen ylläpitoa, koska se, keille naiset antavat seksiä, on suurin määräävä tekijä sille, millaiset miehet pärjäävät ja ketkä eivät.

Suomeenkin rantautuneisiin ammuskelutapauksiin ollaan etsitty syypäitä videopeleistä, elokuvista, kiusaamisesta ja aseiden saatavuudesta. Olisiko kuitenkin mahdollista, että syy olisi jossain syvemmällä kuin väkivaltaisista videopeleistä opittujen mallien purkautuminen koulukiusaajien niskaan? Millainen poika itse asiassa joutuu kiusatuksi?

Feministit ovat niin kovia tyttöjä projisoimaan, että sukupuolettomuus on keskivertofeministille naisellisuutta, koska projisoiva feministi kokee hänen naisellisuutensa olevan "ihmisyyttä", eikä "naisellisuutta". Näin ollen hän näkee miesten hänen käytöksestään poikkeavan toiminnan "valheena", eli "sukupuolimuotin toteuttamisena", josta mies on vapautettava "ihmisyyteen". Naisellinen feministi siis uskoo olevansa sukupuoleton, joten miehenkin koetaan olevan sukupuoleton vasta kun hän kantaa naisen laukkuja shoppaillessa ja itkee jokaisesta pienestä vastoinkäymisestä.

Seurauksena sukupuolettomuudesta on siis maskuliinisuuden tukahduttaminen, maskuliinisten roolimallien katoaminen ja yhä useamman, harhaanjohdetun nuoren miehen eksyminen elämän polulla kun feministien ohjeita noudattaneet äidit ja isät eivät antaneet heille rehellisiä ohjeita.

Ammuskelutapauksien suorittaneita länsimaissa on pääasiassa yhdistänyt kiusatuksi joutuminen, sosiaalinen syrjäytyminen, sekä ulosjääminen pariutumismarkkinoilta, eli naisettomuus. Nämä ovat seurausta miehuuden puutteen aiheuttamista toimintamalleista, eli passiivisuudesta ja alistumisesta. Maskuliinisuuden omaksunut koululaispoika osaa puolustautua ja osoittaa kiusaajilleen, ettei tämän päälle päästä astumaan, ja näin ollen pääsee kiipeämään sosiaalisia tikkaita ylöspäin.

Feministeillehän passiivisen tohvelieläimen rooliin alistetut miehet kelpaavat mainiosti, koska se antaa enemmän tilaa naisille työmarkkinoilla.

Minun mielestäni on aika käsittämätöntä, että sillä tieteen tuomalla informaation määrällä, joka meillä on nykypäivänä käytössä, sukupuolien välisistä eroista väitteen tekevää ihmistä katsotaan niin kutsutussa "sivistysvaltiossa" kieroon. Me ymmärrämme, että sukupuolia on kaksi; me ymmärrämme, että sukupuolien väliset fyysiset erot ovat hormonien aikaansaannosta; me ymmärrämme, että nuo hormonaaliset erot ovat evoluution aikaansaannosta; me ymmärrämme, että hormonit vaikuttavat aivoihin - mutta jossain kohtaa tapahtuu aivonyrjähdys, ja hormonaalisten erojen vaikutus käytökseen ja tietojenkäsittelymetodeihin on tabu, jonka ääneen lausunnasta saa naisten alistajan maineen.

Ja ennen kaikkea on "ällö" ja "vanhanaikainen", ja feministinen argumentaatio on opettanut meille, että jos se on ällöä ja vanhanaikaista, sitä ei tule kenenkään kuunnella.

Feminismi, jossa kaikki on sosiaalisia konstruktiota, ei tietenkään osaa ottaa biologiaa huomioon, ja tuskin edes haluaa ottaa, koska biologia ei ole poliittisesti korrektia, biologia vain on.

Niin, ja välttääkseni ne olkiukot, joita monet jo tässä vaiheessa rakentelevat, en väitä, etteikö uros- ja naarasyksilöiden kesken esiintyisi luonnossa variaatiota. Mutta mitä tulee lelukatalogeihin, tarhoihin, kouluympäristöihin, jne on yleistäminen järkevää, kunhan variaatioiden olemassaolo muistetaan. Se, että esimerkiksi koulujen pitäisi mielestäni olla pienempiä nimenomaan siksi, että yksilölliset tarpeet voitaisiin paremmin ottaa huomioon, onkin jo toinen aihe.

Älkää siis hämääntykö; sukupuolineutraalius ei ole yhdenvertaisuutta ajava aate, vaan naisellisten piirteiden korostamista miehisten piirteiden kustannuksella, sekä feministeille haitallisten maskuliinisten ominaisuuksien tukahduttamista, lokaamista ja haihduttamista yhteiskunnasta.

On todennäköistä, että lapsesi onnellisuus ja menestyminen yhteiskunnassa toteutuu parhaiten kun kasvatat pojat miehiksi ja tytöt naisiksi.

Hyvinvointivaltio syrjäyttää nuoret

Keskustelimme työkaverin kanssa duunissa pikaisesti uutisesta poliisilaitosten lakkauttamisesta useilla paikkakunnilla. Työkaverini sanoi suoraan, että hän ainakin varastaisi ja ryöstäisi, jos olisi köyhä ja paikkakunnalla ei olisi poliisilaitoksia valvomassa lakia.

Kysyin sitten, että onko tosiaan niin, että poliisien olemassaolo on hänelle ainoa moraalia ylläpitävä voima. Itse kun en osaa samaistua tuohon mentaliteettiin lainkaan.

Ajatusmaailmamme eivät tuon keskustelun aikana kohdanneet, mutta se sai mut miettimään ilmiötä laajemmin. Missä vaiheessa meidän lajista on tullut sellainen, että toisen ihmisen ryöstäminen on rahan puutteessa ensimmäinen mieleen juolahtava vaihtoehto - vai ollaanko me aina oltu sellaisia?

Ottaen vaan huomioon miten tärkeää yhteistyö on ollut lajimme kehityksen kannalta, sitä olettaisi, että väkivallan ja ryöstämisen sijaan ensimmäinen mieleen juolahtava ajatus olisikin "Miten voisin parhaalla tavalla olla hyödyksi yhteisölleni ja muille yksilöille ja näin ollen tienata sillä ansiota?"

Toisin sanoen, sen sijaan, että aseella uhaten pakottaa toisen ihmisen antamaan rahaa väkisin, tiedustelisi miten voisi olla korvausta vastaan jotenkin avuksi.

Nyt kun nuorten syrjäytyminen on pinnalla oleva aihe, niin tämä liittyy olennaisesti myös siihen.

Hyvinvointivaltio on opettanut meidät yhteiskuntaan, jossa meillä on syntymän perusteella oikeus saada ja toisilla on velvollisuus antaa. Jos tämä ei toteudu, "yhteiskunta riistää". Kerran kun ollaan opittu, että väkivallan uhalla on oikein ja hyveellistä ottaa rahaa viattomilta verotuksen muodossa, lienee hyvin helppo omaksua ajatus, että kun itse ottaa rahaa väkivallan uhalla, se on oikein, koska ottaa vaan sen mitä muut "ovat velkaa" kun ovat "riistäneet".

Yhteiskunnassamme valtio kantaa täysi-ikäisestä yksilöstä suuremman vastuun kuin vanhemmat ja läheiset, jonka seurauksena yksilöt erkanevat läheisistään; tavallaan paine itsenäistymiselle on suuri, mutta sitten ei kuitenkaan olla ihan valmiita vielä täysin vielä olemaan omillaan, joten nuori yksilö turvautuu sosiaaliseen turvaverkkoon ja hyvinvointivaltio saa taas uuden asiakkaan.

Tämä turvaverkko opettaa sitten nuoren rakastamaan vankilaansa. Eihän se, joka antaa rahaa ja tukea, voi olla paha, vai mitä?

Tämä ei ole nuoria syyllistävä palopuhe, sillä näen syrjäytyneet nuoret vaan oireena suuremmasta ongelmasta.

Työttömyys ja nimenomaan nuorten syrjäytyminen ovat lähes suoraa seurausta lisääntyneestä holhoamisesta sekä valtion regulaatioista, joiden tarkoitus on ollut muka "auttaa". Mutta kuten vasemmistopolitiikka ja sosialismi aina, myös tämä perustuu valheelle ja epäonnistuneelle fantasioinnille.

Hyvänä esimerkkinä muka työntekijöiden etua palvelevat työehtosopimukset, joita yritysten on pakko noudattaa ja maksaa määrättyä palkkaa jokaiselle työntekijälle, vaikka olisivat nuoria ja kokemattomia. Tottakai työehtosopimuksen mukainen minimipalkka on todella kova juttu kokeneella työntekijälle, jonka työllisyys on turvattu, mutta olepa nuori ja juuri ammattiin valmistunut työntekijä, jolla ei ole käytännön kokemusta lainkaan; sinun on yksinkertaisesti oltava minimipalkan arvoinen työntekijä, tai sinua ei ole kannattavaa palkata.

Työllistymisen tulisi olla kaupankäyntiä työntekijän ja työnantajan välillä, jossa molemmilla on neuvotteluvaraa ja joka johtaa työntekijän arvon arvioimiseen ja toivottavasti työllistymiseen. Suomessa työllistyminen on nuorille arpapeliä, jossa toivotaan, että työntekijä on valmis ottamaan riskin nuoren työntekijän suhteen. Nuori työntekijä ei voi neuvotella palkkansa suhteen edes vähää alusta, koska muuten yritys rikkoisi TES:iä.

Ideaalitilanteessa nuori voisi aloittaa työnsä kokemattomana pienemmällä palkalla, saada kokemusta, joka nostaa hänen arvoaan työntekijänä, ja vaatia sitten korkeampaa palkkaa; jos yritys kieltäytyy maksamasta korkeampaa palkkaa, työntekijä siirtyy toiseen yritykseen ja yritys menettää kokenutta työvoimaa kilpailijalle.

Tähän kun lisätään vielä se, että laiskottelevasta työntekijästä on vaikeaa päästä Suomessa eroon, kiitos valtion holhouksen, on kokemattoman työntekijän palkkaaminen vieläkin suurempi riski yritykselle.

Nuorelta jää sitten työllistymismahdollisuus saamatta ja hän jää kotiin. Rahat haetaan valtiolta ja mitä pidemmäksi työttömyys venyy, sitä passivoivampi turvaverkko on. Näin on syntynyt syrjäytynyt sellaisestakin, jolla olisi alunperin voinut olla halua yrittää.

Tällaiset, ja monet muut vastaavat "yksilön edun vuoksi" laaditut valtiolliset regulaatiot sekä nykyisenmallinen turvaverkko toimivat nimenomaan yksilöä vastaan ja ovat toimineet jo vuosia ja syrjäytyminen on seurausta siitä, että tämä valtion puuttuminen vapaaseen kaupankäyntiin kantaa hedelmää.

Nämä ovat vaan asioita, joita "syrjäymistä vastaan taistelevat" urhoolliset vasemmistosoturit eivät halua kuulla. Vika ei voi olla hyvinvointivaltiosta, koska hyvinvointivaltio antaa rahaa, eli hyvinvointivaltio on kaveri. Vika on pakko olla jossain muualla ja vian löytymiseksi ollaan valmiita keksimään vaikka mitä kummituksia, kunhan vaan ei tarvitse kyseenalaistaa hyvinvointivaltiota, koska hyvinvointivaltion kyseenalaistajat ovat niitä pahiksia, jotka vihaavat köyhiä ja haluavat viedä sossumassit pois - ja heitä vastaan on taisteltava!

Vasemmistolainen lähestymistapa syrjäytymiseen on perse edelle puuhun kiipeämistä: tehdään kaikki sen eteen, että vahvistetaan juuri sitä instituutiota ja yhteiskuntamallia, joka on nykyisen pahoinvoinnin takana. Näiden valtion sotilaiden kasvatushan on hyvinvointivaltion tarkoituskin tietenkin, jotta se voi jatkaa olemassaoloaan ja varastaa ihmisiltä rahaa ja nauttia heidän työnteon hedelmistä. Ei hyvinvointivaltio välitä ihmisistä. Ei sosialismi välitä ihmisistä.

En silti tietenkään päästä "oikeistolaista" Kokoomustakaan pälkähästä, sillä Kataisen ja Kokoomuksen tukemat suurten yritysten yritystuet ovat omiaan vääristämään kilpailua ja palkkatasoa sekä syömään työpaikkoja ihmisiltä, etenkin juuri nuorilta, ja ylläpitämään vallitsevaa korporatiivista status quota - sen sijaan, että eläisimme markkinataloudessa, joka perustuu aktiiviseen kaupankäyntiin ja neuvotteluun. Kokoomus on kyllä ihan samanlainen huijaripuolue kun ne loputkin. Mainitsisin kuitenkin, että yritystuet eivät suinkaan ole kapitalismia, vaan sosialismia, eli kapitalismia on turha syyttää.

Perustulo nyt olisi hyvä kannattamani kompromissiratkaisu tässä tilanteessa. Järkevä perustulo käyttöön, jonka myötä verotusta voisi laskea ja työntekoon liittyvistä regulaatioista voitaisiin luopua kun kaikilla olisi se takuuvarma toimeentulo. Työntekijöiden ja työnantajien välisen kaupan vapauttaminen veisi meitä askeleen kohti todellista hyvinvointia, jonka jälkeen voisimme ottaa toisen ja taas kolmannenkin askeleen. Ja niin edelleen.

Eutanasian vastustus teokraattisen fasismin ja epäinhimillisyyden linnakkeena

Kaikkein hämmentävintä eutanasiakysymyksessä on, että se on kysymyksenä edes olemassa.

Eutanasialla tarkoitetaan siis armomurhaa, eli aktiivista toimenpidettä, jossa toisen ihmisen elämä lopetetaan tämän pyynnöstä. Armomurha toteutettaisiin siis sellaisen ihmisen toivomuksesta, joka elää elämänsä huomattavissa kivuissa, joista paranemisesta ei ole toivoa, tai merkittävää toivoa, eikä henkilöllä ole itsellä välttämättä voimavaroja elämänsä aktiiviseen lopettamiseen.

Sentimentaalisten vastalauseiden lisäksi armomurhakysymys usein nostattaa esiin lisäkysymyksen siitä, että mihin raja tulee vetää.

Jos sallimme armomurhan tilanteessa X, voimmeko enää loogisesti kieltää sitä toisenlaisessa tilanteessa Y, jossa olosuhteet muistuttavat tarpeeksi paljon tilannetta X?

Ottamatta tässä kantaa siihen, onko kyseessä kaltevan pinnan argumentti vai ei, en näe tuon kysymyksen olemassaoloa perusteltuna syynä vastustaa eutanasiaa kokonaisuudessaan.

Abortti on laissa sallittu toimenpide tietyssä vaiheessa raskautta, mutta ei enää sen jälkeen. Olisi hulluutta kieltää raskaus ensimmäisen kuukauden aikana vain siksi, että se voitaisiin kokea epäinhimillisenä raskauden yhdeksännellä kuulla.

On myös yksinkertaistavaa ja epärehellistä tehdä eutanasiakysymyksestä kokonaisuudessaan mustavalkoinen joko-tai -kysymys, enkä koe mielekkäänä kohdella sitä sellaisena. Joissain tilanteissa eutanasia on selkeästi perustellumpi kuin toisissa, mutta harmaan alueen olemassaolo ei estä eutanasiaa tilanteissa, joissa sävy on harmaan sijasta selkeä. Vaikeisiin kysymyksiin harvoin on yhtä, kaikkia ongelmia ratkaisevaa vastausta, mutta ei ole järkevää olla ottamatta yhtä askelta eteenpäin vain siksi, että yhdellä askeleella ei pääse maaliin asti.

Viimeaikoina eutnasian vastustajana on tullut tunnetuksi ainakin kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen, joka on koulutukseltaan lääkäri. Kannanotossaan Räsänen ei suoraan viitannut uskonnollisiin doktriineihin, mutta vetosi kuitenkin erääseen toiseen minun mielestäni yhtä kummalliseen uskomukseen: nimittäin uskoon, että jokainen ihmiselämä on alusta loppuun yhtä arvokas ja elämisen arvoinen. Tämän uskomuksen uskon olevan alunperin kristillistä perua, vaikka sen jakaa toki myös moni nykyajan sekulaari ihminen.

Käsitys, että kaikki elämä on yhtä arvokasta ja elämisen arvoista voidaan kuitenkin helposti testata riistämällä näin väittävältä ihmiseltä yksitellen oikeuksia. Logiikan, jonka mukaan kaikki elämä on yhtä arvokasta, perusteella ihminen suostuu tähän, koska hänen elämänsä arvo ei vähene, vaikka oikeudet vähenevät. Tämän lisäksi ihmistä voidaan vaikka vesilautakiduttaa ja kysyä kesken kärsimyksen, että onko hänen elämänsä yhtä arvokasta nyt kuin se oli ennen kuin oikeudet riistettiin ja kärsimystä lisättiin. Jos ihminen vastaa kyllä, hän puhui totta; jos hän kuitenkin haluaa pois tilanteesta, hän toisin sanoen myöntää, että kaikki elämä ei ole samanarvoista, vaan jossain kohtaa menee raja. Uskon, että poikkeuksetta jokaikinen henkilö pyytäisi päästä pois vesilautakidutuksesta.

Tämän jälkeen pyydän pohtimaan sitä, että on olemassa tälläkin hetkellä ihmisiä, jotka elävät päivittäin sietämöttömissä kivuissa, mutta ovat fyysisesti kykenemättömiä lopettamaan niitä itse.

Sietämättömiä ovat mielestäni myös länsimaiset, rikkaat, hurskaat ja hyvää elämää elävät kristityt, kuten Päivi Räsänen, jotka kehtaavat sairaalasängyillä tuskissaan lojuville sairaille julistaa roomalaiskirjeen sanomaa, jonka mukaan kärsimys tekee vahvaksi ja kehittää luonnetta. Jos loputon, päivittäinen kärsimys ei valmista muuhun kuin kuolemaan, mikä rakentavuus kärsimyksellä siinä tapauksessa on? Kuka helvetti Päivi Räsänen, tai kukaan muukaan, on kertomaan ALS-taudissa lojuvalle hengityskonepotilaalle, että hänen elämänsä on edelleen elämisen arvoista, jos potilas itse ei koe, että niin enää on?

Mitä ylimielisyyttä, mitä röyhkeyttä!

Ihminen on todella selviytyvä ja sopeutuva olento. Ollaankin tehty tutkimuksia, missä ollaan tutkittu esimerkiksi onnettomuuksien seurauksena halvaantuneiden ihmisten yleistä tyytyväisyyttä elämäänsä ja haastatteluiden perusteella ollaan todettu ihmisen kykenevän olemaan luultua onnellisempi esimerkiksi kävelykyvyn menettäneenä. Se vaatii siis paljon, että ihminen vilpittömästi kokee kuoleman olevan parempi vaihtoehto kuin elämän jatkumisen ja pyydän kaikkia eutanasian vastustajia käsittämään tämän.

Kyse ei ole hetken mielijohteesta, kuten usein eutanasian vastustajat pelkäävät, vaan kyse on ihmisestä, jonka päivät ovat niin sietämättömiä, että hän haluaa luopua siitä yhdestä elämästä, joka meillä on. En halua sortua ylidramatisointiin, mutta eutanasian vastustus tilanteissa, joissa täydessä ymmärryksessä oleva potilas tekee selvän toivomuksen päästä pois kivuistaan, on minun mittapuullani epäinhimillistä sekä julmaa - ja minä yleensä olen se, joka kritisoi tuollaisten sanojen ja sanontojen liian löyhää käyttöä.

Lääkärin tehtävä ei missään nimessä tulisi hyvinvointiyhteiskunnassa olla yksinomaan ylläpitää elämää, sillä on elämää, jonka ylläpitäminen ei ole kannattavaa, tai edes humaania. Lääkärin tehtävän tulisi olla ylläpitää hyvinvointia. Hyvinvointia ei ole joutua valitsemaan sietämättömien kipujen ja lääkehuurujen välillä. Jokainen toisin väittävä on puolestani velvoitettu suostumaan yhdeksi tunniksi aikaisemmin mainitsemani vesilautakidutuksen uhriksi. Mainittakoon, että koulutetut CIA-agentit kestävät kidutusta keskimäärin 14 sekuntia.

En ymmärrä minkä takia eutanasiakysymys ihmisten kohdalla on niin suuri ja vaikea kysymys vielä nykyainakin. Kuitenkin lähes jokainen, jolla on joskus ollut kotieläin, on joutunut elämänsä aikana sen tilanteen eteen, missä lemmikki on joko loukkaantunut onnettomuudessa, tai parantumattomasti sairastunut, ja tämän vuoksi on täytynyt tehdä vaikea päätös lopettaa lemmikki. Syy miksi lemmikki lopetetaan on yksinkertaisesti se, että tiedämme sairauden tai loukkaantumisen olevan liian vakava ja lemmikki joutuisi viettämään päivänsä liian suurissa tuskissa, eikä enää kykenisi voimaan hyvin. Tämä ei eroa eutanasiasta muuten kuin siten, että eutanasiassa voimme saada varmuuden siitä, että kuolema on oikea ratkaisu, koska pyynnön tekee potilas itse.

On aina olemassa suuri ryhmä ihmisiä, jotka kavahtavat kun ihmistä verrataan eläimeen, mutta jos ihmisen mieltää eläintä tärkeämmäksi - ja suurin osa ihmisistä on meille tärkeämpiä kuin muut eläimet - niin argumentti eutanasian puolesta on ainoastaan vahvempi, sillä sitä suuremmalla syyllä haluamme taata lajikumppanillemme oikeuden päättää itse omasta ruumiistaan ja omasta elämästään.

Jos minä olen joskus parantumattoman, omatoimisuuttani rajoittavan ja kestämättömiä kipuja aiheuttavan sairauden kourissa, toivon vilpittömästi, että valta päättää elämästäni on minulla itsellä, eikä yhdelläkään teokraattisella fasistilla.

James Hirvisaari ja homoliittojen kauhistus

http://www.youtube.com/watch?v=Ibzb7wPIUBg

"Eihän kyseessä ole mikään tasa-arvoasia, vaan röyhkeä kajoaminen avioliittoinstituutioon!"

Mikä "avioliittoinstituutiosta" loppujen opuksi sitten tekee niin pyhän ja koskemattoman? Uskonnollinen alkuperäkö? Ulkomuistista tulee mieleen isossa kirjassa esiintyvistä avioliittomuodoista esimerkiksi seuraavat: raiskauksen uhriksi joutuneen naisen tulee naida raiskaajansa; sotasaaliiksi päätynyt nainen joutuu naimaan sotilaan, ajamaan päänsä kajuksi ja leikkaamaan kyntensä; leskeksi jääneen, lapsettoman naisen velvollisuus on naida lankonsa tai edesmenneen miehen lähisukulainen ja synnyttää tälle jälkeläinen. Ja mikä parasta: Raamatun yleisin avioliittomuoto ei ole miehen ja naisen välinen liitto, vaan - you guessed it - moniavioisuus. Kannattaako James Hirvisaari kaikkia näitää?

Ja on se tasa-arvokysymys, vaikka olisikin röyhkeä sellainen. Jos kannattaisin Suomeen valkoisten heteromiesten lakiin kirjattua ylivaltaa, se olisi röyhkeä kajoaminen yhteiskuntarakenteeseen, mutta silti ilmiselvä tasa-arvoasia. Tämäkin on ilmiselvä tasa-arvoasia. Mikä antaa James Hirvisaarelle oikeuden määrittää, mikä on ja ei ole tasa-arvoa?

"Siinä samassa lapsetkin halutaan uhrata itsekkyyden alttarille."

http://www.webmd.com/mental-health/news/20051012/study-same-sex-parents-raise-well-adjusted-kids

"The vast consensus of all the studies shows that children of same-sex parents do as well as children whose parents are heterosexual in every way," she tells WebMD. "In some ways children of same-sex parents actually may have advantages over other family structures."

"Homoavioliitto kiilaisi myös avoliitossa elävän heteroparin ohitse."

Niin siis, aviopari kiilaa avoparin ohitse. Niinhän se käsittääkseni menee jo nyt. Sehän on juuri sitä yhdenvertaisuutta. En näe ongelmaa.

"Homoavioliitto loukkaa syvästi kansalaisten tuntoja - TAI ainakin suurta osaa kansasta!"

Mitä helvettiä? Homoavioliiton vastustus sitten loukkaa sitä toista osaa kansasta. Ihan uskomattoman röyhkeä lausunto. Hirvisaari käytännössä sanoo ääneen, että tietty osa kansasta on demokraattisessa valtiossa tärkeämpi kuin toinen ja toisen osan loukkaaminen on vakavempaa kuin toisen - homoja saa loukata, mutta oleellista on, että kunnon heterot eivät koe tulleensa loukatuiksi kun pyhää instituutiota uhataan! Ironista miten Hirvisaari puhuu kuin positiivinen syrjijä, jonka mukaan muslimin loukkaaminen on pahempaa kuin kantasuomalaisen loukkaaminen. Hirvisaari taitaakin olla vain tekopyhä.

Mikä tämä on tämä Hirvisaaren kaltaisten konservatiivien päähän ilmeisen tehokkaasti takoutunut ajatus, että sukupuolineutraali avioliittolaki tarkoittaa sitä, että sitten kaikkien pitää olla suunnilleen vieraana kaikissa homohäissä? Tai että kun homoavioliitto laillistetaan, niin sitten koko kaupunkimiljöö on täynnä homoaviopareja ja mihinkään et pääse pakoon kun kaikkialla on vaan homoja ja homoutta ja kauheutta. Heteroavioliitot ovat tällä hetkellä laillisia, mutta en minä silti häissä käy, koko ilmiö ei kiinnosta minua, enkä halua naimisiin ja suhtaudun jopa vähän halveksuvasti tyhmiin ämmiin, jotka haaveilevat kalliista prinsessahäistä.

Mutta mitä sitten? Ei mulle kuulu mitenkään se, että joku menee naimisiin ja mulla on omassakin elämässä ihan tarpeeksi kiinnostavia asioita, ettie mun tarvitse vaivata päätäni sillä, että joku tuhlaa rahansa prinsessamekkoon. Siinähän tuhlaa. Ostivat jotkut aikoinaan niitä vilkkuvia lenkkareitakin.

Plus: avioliitto on itse asiassa tuottoisa bisnes ja auttaa markkinataloutta. On siis kaikkien etu, että on ihmisiä, jotka menevät naimisiin. Tämä pointti jää yllättävän usein varjoon.

"Seuraava askel lienee moniavioisuus ja ikärajojen lasku JA NIIN EDELLEEN!"

Viileä http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaltevan_pinnan_argumentti veli.

"Lapsen oikeus isään ja äitiin!"

Ja heti perään naturalistinen virhepäätelmä, mihin en edes pureudu, vaan totean, että jos lapsella tulee olla oikeus yhteiskunnassa johonkin, se on oikeus rakastaviin vanhempiin. Sen monimutkaisempaa asiasta on turha tehdä.

"Onko kristillisyys niin kamala asia, että.."

On.

"Vasemmistolaisen tasapääihanteen toteuttaminen, missä ei ole sukupuolta, ei isänmaata, ei äidinkieltä, eikä kukaan omista yhtään mitään, ettei kukaan vaan tulisi kateelliseksi."

Häh? Tämän voi ymmärtää joko niin, että Hirvisaari ymmärtää hänen avioliitto-oikeutensa olevan kateuden aiheuttaja ja on sitä, mieltä että se pitää pitääkin sellaisena - tai sitten Hirvisaari haluaa kieltää kateuden tunteen. Tunteiden kieltäminen! Taas yksi vihervasemmiston bravuuri. Onkohan Hirvisaari sittenkin vihervasurien agentti? Vaihtoehtoisesti Hirvisaari tosiaan tykkää siitä, että hänellä on jotain, joka aiheuttaa kateutta ja haluaa säilyttää sen - missä tapauksessa Hirvisaari on vaan kusipää, eikä ansaitse kunnioitusta.

Mutta siis mä haluaisin ihan paperille kirjattuna sen loogisen jatkumon, joka alkaa premissistä, missä sukupuolineutraali avioliittolaki kirjataan ja päättyy lopputulokseen, jossa elämme Neuvostoliitossa. Siis vaihe vaiheelta mä haluaisin tämän prosessin selvitettynä. Mä en myöskään ymmärrä, miten sukupuolineutraali avioliitto on mikään "vasemmistolainen ideologia" kun meidän KOKOOMUSLAINEN presidenttikin kannattaa sitä, kokoomuspuolue kannattaa sitä ja Keskusta kannattaa sitä - eivät mun mielestä ole suoranaisesti vasemmistolaisia kukaan heistä.

"Siitäkö haaveilette, että ahneet kapitalistit voivat tuoda ulkomaalaista työvoimaa, joka tuhoaa suomalaiset ammattiliitot."

Mä oon ainakin huomannut, että pääasiassa suomalaiset vasemmistolaiset tukee just näitä siis ahneita kapitalisteja ja niiden ihanteita. Käytännössä kokoomuslaisia kaikki. Jep. Tämäkin liittyy olennaisesti sukupuolineutraalin avioliittolakiin.

"Vihervasemmalla halutaan yhteiskunnan yhteisiä moraalisia tukipilareita kaataa."

Se on kyllä ihan totta, mutta ei se tähän liity. Miten ihmiset saa avioliitosta moraalisen tukipilarin? Selittäkää mulle. Moraalia on se, että kaikillla on samat pelisäännöt ja kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia - myös seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Se, että laki asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan, ei ole moraalia, vaan tekopyhyyttä.

"Kyseessä ei ole mikään tasa-arvo, vaan kristillisten perinteiden maahanpolkeminen."

Totta, siksi koska kristillisyys ei ole tasa-arvoista. Puhumme nyt uskonnosta, jossa palvotaan Jumalaa, joka hyväksyy orjuuden, rasismin ja seksismin ja jopa rohkaisee siihen. Hirvisaaren kaltaisten kristittyjen suurin ongelma on se, etteivät he ole ikinä lukeneet sitä Raamattua, jonka ympärille rakentavat Pyhät Perhearvonsa(tm). "Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon. Niin kuin seurakunta alistuu Jumalan tahtoon, niin myös naisen on alistuttava miehensä tahtoon." - Efest. 5. Mitähän Hirvisaaren vaimo olisi tuosta mieltä?

"Tässä yhteiskunnassa korostetaan tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä ja se on HYVÄ asia!"

Ja nyt tulee tämä klassinen "minäkin siis kannatan suvaitsevaisuutta, mutta.." -kortti, joka ei perustu mihinkään rehelliseen ja on puheessa mukana vain siksi, koska kaikki jotka käyttävät sitä, tietävät että sitä on pakko käyttää. Ei se tarkoita mitään, on vain tyhjiä lauseita peräkkäin. Jos olisi aidosti oikeudenmukaisuuden kannalla, ei tarvitsisi pelata tuollaisia kortteja.

"Täytyy löytyä jokin muu tie siihen, että monenkirjavat seksuaalivähemmistöt voivat tuntea olonsa hyväksytyksi osaksi yhteiskuntaa!"

Siis mistä jää jätkä on oikeesti tullu? Täytyy löytyä joku muu keino siihen, että seksuaalisuudet olisivat yhteiskunnan silmissä yhdenvertaisia, kuin se, että niistä tehtäisiin yhdenvertaisia? Nyt Hirvisaari kuulostaa jo feministiltä.

"Sitä ei mitenkään voida saavuttaa luomalla aina vaan lisää jännitteitä erilaisten ryhmien välille."

Olen täysin samaa mieltä, eli ole hiljaa.

"Miksi juuri avioliittoinstituutioon pitää kajota?"

No tietenkin siksi, koska "avioliittoinstituutio" on se mikä ei ole yhdenvertainen. Ei kukaan yritä muuttaa lakia lemmikin ostamisesta, koska se laki on jo yhdenvertainen.

"Miksi pitää muuttaa toisen ihmisen pyhää sen vuoksi, että pieni vähemmistö ei mahdu tradition raameihin?"

Siksi, koska niin pienellä vaivalla raamit voidaan muotoilla niin, että ryhmä, joka tällä hetkellä niiden sisään ei mahdu, mahtuisi niiden sisään. Kysymys on mun mielestä enemmänkin "miksi ei"?

"Miksi lapselta halutaan riistää oikeus isään ja äitiin?"

Tässä luodaan joko tahallisesti tai tahattomasti se mielikuva ihmiselle, että adoptiojärjestelmä tällä hetkellä olisi suunnilleen ruususänky, missä jokainen orpo lapsi saa itselleen rakastavan heteroparin vanhemmikseen ja kukaan ei jää ilman huoltajia. Tämähän ei ole totta, vaan on lapsia, jotka nykyiselläänkin ovat ilman huoltajia. Olisiko se sitten ihan kauhea asia lisätä potentiaalisten adoptoijien määrää lisäämällä samaa sukupuolta olevat vanhemmat listalle, KOSKA tutkimusten mukaan siitä ei seuraa lapselle negatiivisia seuraamuksia?

"MORAALIRAKENTEET!"

Turpa kiinni.

Miksi olen valinnut feminismin

Feminismi, eli naisasialiike, on molempien sukupuolien tasa-arvoon tähtäävä ja sortoa vastustava, oikeudenmukainen liike, jonka tehtävä on nousta miesten hirmuvaltaa vastaan yhteiskunnassamme.

Monien mielestä on väärin, että Suomen tasa-arvoyksikössä on ainoastaan naisia, mutta minä olen ehdottomasti eri mieltä. Yhteiskunnassamme ainoastaan nainen tietää millaista on todella olla sorrettu! Miehet eivät osaisi asettua naisen rooliin, koska eivät ole koskaan olleet sorrettuja. Sitäpaitsi, mitä siitäkin seuraisi, jos tasa-arvovaltuutetut olisivat kaikki miehiä? Mihin jäisi naisten ajatukset? Miehet olisivat siellä vaan ajamassa omaa etuaan.

Miesten mielestä on epätasa-arvoista, että mies joutuu suorittamaan pakollisen asepalveluksen Suomessa, mikä on naisille vapaaehtoinen. Kysynpähän vaan, että kuinka moni mies joutuu elämänsä aikana synnyttämään. Synnyttäminen sattuu oikeesti tosi paljon ja se on naiselle pakollista. On vaan oikeudenmukaista, että miehilläkin on jokin pakollinen, lakiin kirjattu, epämiellyttävä kokemus. Se on tasa-arvoa, vaikka miehet muuta yrittävätkin väittää, ihan vaan omaa etuaan ajaakseen. Nainen on fyysisesti miestä heikompi ja olisi epätasa-arvoista lähettää nainen sotaan. Sotiminen on miehen rooli ja on olemassa rooleja, joihin ei yksinkertaisesti tule puuttua.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok.) myönsi hiljattain, että hänen mielestään naiskiintiöt eivät ole tasa-arvoisia, mutta minä olen ehdottomasti eri mieltä. Kiintiöt ovat tehokkain tapa varmistaa tasa-arvon toteutuminen työelämässä. Tasa-arvo toteutuu, kun miehiä ja naisia on yrityksessä töissä yhtä paljon. Mikä voisi muka olla tasa-arvoisempaa? Epärehelliset, omaa etuaan ajavat miehet levittelevät valetta, että tämä sortaisi miestä sukupuolensa takia, mutta tosiasia on kuitenkin se, että mies ja nainen ovat ihan samanlaisia ja ainoa tie todelliseen tasa-arvoon on 50% kiintiö molemmille sukupuolille. Ehkäpä jopa 60% kiintiö naisille, koska naisten tulee ottaa vähän takaisin kaikki ne jo tähän asti kärsityt sortovuodet. Se on vain reilua.

Naisen euro on 80 senttiä! Lisäksi naisilla on yhä usein kaksinkertainen työtaakka ja monet naiset törmäävät urallaan lasikattoilmiöön, ja tätä salajuonta vastaan feminismi uupumatta taistelee. Naiset tekevät 70% maailman palkkatyöstä, tienaavat 10% palkkatuloista ja omistavat alle prosentin maailman omaisuudesta! Miehet tekevät siis kaikkensa pitääkseen naiset tossunsa alla ylläpitääkseen seksistisiä ja vanhanaikaisia sukupuolirooleja, joista eivät uskalla päästää irti, koska pelkäävät vaikutusvaltaista naista. On silti olemassa rooleja, joihin yksinkertaisesti tulee puuttua. Eräs miesten valhe on, että naiset ajautuvat usein aloille, joilla palkkaus on huonompi ja tästä samasta työstä miehetkin saisivat samaa palkkaa kuin nainen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska se kuulostaa ihan tyhmältä ja toisekseen naisvaltaisien alojen palkkausta tulisi nostaa, koska siellä on paljon naisia, että naisen eurosta saataisiin euro. Miehet eivät tarvitse niin paljoa rahaa ja on vaan tasa-arvoista, että rahat jaetaan tasapuolisesti. Naisia on sorrettu niin kauan, että on vain tasa-arvoista, että joskus se menee toisinpäin.

Monet salaa sovinistiset salaliitot, kuten "ekvalismi", väittävät ajavansa aitoa yhdenvertaisuutta, mutta tosiasiassa kyse on ainoastaan miesten etuja ajavasta etujärjestöstä, jonka tehtävänä on taata miehen vahva asema yhteiskunnassa ja sortaa naisia. Ekvalistit eivät kannata kiintiöitä, syrjimistä, etuoikeuksia tai muita tasa-arvoisia asioita, vaan heitä kiinnostaa ainoastaan mahdollisuuksien tasa-arvo, eli naisen sorto.

Valitse sinäkin feminismi jo tänään ja liity taisteluun sovinistista hirmuvaltaa vastaan.

Luonnos oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta

Yhdysvaltalainen filosofi John Rawls esitti mallin oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta teoksessaan "Oikeudenmukaisuusteoria" vuonna 1971.

Rawlsin kuuluisan teoksen mukaan oikeudenmukainen yhteiskunta voidaan rakentaa vain kuvitteellisen tietämättömyyden verhon takaa. Tämä tarkoittaa siis, että ihmiset kuvitellaan alkutilaan, jossa he eivät tiedä mihin asemaan he tulevat rakentamassaan yhteiskunnassa päätymään.

Alkutilassa yhteiskunnan rakenteita ei siis kannata koota niin, että ne suosivat valkoista heteromiestä tai mustaa lesboa, vaan yhteiskunnan rakenteiden tulee olla sellaiset, että mihinkään ryhmään syntyminen ei aseta perusteettomasti eriarvoiseen asemaan - ei positiivisesti eikä negatiivisesti. Jokaiselle yksilölle tulee siis antaa lähtökohtaisesti mahdollisuus yksilönä toimia yhteiskunnan tuottavana jäsenenä.

Minä näen, että esimerkiksi fyysisesti rajoittuneille rakennetut pyörätuolirampit ovat perusteltu resurssien käyttökohde, jotta näiden ihmisten potentiaalinen hyvinvointi voidaan yhteisön toimesta maksimoida käytössäolevilla resursseilla.

Tämä voidaan käsittää periaatteessa etuoikeutena, mutta perusteltuna etuoikeutena, sillä fyysinen rajoittuneisuus on selvästi elämänlaatua heikentävä tekijä, jonka haittojen minimointiin me alkutilassa kohdistaisimme resursseja, koska kyseinen vajavaisuus voisi osua omalle kohdallemme ja toivoisimme, että voisimme siitä huolimatta kulkea mahdollisimman tehokkaasti ympäristössämme.

Sukupuoleen tai etniseen alkuperään perustuvat etuoikeudet taas eivät ole perusteltuja, eikä sellaisia olisi alkutilassa järkevää laatia, sillä ne voisivat johtaa meidät syntymän perusteella syrjittyyn asemaan yhteen eturyhmään nähden. Toisin kuin fyysinen rajoittuneisuus, sukupuoli tai etninen alkuperä ei lähtökohtaisesti rajoita toimimista yhteiskunnassa, eikä keinotekoiselle tasa-arvoistamiselle ole siis alkutilanteessa tarvetta.

Tämä toimii oikeudenmukaisen yhteiskunnan luonnoksena.

Tietämättömyyden verhon takaa voitaisiin määrittää myös moraalinen ohjeisto. Se voidaan käsittää kuvitteellisena sopimuksena, jonka kaikki yhteisön jäsenet lähtökohtaisesti allekirjoittavat.

Sopimus olisi luonteeltaan sellainen normisto, jonka me laatisimme ollessamme täydellisen rationaalisia toimijoita.

Sopimukseen sitoutumista ei erikseen kysytä ja sen takia onkin tärkeää, että se ottaa huomioon eri ihmisten erilaiset tarpeet mahdollisimman laajasti sosiaaliluokasta riippumatta, mutta säilyttää oikeudenmukaisuuden jäsenten kesken. Minä itse pidän nyrkkisääntönä näkemystä, jonka mukaan jokainen yksilö on vapaa toimimaan ja harrastamaan niin kauan kuin hänen vapaus ei rajoita muiden yksilöiden vapautta toimia ja harrastaa, eikä aiheuta vahinkoa yhteisölle.

Yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä toivon, että en joudu provosoimattoman fyysisen väkivallan kohteeksi. Tämä on siis oikeus jonka toivon itselleni ja vaatimalla tätä oikeutta, sitoudun noudattamaan itse velvollisuutta pidättäytyä provosoimattomasta fyysisestä väkivallasta.

Toisena esimerkkinä vaikka sanan- ja mielipiteenvapaus. Minä itse vaadin itselleni yhteiskunnassa oikeuden olla esimerkiksi avoimesti ateisti ja kritisoida uskontoja tarpeen tullen. Vaatimalla tätä oikeutta, minä olen velvoitettu sallimaan myös muille vapauden uskoa mitä he haluavat ja oikeuden kritisoida ateismia jos kokevat tarpeelliseksi. Rajana sekä ateistille että uskovalle on tässäkin tapauksessa toisen vapaus toimia, eli oma vapaus ei saa rajoittaa toisen vapautta.

Toisin sanoen, moraalin pohjana voidaan käyttää kultaista sääntöä, tarkemmin Sokrateen versiota kultaisesta säännöstä. Kristinuskon tutumpi näkemyshän kuuluu: "Kaikki mitä haluat muiden tekevän teille, tehkää se heille", mutta minä pidän Sokrateen muotoilua "Älä tee muille, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän" parempana ja käytännöllisempänä yhteiskunnallisella tasolla.

Tosielämän esimerkkiä käyttäen, miksi Breivikin teot olivat moraalini mukaan väärin, vaikka uhrit olivat poliittisten vihollisieni lapsia ja todennäköisesti ainakin osa heistä oli tulevia poliittisia vihollisiani? Siksi koska se oikeus, joka uhreilla oli sijaita siinä poliittisessa lokerossa, jossa sijaitsivat, on se sama oikeus, joka sallii minulle kuulumisen siihen poliittiseen ryhmään, johon kuulun. En toivoisi, että vasemmistolainen sekopää murtautuisi minun asuntooni tuliaseen kanssa ja murhaisi minut poliittisten näekymsteni vuoksi.

On toki oma kysymyksensä, että millaisen kohtelun teoriassa ansaitsisivat vanhemmat, jotka toimivat moraalittomasti, mutta minun näkemykseni mukaan ei ole oikeudenmukaista murhata lasta hänen vanhempiensa rikoksien vuoksi. Tämä palaa yllä esitettyyn näkemykseen lähtökohtaisesta yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Kultainen sääntö ei tietenkään yksinään riitä, sillä on yksilöitä, jotka poikkeavat sopimuksesta ja vaativat itselleen oikeuksia ilman velvollisuuksia. Sekulaarin moraalin voidaan käsittää myös olevan tietyllä tapaa rampa, verrattuna esimerkiksi teistiseen moraaliin, koska sekulaarilta moraalilta puuttuu valvova isoveli, joka vahtisi yksilöiden sitoutumista sopimuksen vaatimaan normatiivisuuteen.

Tämä voi kuitenkin olla pelkkä illuusio. Näkemykseni asiasta on toki paljolti, ellei täysin riippuvainen siitä, että en usko minkäänlaisen Jumalan koskaan olleen olemassa, vaan uskon jumalakonseptin olevan vain kulttuurievoluutiomme tuote. Tämä viestisi siis siitä, että pohjimmiltaan me kunnioitamme oikeudenmukaisuutta ja haluamme hyvinvoinnin maksimoivan yhteiskunnan.

Tosin, siinäkin tapauksessa, että Abrahamin Jumala olisi olemassa, israelilaiset vastaanottivat Mooseksen lain vasta Siinain vuorella, elettyään vuosikausia ilman tietoa laista, ja selvisivät yhteistyön voimin vastaanottaakseen lain. Luettu laki suurilta osin vahvisti moraaliohjeet, jotka israelilaisilla jo oli. Mutta tämä kirjoitus ei nyt suoranaisesti liity uskontoon.

Jos yhteiskuntasopimus laaditaan tosiaan niin kuin täydellisen rationaaliset ihmiset sen laatisivat, suurin osa ihmisistä sitoutuu noudattamaan sitä, koska ihmisillä on muihin eläimiin verrattuna ylivertainen kyky rationalisoida toimiaan ja ymmärtää tekojensa seuraukset. Kuin leijona tappaa gasellin, se ei ole murha, koska leijonalla ei rationaalista kapasiteettia ottaa vastuuta teoistaan. Ihmisen harkittu tappo on murha, koska ihminen ymmärtää tekonsa seuraukset ja teko on sen takia tuomittava.

Naturalistisesta näkökulmasta meiltä siis puuttuu luonnontilassa esimerkiksi teismin tarjoama yliluonnollinen isoveli, mutta me olemme silti velvoitettuja toimimaan yhteisössä muiden sen jäsenten kanssa, eli meillä on selvä syy noudattaa sopimusta.

Ne, jotka eivät noudata sopimuksen velvollisuuksia, menettävät myös sen tarjoamat oikeudet. Onkin perusteltua eristää sopimusta noudattamattomat ihmiset yhteisöstä, tai jopa eliminoida heidät. Tämä koskee siis harkittuja tekijöitä, tai tekijöitä, jotka selkeästi ovat syyntakeettomia, eli eivät kykene ottamaan vastuuta teioistaan. Yhteiskunnassa, jossa on paljon toimijoita, on otettava huomioon vahingon potentiaali ja erilaiset vahingot on arvioitava niin, että tarkastellaan aiheuttajan kykyä kantaa vastuu ja vahinkoon johtaneet muuttujat.

Syyntakeettomalla ihmisellä ei ole tarvittavaa kapasiteettia sitoutua sopimukseen, eli ei eroa käytännössä aiemman esimerkin leijonasta. Syyntakeettomuuden ei tule siis olla syy erityisvarjelulle.

Sopimuksesta poikkeavien rankaiseminen palvelee yhteistä hyvää, jos ja kun sopimus on laadittu niin kuin sen rationaaliset ihmiset laatisivat yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Näin ollen sopimuksesta poikkeavat ovat haittatekijöitä ja toimivat yhteisen hyvän jarruina. Perusteetonta armoa voidaan pitää itse asiassa moraalittomana, koska yhteinen hyvä kärsii, jos sopimuksesta poikkeava saa luvan poiketa sopimuksesta. Moraalin tulee olla kaikille sama ja se menettää arvoaan heti, jos joillekin yksilöille tai ryhmille suodaan erityisoikeuksia moraalin piirissä.

Maanläheisemmin: jos arkielämässä yksilö toimii kuin kusipää ja tätä siedetään, kusipäinen käytös jatkuu, koska sitä ei ole syytä lopettaa. Tästä syystä kusipäisen käytöksen lopettamiselle on oltava syy ja sille on luotava syy. Huolimatta kusipään sosiaalisesta statuksesta, etnisestä taustasta, sukupuolesta, tai muusta vastaavasta ominaisuudesta.

Kymmenen syytä miksi Sokrates merkitsee edelleen

Sokrates on eräs filosofian merkittävimmistä hahmoista ja häntä voidaankin pitää koko länsimaisen filosofian isänä. Sokrateen merkittävyydestä kertoo se, että hänen kuolemastaan on kulunut kulunut yli 2 400 vuotta, mutta siitä huolimatta suurin osa nykypäivänkin filosofeista lähinnä parantelee ja hioo Sokrateen ajatuksia.

Ajankuluksi päätinkin listata 10 syytä, miksi olen sitä mieltä, että Sokrateen filosofia on merkittävää vielä tänäkin päivänä ja miksi hän on mielestäni Jeesusta kovempi tyyppi.

1. Sokrateen ajatuksia ei olla onnistuttu täysin tyrmäämään.

Sokrateella oli toki monen ajatuksensa kanssa käytettävinään ensimmäisenä olemisen luksus, mutta on hyvä huomioida, että monia hänen aikalaistensa ajatuksia ollaan kyetty täysin tyrmäämään myöhemmän tiedon varassa. Länsimaisen filosofian peruskallio on Sokrateen rakentamaa ja tuo kallio tuntuu kestävän ajan armottomien aaltojen lyömiset vuosisadasta toiseen.

2. Sokrates opetti meille, että on tärkeää kyseenalaistaa kaikki - myös itsensä.

Sokrateen ehkä tärkein yksittäinen opetus oli, että on tärkeää oppia kyseenalaistamaan valtaapitävät, perinteet, tottumukset ja kulttuuri, sekä ennen kaikkea itsensä. Sokraattinen kyseenaaistaminen on edelleen avainasemassa tieteessä, joka ei voisi olla siinä asemassa, jossa se nykyään on, ilman, että sen löydöksiä oltaisiin osattu kyseenalaistaa.

Sokraattisena menetelmänä tunnettu, Sokrateen kehittämä dialektinen dialogi on opetusmenetelmä tiedon löytämiseksi kyseenalaistamisen avulla. Sokraattista menetelmää voidaan käyttää, ja sitä onkin käytetty, myös moraalin avainasioiden selvittämiseksi.

Kyky kyseenalaistaa on edelleen meidän voimakkain älyllinen työkalumme. Sen käyttöä ei vaan missään nimessä tule rajoittaa vaan valtaapitäviin, vaan myös vähemmistöihin, jotka sanovat valtaapitävien olevan väärässä. Ja ennen kaikkea omaan itseensä.

3. Sokrates opetti elämän olevan arvotonta ilman onnellisuutta.

Jos me emme pyri onnellisuuteen ja hyvinvointiin pävittäisessä elämässämme, me emme ratkaisevasti eroa työmuurahaisista. On tärkeää antaa oma panos yhteiskunnan hyvinvoinnille ja toiminnalle, sillä laiskottelu on itsekästä, mutta oman hyvinvoinnin kannalta on järkevää kanavoida oma panos sellaiseen asiaan, joka tuottaa itselle hyvinvointia ja antaa merkitystä elämälle, sillä näin panoksen tehokin on suurempi. Toisin sanoen, vaikka en puolustele toimettomuutta, puolustan ihmisten kannustamista löytämään tapa, jolla parhaalla tavalla voivat palvella yhteisöään ja sitä kautta itseään. Onnellisuuden tärkeys tuottamisessa on jotain, mikä olisi mielestäni tärkeää muistaa myös tämän päivän yhteiskunnassamme - vaikkei kaikki aina tietenkään kivaa voikaan olla.

Sokrates myös opetti miten todellinen onnellisuus on tiedon keräämistä sekä itsestään ja ympäristöstään, sekä kehittymistä, eikä niinkään vain sarja lyhytaikaisia nautintoja. Päinvastoin, todellinen onnellisuus on pitkäkestoista hyvinvointia. Hedonismin sijasta todellisen ruumiillisen ja henkisen hyvinvoinnin lähde vaikuttaakin olevan asketismipainotteinen.

4. Sokrates opetti pohtimaan milloin sota on hyvästä.

Peloponnesolaissodassa vuosina 431–404 ennen ajanlaskun alkua taistellut Sokrates koki nähneensä elämänsä aikana tarpeeksi sotaa ymmärtääkseen sen järjettömyyden. Sokrates ei myöskään ollut arka pasifisti, vaan mies, joka oli tunnettu rohkeudestaan. Sokrates on historian ensimmäisiä henkilöitä, joiden tiedetään todella kyseenalaistaneen sodankäynnin puolesta esitetyt perustelut. En väitä, että minulla on vastaus sotakysymykseen, mutta tuskin kukaan voi kiistää kysymyksen oleellisuuden ja tärkeyden yhä tänä päivänä.

Niin paljon kun tuenkin sitä, että maalla on olemassa puolustusvoimat ja ymmärrän niiden olemassaolon tärkeyden, en silti hyväksy päättäjien vallanhimon synnyttämää lahtausta lähtökohtaisesti. Yhtä nuivasti suhtaudun tehokkaisimpiin tribalismia ylläpitäviin voimiin, eli järjestäytyneisiin uskontoihin. Siitä huolimatta, että uskonnot eivät välttämättä ole konfliktien pääasiallisia aiheuttajia, ne täyttävät tehtävänsä niiden ylläpitäjinä sekä motivaattoreina vallan hyvin. Ja uskonnon ylläpitämä tai motivoima sota ei ole oikein.

Sota ei kuitenkaan ole mustavalkoinen asia, enkä tuomitse esimerkiksi ihmisoikeuksien puolesta käytyä sotaa maassa, jossa oikeuksia törkeästi rikotaan. Olen itse asiassa jo useamman vuoden itse yrittänyt määrittää mielessäni rajan sille, milloin sodankäynti on oikeutettua ja millä keinoin. Kysymys sodakäynnin oikeudenmukaisuudesta ja hyvästä sodasta on tärkeä ja edelleen ajankohtainen.

5. Sokrates opetti meidät pohtimaan moraalia.

Aivan kuten kysymys sodasta, myös yksinkertainen kysymys "Miten tulisi elää?" oli kysymys, jota Sokrates pohti, ja jonka pohdinnan Sokrates asetti tärkeäksi. Ihmiskunnan alusta alkaen kysymys siitä, miten muita ihmisiä tulisi kohdella on ollut tärkein yksittäinen kysymyksemme ja siihen onkin esitetty vastauksia varmaan enemmän kuin yhdellekään muulle yksittäiselle kysymykselle. Erilaiset käsitykset eettisestä elämästä kattavat niin naturalistiset selitykset ja uskonnolliset doktriinit kuin postmodernin moraalirelativisminkin - ja kaikki olemassaolevat näkemykset tuntuvat tavalla tai toisella kumoavan kaikki muut kilpailevat näkemykset. Tietty luonnonmukainen taipumus eettiseen toimintaan meillä vaikuttaa olevan, mutta silti kohtaamiimme moraalisiin ongelmiin on monenlaisia erilaisia mahdollisia vastauksia. Sokrates asetti kyseenalaiseksi aikoinaan vallinneet käsitykset siitä, miten yhteisössä tulisi kohdella kanssaihmisiä, ja näin muovaili alustan, jonka päälle länsimaiset moraalifilosofit olivat tulevia rakentamaan omia moraalifilosofisia teorioitaan.

6. Sokrates opetti meitä olemaan ystävällisiä.

Taistelukentillä annoksensa pahuutta nähnyt ja kokenut Sokrates oli vakaasti sitä mieltä, että arvokkainta ihmisessä on hyveellisyys. Sokrates haastoi hänen aikanaan vallinneen "silmä silmästä" -käsitteen ja oli sitä mieltä, että sopiva sekoitus kärsivällisyyttä, oikeudenmukaisuutta, rohkeutta sekä kunnioitusta on resepti todelliseen viisauteen. Tarpeeton ilkeys ei hyödytä ketään, eikä ole rakentavaa, ja sitä tulee sen vuoksi välttää. Voimme aina hyötyä ylimääräisestä ystävällisyydestä yhteisömme sisällä.

7. Sokrares varoitti meitä materialismista.

Sokrates ei dokumenttien mukaan koskaan pukeutunut muodikkaasti tai tarpeettoman trendikkäästi, tai edes näyttävästi. Sokrates ei piitannut kohtaamastaan pilkasta, vaan uskoi vakaasti, että hyvinvointia ei saavuta mielettömän materialismin kautta, vaan sen alkuperä todella on jossain syvemmällä ihmismielessä. On selvää, että yhteiskunnassamme meidän on omistettava asioita selvitäksemme, eikä tätä asiaa kyseenalaista muut kuin typerykset, mutta toisinaan voisi olla hyvä esittää itselle kysymys siitä, onko se aivan välttämätöntä omistaa pari lenkkareita, jotka vilkkuvat, vai voisiko tavallinen kenkäpari sittenkin ajaa ihan saman asian. Tarpeettoman kertakäyttötavaran hamstraamisen sijaan energian ja resurssin voisi kohdistaa itsensä henkiseen kehittämiseen ja vaikka esimerkiksi kirjallisuuteen. Niin hipiltä kuin se kuulostaakin.

8. Sokrates opetti meille kansalaistottelemattomuuden arvon.

Sokrates koki velvollisuudekseen piikitellä päättäjiä toimimaan paremmin osa-alueilla, joissa Sokates koki päättäjien voivan toimia tehokkaammin. Sokrates ei epäröinyt ääntää mielipiteitään, vaikka seuraamukset tästä eivät olisikaan olleet hänelle suotuisia. Sokrates sanoikin: "On jo tarpeeksi kummallista, jos paimen, jonka karja pienenee ja kärsii, ei pidä itseään huonona paimenena, mutta erityisen kummallista mielestäni on, että päättäjä, joka näkee kansansa pienenevän ja kärsivän, ei myönnä olevansa huono päättäjä." En ole anarkismin kannattaja, mutta korruptoituneet päättäjät ja heidän korruptoituneet päätöksensä ovat todellisuutta ja kansan ei ole syytä hyväksyä mitä vaan. Potentiaaliselle kansalaistottelemattomuudelle on aikansa ja paikkansa ja sen mahdollisuuden olemassaolo on hyvä muistaa.

9. Sokrates kannatti sananvapautta.

Yksi lempiaiheistani oli myös Sokrateen tärkeitä opetuksia. Sananvapaus kattaa mieluisan informaation lisäksi vapauden ilmaista myös epämiellyttäviä asioita - ja oikeastaan epämiellyttävien mielipiteiden voidaan väittää ansaitsevan osakseen erityistä suojelua, sillä juuri niiden takia sananvapaus on olemassa. Sananvapaus on merkityksetöntä, jos se ei suojele nimenomaan asioita, joita valtaapitävät eivät halua kansan lausuvan. Sananvapaus on kansan tärkeimpiä aseita jo korruptoituneita päättäjiä vastaan ja parhaita työkaluja päättäjien pitämiseen ruodussa. Sananvapauden mahdollisiin rajoitteisiin ja sananvapautta kohtaaviin uhkiin tulee aina suhtautua vakavasti, sillä ilman sananvapautta sota on jo hävitty.

On tuskin mitään mitä päättäjät vihaavat enemmän kuin sananvapautta, ja se kertoo juuri miksi se on niin tärkeää.

Ateena oli maailman ensimmäisiä kolkkia, joissa sallittiin universaali sananvapaus kaikille yksilöille sosiaaliluokasta riippumatta, mutta kengänkiillottajan mielipide tuli silti ilmaista tietyllä nöyryydellä. Sokrates haastoi jälleen yhden vallitsevan näkemyksen ja kapinoi sen puolesta, että jokaisella tulee olla oikeus ilmaista mielipiteensä rohkeasti ja ylpeydellä. Ateena ei arvostanut Sokrateen näkemystä, mutta Sokrates puhui silti, koska Sokrates oli kova jätkä.

10. Sokrates opetti meidät uskomaan itseemme ja arvoihimme.

Sokrates oli moraalinen ihminen, joka eli puolustamiensa hyveiden mukaisesti. Sokrates opetti meille, että on tärkeää olla moraalinen ja uskoa itseensä. Valtio tuomitsi Sokrateen itsemurhaan, koska hänet koettiin "nuorison pilaajaksi" ja "korruptoijaksi". Välttääkseen kuoleman, Sokrateen olisi pitänyt kumota opetuksensa, mutta hän kieltäytyi ja valitsi mieluummin kuoleman. Tässä on tottakai selvää marttyyriyttä, johon yleisesti ottaen suhtaudutaan kielteisesti, mutta kun näkee marttyyriyden läpi, voi nähdä ihmisen, jolla oli vahva moraalinen selkäranka ja joka päätti elää ja kuolla sen mukaan. Siinä on jotain todella voimakasta ja kiehtovaa. Useimmissa tilanteissa ei ole kannattavaa uhrata omaa henkeään uskomuksiensa puolesta, eikä etenkään uhrata muiden viattomiem henkiä, mutta omien uskomustensa takana seisomisesta me voimme kaikki oppia tilanteissa, joissa korruptoitunut yhteisö yrittää murskata arvojamme.

Minä en kannata minkään opinkappaleen orjallista ja kirjaimellista noudattamista tilanteissa, joissa tuo fundamentalistinen tulkinta aiheuttaa selvästi enemmän pahoinvointia kuin hyvinvointia esimerkiksi vanhanaikaisuutensa vuoksi, mutta Sokrateen arvomaailma hyveellisen elämän tärkeydestä, ystävällisyyden merkityksestä, sananvapaudesta sekä moraalisen selkärangan ylläpitämisestä on jotain, mitä minä arvostan ja koen, että hänen oppinsa ovat tänäkin päivänä sellaisia, joita yksilö voi onnistuneesti soveltaa nykypäivän yhteiskuntaan sosiaaliluokasta riippumatta.

Tämän kaiken lisäksi Sokrates ei koskaan määrännyt ketään rakastamaan häntä enemmän kuin omaa perhettä tai pelotellut hänen oppejaan uskomattomia ikuisella kärsimyksellä.

Pilluttomat piraatit - Feministisen mantran kirous

Pari asiaa feminismistä.

Miesten asemaa käsittelevässä tasa-arvokeskustelussa yhtenä toistuvana meeminä on alusta asti alkaen ollut karikatyyri ikisinkusta reppanasta, joka ei onnistu saamaan naista, ja purkaa nyt tästä syystä naisia kohtaan potemansa katkeruuden feministeihin, jotka vain hyvää hyvyyttään ajavat naisraukkojen etuja, etteivät he joutuisi näille epätoivoisille sinkuille antamaan.

Kritiikki epäoikeudenmukaisesta asevelvollisuudesta, miehen sosiaalisen aborttioikeuden puutteesta, huoltajuusseikoista, tyttöoppilaita suosivasta koulujärjestelmästä ja ylipäätään yksipuolisesta tasa-arvokeskustelusta ovat kaikki vain savuverhoa ja oikea tarkoitus on vaan vihata naisia sen takia, etteivät he anna kaikille miehille.

Keskustelun taso on mun mielestä yleisestikin aika surkuhupaisaa, mutta yritetäänpä lähteä nyt purkamaan tätä.

Minä en itse kuuluu horsmalahtilaisleiriin, joka on sitä mieltä, että naisista tulisi välttämättä kouluttaa niin sanotusti kevytkenkäisempiä, enkä usko, että biologisista seikoista riippumatonta tasa-arvoa tullaan koskaan saavuttamaan, ja sellaisen tavoitteleminen tuntuu vähän hölmöltä. Toiset saa enemmän kumppaneita kuin toiset, ja niin se tuntuu olevan eläinkunnassa muillakin lajeilla. Seksin puute ja yksinäisyys ovat todellisuutta monelle miehelle, mutta en näe kyseessä olevan lainsäädännöllisesti ratkaistavissa oleva tasa-arvo-ongelma. Kevytkenkäisyys tuskin myöskään lisäisi sellaisten miesten saantia, jotka tälläkin hetkellä kärsivät sosiaalisesti avuttomuudesta.

Molemmilla sukupuolilla on omat sukupuolensa mukanaan tuomat epäkohdat hyvinvoinnin tasapainon suhteen: naisilla ovat fyysisesti heikompia kuin miehet, sekä kärsivät kuukautisista ja PMS:stä, kun taas miehet ovat altavastaajan asemassa parisuhdemarkkinoilla ja kärsivät voimakkaammasta seksuaalisesta draivistaan, jos tarjonta ei vastaa kysyntää - ja suurella osalla se ei vastaa. Naiset taas näkökannasta riippuen joko joutuvat tai saavat kantaa lapsen ja synnyttää. Minä olen itse enemmän sitä mieltä, että he nimenomaan saavat kantaa ja synnyttää ihmislapsen, mutta on naisia, jotka kokevat sen taakkana.

Mies ja nainen ovat biologisesti erilaisia ja tiettyjen biologisten seikkojen käyttäminen aseena tasa-arvokeskustelussa on mun mielestä samanlaista typeryyttä kuin juuri se feministien kuuluisa "Naiset joutuvat synnyttämään!" -mantra. Itse en sille tielle lähtisi.

Joka tapauksessa, vaikka en Panu Horsmalahden ja hänen kannattajiensa kaikkia näkemyksiä jaakaan, en voi olla kuin hämmästynyt siitä määrätä ad hominem-hyökkäyksiä ja muita naurettavuuksia, joita tuntuu auttamatta kohtaavan tasa-arvokeskustelussa, jos joku tulee kritisoineeksi feministien tasa-arvon irvikuvaa sekä tuomaan esille heidän kiistattoman seksuaalisen vallan.

Ja vaikka en näe, että seksin puute on asia, jonka tulisi olla välttämättä lainsäätäjien prioriteettilistalla, en suinkaan tarkoita, että asia tulisi lakaista maton alle ja keskustelu siitä tulisi tukahduttaa.

Harmillisen moni ihminen kuitenkin tuntuu sitä mieltä olevan.

Varsinkin naisten kritisoijan ulkonäkö tuntuu olevan keskeisessä roolissa sen suhteen, otetaanko kritiikki tosissaan. Jos naisten aseman kritisoija on ulkonäöltään epäviehättävä, ei hänen argumenttinsa ole oikeasti mitään argumentteja, vaan saamattoman miehen kitinää, mitä ei tarvitse kuunnella.

Sen lisäksi, että asia jätetään kuuntelematta ja rekisteröimättä, sorrutaan vielä huoletta haukkumaan toisen ulkonäköä, olemusta ja oletettua saamattomuutta. Hauskaa muuten, että usein juuri vasemmalle kallellaan olevaa feministiä kun tohtii kritisoida, voi kritisoija varautua henkilökohtaisiin loukkauksiin, solvaukseen ja nauruun siitä, että kritiikissä on kyse vain siitä, ettei lohkea.

Tämä siis niiltä vasemmistolaisilta, jotka muissa asiayhteyksissä hehkuttavat sitä ihmisarvoa, inhimillisyyttä, empatiaa ja mitä näitä nyt on.

On kyllä tärkeää puuttua esimerkiksi vähemmistöryhmiin kohdistuvaan vihapuheeseen, mutta ilmeisesti esimerkiksi Piraattipuolueen kannattajiksi leimautuneet sinkkumiehet ovat edelleen ihan vapaata riistaa - silloinkin, kun eivät ole muuta tehneet kuin nostaneet pöydälle ihan aitoja epäkohtia sukupuolien välisessä tasa-arvossa yhteiskunnassamme.

Mielenkiintoinen ristiriita on myös se, että mies ei saa ilman pilkanteon kohteeksi joutumista avoimesti tilittää naisten nirsoudesta miesten suhteen ja siitä, että on miehiä, jotka jäävät ilman, koska miehellä on vaan oma lehmä ojassa ja nillinnallin, mutta nainen saa kyllä kurkku suorana huutaa sukupuolikiintiön puolesta - kenellä on naisia suosivan sukupuolikiintiön suhteen oma lehmä ojassa?

Yritysmaailmassa kun pätevät ne samat karut säännöt kuin parisuhdemarkkinoilla: hyvät pärjää, huonot jää ilman. Naisten kannattaisi vaan totutella siihen, eikä vaatia yhteiskunnan rakenteiden muutoksia vain siksi, että ovat itse huonoja. Olisihan se kohtuuton vaatimus, että hyvien yritysten pitäisi pakon edessä palkata huonoja työntekijöitä.

Vai mitä?

Nyt kun aiheessa ollaan, niin jatketaan vielä. On nimittäin käytännössä mahdotonta keskustella julkisella foorumilla feminismistä ilman, että joku tietäjä tulee kertomaan, miten termi feminismi ollaan jälleen kerran ymmärretty täysin väärin ja että feministi ei suinkaan aja miesten sortoa, tai naisen ylivoimaa, vaan feministi on oikeasti molempien sukupuolien tasa-arvon asialla.

Minä haluaisin tietää miten kauan ja miten laajasti feminismiä sitten voidaan käyttää keppihevosena epäoikeudenmukaisen toiminnan läpivasarointiin, kunnes voidaan miettiä, että voisikohan todellakin olla niin, että feminismi liikkeenä sittenkin on jo itsessään mätä, eikä vain murto-osa sen omaksuneista seksisteistä.

Olisi mielestäni aika hassua sonnustautua natsiunivormuun, sieg heilata menemään ja mahdollista paheksuntaa kohdatessaan kylmänrauhallisesti todeta, että no, holokaustin kaltaiset kauheudet nyt olivat vain natsismin väärin ymmärtäneiden radikaalien idiotismia, eikä aitoa natsismia, jossa ydinajatuksena on vain oikeudenmukaisuus ja yhteiskunnan hyvinvointi.

Feminismi molempien sukupuolien tasa-arvon edistäjänä ei ole edes mitenkään loogista, sillä feminismi on naisasianliike, ei tasa-arvoliike. Feminismin juuret ovat 1700-1800 -luvun taitteessa, jolloin elimme monella tapaa erilaisessa yhteiskunnassa kuin nyt. Sukupuolten voidaan katsoa olleen eriarvoisia tuohon aikaan ja naisten asemaa ajavalle liikkeelle oli perusteltu kysyntä, jos tavoitteena oli ja on molempien sukupuolien kauttaaltaan yhdenvertaiset oikeudet ja velvollisuudet.

Feminismin alkuajoistakin tuntuu silti ihmisillä olevan räikeitä väärinkäsityksiä. On totta, että naisilla ei ollut kauttaaltaan samanlaisia oikeuksia kuin miehillä, mutta se, mitä feministit usein jättävät kertomatta, on että eipä ollut velvollisuuksiaan. Naiset eivät sotineet sotia.

Aikana ennen universaalia äänioikeutta, määräytyi äänioikeus talonpoikaissäädyssä maaomistuksen ja pappissäädyssä virka-aseman perusteella ja porvarissäädyssä veronmaksukyvyn perusteella. Aatelissäädyn edustajia vaaleilla valittu lainkaan.

Vuonna 1906 Suomessa otettiin valtiollisella tasolla käyttöön kuuluisa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja kunnallisella tasolla 1917. Tästä kuitenkin puhutaan jostain syystä usein nimenomaan naisten äänioikeuden saavuttamisena, vaikka samaan aikaan todella suuri määrä myös miehiä saavutti ensimmäistä kertaa äänioikeuden.

Aikana ennen unviersaalia äänioikeutta kun kaikki miehetkään eivät päässeet äänestämään, sillä kaikilla miehillä ei ollut valtaa. On feminististä revisionismia, että aikana ennen feministien saavuttamaa tasa-arvoa naiset olisivat olleet täysin koko miessukupuolen alistamana nyrkin ja hellan välissä samalla kun kaikki miehet äänestivät, johtivat yhtiöitä ja juhlivat.

Kyllä minun mielestäni on tärkeää, että sukupuolet ovat yhdenvertaisessa asemassa ja sukupuolesta riippumatta yksilöllä on oikeus osallistua opiskeluun ja työelämään. Tuntuisi typerältä puolittaa työvoima maassa, joka pyörii verovaroin ja ihmiset ovat sukupuolestaan huolimatta yksilöitä ja sen takia yhdenvertainen yhteiskunta on paras tapa erottaa jyvät akanoista niin, että ansaitsevat ihmiset saavat ansaitsemansa aseman.

On myös tärkeää huomauttaa, että toisin kuin feminstinen mantra kertoo, miehet eivät johda maailmaa nykypäivänäkään, vaan osa miehistä johtaa maailmaa. Ja tuo osa on maailmanlaajuisesti katsoen todella, todella pieni osa. Tämä ero on erittäin tärkeä ymmärtää: miehet eivät johda maailmaa, vaan maailmaa johtavat ihmiset ovat suureksi osaksi miehiä.

Tästä huolimatta sukupuolikiintiöitä ja vapautustaan asevelvollisuudesta länsimaiset feministit perustelevat lasikatolla ja sillä, miten miehet johtavat yrityksiä. Miehet johtavat yrityksen lisäksi muuten myös itsemurha- ja syrjäytymistilastoja. Päihdeongelmatilastojen kärjestä löytyy yhtälailla miehiä.

Mutta elämän nurjan puolen uhriksi joutuminen ei feministisestä näkökulmasta tietenkään ole yhteiskunnallisen rakenteen aikaansaama, tai edes avittama, vaan päihdeongelmaisuus ja yhteiskunnasta syrjäytyminen on vaan reppanamiehen omaa huonoutta. Yhteiskunta kun on patriarkaatin rakentama, niin rakenteellisten salaliittojen uhrit voivat olla vain naisia.

Jos mies mokaa, se on miehen oma vika. Jos nainen mokaa, patriarkaalinen varjohallitus vetelee naruista.

Niin ja jos olet nainen, tai edes feministi, joka ei käyttäydy kuten yllä kuvailemani suohirviöt, ole huoleti: tämä teksti ei siinä tapauksessa koske sinua. "Feminismi" leväperäinen ja monitulkintainen termi nykyään, että pidän todennäköisempänä, että sen termin alle lukeutuu myös fiksuja ja oikeudenmukaisia ihmisiä, kuin että ei lukeutuisi.

Olen silti sitä mieltä, että juuri sen termin leväperäisyyden takia aitoa yhdenvertaisuutta ajavat ihmiset ansaitsivat oikeaoppisemman termin, jotta voisivat erottua omaa etuaan ajavista seksististä ihmisperseistä.

Monty Hallin ongelma osoittaa miksi tarvitsemme vertaisarvioitua tiedettä

Monty Hallin ongelma on matemaattinen arvoitus, jossa mitataan todennäköisyyksien arviontikykyä. Monty Hallin ongelma on kuvitteellinen kisailuohjelma, jossa kilpailijan on valittava yksi kolmesta ovesta. Yhden oven takana on pääpalkinto ja kahden muun takana huonommat palkinnot.

Kilpailijan valitessa esimerkiksi oven A, ohjelman juontaja avaa oven C, jonka takaa paljastuu yksi kahdesta huonosta palkinnosta. Tämän jälkeen kilpailijalta kysytään, haluaako hän vaihtaa valintaansa oveen B.

Jutun koukku?

Vaihtaminen kannattaa ylivoimaisesti ja se on käytännössä todistettavissa.

Minkä takia vaihtaminen sitten kannattaa? Maalaisjärjen ja intuition mukaanhan todennäköisyys on lopputilanteessa 50/50, jolloinka vaihtamisella ei ole mitään käytännön merkitystä todennäköisyyden suhteen. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että ihmisen psykologia sotii valinnan vaihtamista vastaan, sillä tilannetta simuloivissa kokeissa suurin osa koehenkilöistä on pysynyt alkuperäisessä valinnassaan. Tämä selittynee ihmisen halulla pitää kiinni alkuperäisestä valinnastaan ja loogisen päättelyn pettämisellä.

50/50 -todennäköisyys sen jälkeen kun yksi ovista ollaan avattu, on vain harha, sillä valittuaan alkutilanteessa valitsemansa oven, todennäköisyys sille, että oven takana odottaa pääpalkinto, on vain 33%, eli ei missään tapauksessa 50%. Todennäköisyys, että oven takana ei ole pääpalkintoa on siis 66%. Juontajan paljastettua yksi ovista, jonka takana ei ole pääpalkintoa, todennäköisyys sille, että alunperin valitsi väärän oven, on edelleen 66%, joten vaihtamalla valintaansa jäljelle jääneeseen oveen tuplaa mahdollisuutensa voittaa pääpalkinto.

Tämä ollaan todistettu käytännössä useaan kertaan.

Arvoituksen selittämisestä huolimatta se ei aukea kaikille, sillä se tuntuu sotivan "maalaisjärkeämme" ja "-logiikkaamme" vastaan.

Monty Hallin ongelma on siksi mielenkiintoinen, että se osoittaa intuitiomme rajallisuuden ja taipumuksemme pitää kiinni aavistuksistamme ja tunteesta, vaikka todistusaineistoa päinvastaisesta paiskattaisiinkin päin näköämme.

Tämän takia vertaisarvioitu tiede on elintärkeää kehittämään ymmärrystämme ympäröivästä maailmasta sekä omasta lajistamme ja sen sisäistä toiminnasta.

Maalaisjärjen suuria saavutuksia ovat mm. litteä maa ja sitä kiertävä aurinko, kun taas tieteen saavutuksiin kuuluu esimerkiksi proteiinien suunnittelu atomitasolla ja entsyymien kehittäminen, sekä Parkinsonin taudin molekyylisen mallin havaitseminen.

Kumpaan sinä luotat?

Teemu vs. Jumala, osa 2: Jeesuksen ylösnousemus ja Uuden Testamentin luotettavuus

Tämä on toinen osa projektissani, jossa käyn läpi yleisimmät Jumalan olemassaolon puolesta esitetyt argumentit ja esitän, miksi ne eivät selviä lähemmästä tarkastelusta, eivätkä onnistu todistamaan kristinuskon Jumalan olemassaoloa.

Maailmassa on lukemattomia erilaisia uskontoja, useat niistä järjestäytyneitä. Nämä uskonnot eivät kaikki voi olla totta, sillä ne ovat kaikki tavalla tai toisella ristiriidassa keskenään. Usea uskonto myös rankaisee epäjumalan palvomisesta, joten palvellessaan jonkinlaista jumalaolentoa, on parasta olla varma palvovansa oikeaa jumalaa.

Miten sitten kukaan voi olla varma siitä, mikä uskonto on oikea? Uskonnot kuitenkin vaikuttavat olevan voimakkaasti nimenomaan kulttuurisidonnaisia ja se, mihin uskot, määräytyy paljolti sen perusteella, että mihin maahan ja kulttuuriin satut syntymään.

Kristittyjen Jumalalle ja sille, että Jeesus oli kuka väitti olleensa, esitetään todisteeksi Jeesuksen ylösnousemus.

Koska ylösnousemus on yliluonnollinen ihme, joka tavalliselle kuolevaiselle on mahdotonta, on se todiste siitä, että Jeesus oli yliluonnollinen ja kuka väitti olleensa, eli Jumalan poika.

Jos ylösnousemus on totta, kristinuskon on siis oltava totta.

Ongelmana on, että meillä ei oikeastaan ole mitään varsinaista syytä uskoa, että ylösnousemus oikeasti tapahtui.

Kuolleista herääminen on selvästi yliluonnollinen tapahtuma ja ihme, ja tästä syystä sellaisen väittäminen vaatii tuekseen ällistyttäviä todisteita. Pelkät huhupuheet eivät riitä.

Mistä nykyajan ihminen voi lähteä etsimään vastauksia liittyen Jeesuksen elämään ja väitettyyn ylösnousemukseen? Maalaisjärki sanoisi, että asiasta on oltava muitakin todisteita kuin Raamatun kirjat ja jotta Raamatun kirjoja voi käyttää todisteena, niiden paikkansapitävyys tulisi voida jotenkin verifioida. Näin ei itse asiassa kuitenkaan ole. Jeesuksen elämästä ja teoista meillä ei ole käytettävissä kuin Raamatun Uuden Testamentin kirjat, ja näistä tarkemmin neljä evankeliumia: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit.

Uuden testamentin kirjat ovat kreikkaa puhuneiden kristittyjen ensimmäisellä vuosisadalla kirjoittamia kirjoja, jotka kaikki kertovat tarinan Jeesuksen Kristuksen elämästä ja teoista, sekä hyvän elämän etiikasta ja uskon tärkeydestä. Kirjojen tarkoitus oli jakaa yhteisön kesken kirjoittajan näkemyksiä näistä hänelle tärkeistä asioista.

Oletetaan, että Markuksen evankeliumin kirjoittaja kirjoittaa evankeliuminsa yhteisössään vaikkapa Roomassa, ja joku haluaa itselleen kopion tästä evankeliumista. Nyt puhumme siis ajanlaskumme ensimmäisestä vuosisadasta, eli ajasta kauan ennen kopiokoneita. Miten kirjat kopioitiin aikana ennen kopiokoneita? Kirjat kopioitiin käsin - yksi sivu, yksi lause, yksi sana, yksi kirjain kerrallaan. Saadakseen siis kopion Markuksen evankeliumista, on halukkaan joko suostuteltava kirjoittaja itse teettämään yksi kopioi, tai halukkaan on itse kopioitava kirja. Nykyaikanakin virheitä sattuu, jos jostain syystä jotain kopioi käsin, vaikka kyse olisi lyhyemmästäkin tekstistä ja apuna on tietokone. Voimme siis olettaa, että kopiointiprosessin aikana kopioija on tehnyt virheitä.

Tässä kohtaa syntyy ongelma.

Markuksen evankeliumista on nyt siis olemassa kopio, jossa on mahdollisesti virheitä. Oletetaan nyt, että joku haluaa tästä kopiosta kopion. Kopiossa on kuitenkin virheitä ja seuraava kopioja mahdollisesti tekee kopiointiprosessin aikana omat virheensä. Meillä on siis virheellinen kopio, joka kopioidaan ja kopioinnin aikana syntyy mahdollisesti uusia virheitä vanhojen lisäksi. Sama toistuu kun joku haluaa kopion tästä kopiosta. Ja niin edelleen. Sitten joku Rooman ulkopuolinen vierailija haluaa kopion yhdestä näistä kopioista, vie sen omalle paikkakunnalleen, jossa se jälleen kopioidaan. Ja niin edelleen. Vuosi toisensa jälkeen.

Vanhin kopiomme Markuksen evankeliumista on suunnilleen vuodelta 200. Se on noin 150 vuotta alkuperäisen Markuksen evankeliumin kirjoittamisen jälkeen.

Evankeliumejahan ei siis kirjoitettu Jeesuksen elämän aikaan, vaan usea vuosikymmen Jeesuksen oletetun kuoleman jälkeen. Kirjojen tarinat levisivät siis huhupuheina usean vuosikymmenen ajan ennen kuin ikuistettiin tekstimuotoon. Kaikki, jotka ovat ala-asteella koulussa leikkineet rikkinäistä puhelinta, tietävät, miten huhupuheille käy, kun huhuajia on tarpeeksi monta.

Alkuperäisiä Raamatun kirjoja ei enää ole olemassa.

Ainoa tapa, miten edellisessä kopioinnissa mahdollisesti tapahtunut virhe korjattiin, oli jos kirjassa esiintyi lause, jossa ei uuden kopioijan mielestä ollut järkeä. Tämä lause sitten muokattiin muotoon, jossa se kuulosti järkevämmältä. Mitään varmuutta tuon korjauksen paikkansapitävyydestä ei tietenkään ole, tai siitä, että korjaaja korjasi edes sellaista, mitä alkuperäisessä kirjassa oli tarkoitus lukea.

Tämä sama koitui kaikkien Uuden testamentin kirjojen kohtaloksi. Uuden testamentin kirjat ovat myös maailmanhistorian eniten kopioituja kirjoja, joka nostaa potentiaalisten virheiden määrän tähtitieteelliseksi. Uuden testamentin kirjoista on olemassa yli 5 700 kopiota kreikan kielellä. Kaikki kopiot eivät tietenkään ole kokonaisia kirjoja, vaan kopioiden laatu vaihtelee kokonaisista kirjoista satunnaisiin osioihin kirjoista. Kreikankielisten kopioiden lisäksi kopioita tehtiin tottakai myös muille kielille, kuten latinaksi, koptiksi, syyriaksi, ja niin edelleen. Käännöskopiointi tuo luonnollisesti mukanaan myös oman vivahteensa virhepotentiaaliin.

On toki rehellisyyden nimissä huomautettava, että suurin osa eri kopioista löydetyistä eroista ja mahdollisista virheistä on lähinnä mitättömiä kirjoitusvirheitä, tai kömpelön käännöksen tuotoksia, eivätkä siis seikkoja, jotka vaikuttaisivat ratkaisevasti kyseisen kirjan totuusarvoon.

Näiden lisäksi on silti suurempia virheitä, joita on syytä epäillä jopa tahallisiksi muutoksiksi.

Esimerkkinä Markuksen evankeliumin alun erilaiset versiot. Markuksen evankeliumi alkaa: "Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan: 'Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, Hän raivaa sinulle tien." - Mark 1: 1-2. Lainattu lause kuitenkaan ei ole Jesajan kirjassa, vaan se löytyy itse asiassa Toisesta Mooseksen kirjasta. Tämä voi olla vilpitön virhe, mutta myöhemmistä kopioista on löydetty versio Markuksen evankeliumista, joka alkaa: "Profeettojen kirjassa sanotaan.." eli ilman, että tarkennetaan, kenestä profeetasta on kyse. Tällainen toiminta haiskahtaa vahvasti siltä, että kopioija on huomannut, että joku voisi mahdollisesti tulkita tuon kohdan virheeksi ja tätä virjettä on yritetty peitellä. Tämän virheen kohdalla muutos ollaan huomattu, mutta kirjat voivat olla täynnä samanlaisia muutoksia, joita ei olla havaittu.

Johanneksen evankeliumista löytyy kertomus, jossa ihmisjoukko tuo Jeesuksen eteen naisen, joka on jäänyt kiinni aviorikoksesta. Jeesusta pyydetään kivittämään Mooseksen lakia vastaan rikkonut nainen. Jeesuksella on tarinassa edessään tietenkin se dilemma, että naisen kivittäminen sotisi hänen opettamaansa rakkauden ja anteeksiannon sanomaa vastaan. Jeesus ratkaisee tilanteen huutamalla väkijoukolle: "Synnitön heittämään ensimmäisen kiven!" - Joh. 8:7-11.

Hieman erilaisessa versiossa kertomuksesta kivi lentää ihmisjoukosta suoraan naista päin naamaa ja Jeesus sanoo: "Äiti, joskus sä ihan oikeesti vitutat mua."

Okei, tuon keksin itse.

Kertomukseen liittyvä aito tosiasia on kuitenkin se, että se ei alunperin ollut osa Johanneksen evankeliumia, vaan lisättiin myöhemmin. Tämä voidaan selvittää tutkimalla aiempia kopioita Johanneksen evankeliumista, joista kertomusta tosiaan ei löydy.

Sen lisäksi, että evankeliumit ovat lukemattomien kopioiden kopioiden, kaikki neljä evankeliumia, jotka kuvaavat pääosin samoja tapahtumia, eroavat myös kaikki keskenään.

Vielä yhtenä esimerkkinä kaksi Pietarin kirjettä. Raamattuasiantuntijoiden konsensus on, että ensimmäinen ja toinen Pietarin kirje eivät ole saman ihmisen kirjoittamia. Syynä tähän oletukseen on täysin erilaiset kirjoitustyylit kun kirjeet lukee niiden alkuperäiskielellä, eli kreikaksi. On olemassa myös vankka epäilys asiantuntijoiden keskuudessa, että Toinen Pietarin kirje ei ole Pietarin kirjoittama. Mutta on syytä epäillä myös Ensimmäisen Pietarin kirjeen autenttisuutta.

Raamatun Pietari oli arameaa puhuva kalastaja. Kirjoitustaito kalastajien keskuudessa oli Uuden testamentin tapahtumien aikaan oli erittäin harvinaista ja itse asiassa Pietarin mainitaan mainitaan olevan lukutaidoton yhessä kirjoista. Ensimmäinen Pietarin kirje on kuitenkin kirjoitettu käyttäen erittäin eleganttia kreikan kieltä. On toki teoriassa mahdollista, että Palestiinassa Pietari kävi yösnousemuksen jälkeen vuosia kouluja ja opetteli kreikan kieltä, jotta voisi kertoa kokemistaan tapahtumista kreikaksi, mutta todennäköisempää on, että kyseessä on yksinkertaisesti väärennös.

Tämän kaiken tarkoitus on ollut antaa jonkinlaista kuvaa siitä, miten nykyään tuntemamme Raamattu on syntynyt. Kyseessä ei siis ole virheetön Jumalan sana, vaan satojen vuosien ja lukuisten käännösten kautta muokkautunut joukko erilaisia kirjoja, joidenka kaikista kirjoittajista meillä ei edes ole varmaa tietoa. Uuden testamentin kirjojen lisäksi meillä siis ei ole olemassa todistusaineistoa Jeesuksen elämästä ja teoista ja, kuten huomaamme, nämä kirjat ovat syntyperiltään huteria teoksia, joidenka käyttäminen todisteena etenkin yliluonnollisen tapahtuman todentamisessa on vähintäänkin kyseenalaista.

Mitä ylipäänsä tapahtui päivänä, jolloin Jeesuksen ylösnousemus tapahtui?

Ketkä menivät haudalle? Mitä he löysivät sieltä? Kenet he näkivät siellä ja kuinka monta ihmistä ja oliko paikalla enkeli? Mitä heille kerrottiin ja menivätkö he kertomaan mitään kenellekään? Ja jos menivät, mitä he kertoivat?

Vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin riippuvat aivan siitä, mitä evankeliumia satut lukemaan.

Meillä ei siis ole mitään varmuutta oikeastaan tietää, mitä tapahtui Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen aikaan, vaikka hyväksyisimmekin Raamatun luotettavaksi historialliseksi lähteeksi.

Itse asiassa yksikään neljästä Raamatun evankeliumista ei kuvaa itse ylösnousemusta.

Evankeliumien mukaan Jeesus kuolee ja haudataan, ja nousee kolmen päivän jälkeen kuolleista. Yksikään evankeliumi ei kuvaa miten ja milloin itse ylösnousemus tapahtui.

H. L. Mencken totesi aikoinaan teoksessaan "Treatise on the Gods", että tosiasiassa tuntemamme Uusi testamentti joukko hajanaisia ja helterskeltermäisiä dokumentteja, joista osa voi olla peräisin suhteellisen luotettavasta lähteestä, mutta ovat suurimmaksi osaksi ilmeisen apokryftisiä ja jotka osoittavat selviä merkkejä sormeilusta.

On hyvä ottaa myös huomioon, että kertomuksissa ylösnousseen Jeesuksen kohdanneista opetuslapsista ei ole aivan selvää onko kyse ylösnousseesta ruumiista, hengestä vai peräti näyistä. On esitetty näkemyksiä, joidenka mukaan alkuperäisissä tarinoissa opetuslapset kertovat fyysisen ruumiin sijasta kokemistaan näyistä. Edesmenneiden ystävien "näkeminen" on tänäkin päivänä tavattava psykologinen ilmiö, eli ei olisi ollenkaan tavatonta, että osa opetuslapsista olisi luulut näkevänsä kuolleen ystävänsä muutama päivä tämän kuoleman jälkeen. Varsinkin ottaen huomioon lupausket hänen ylösnousemuksestaan. Tämä siis jos uskoo tarinasta ylipäänsä mitään.

Kaikesta ylläolevasta huolimatta ylösnousemusta voi epäillä ihan terveellä maalaisjärjellä.

Ylösnousemuksen tarkoitushan oli olla Jumalan viesti maailmalle: hän lähetti Jeesuksen Maan päälle ihmisten joukkoon julistamaan sanaansa ja käännyttämään ihmiset oikealle polulle, koska rakasti ihmisiä niin paljon. Hän oli siis valmis uhraamaan poikansa ristille ihan van siksi, että sanoma hänen olemassaolostaan ja hänen sanomansa välittyminen ihmisille hänelle niin tärkeää. Jeesus kuoli ihmisten syntien tähden, jotta hyväksymällä Jeesuksen messiaaksi syntiset ihmiset voisivat pelastua. Ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemistahan Jumala oli aika pitkään ollut tyytymätön ihmisiin, koska elivät synnissä ja rikkoivat Jumalaa vastaan - vaikka olivat juuri sellaisia, millaisiksi Jumala heidät itse kaikkivoipaisuudessaan oli luonut. Mutta se on toisen blogin aihe.

Jeesuksen kuoleminen ihmisten syntien tähden oli siis ainoa tapa, millä synnissä kylpevät ihmiset oli mahdollista pelastaa ikuiselta kadotukselta.

Loogistahan olisi siis, että viesti Jeesuksen ylösnousemuksesta julistettaisiin kiistattomassa muodossa kaikille maailman kansoille niin, että sen kyseenalaistaminen olisi täysin mahdotonta. Tämän luulisi olevan kaikkivoivalle Jumalalle yhtä helppoa ja mahdollista, kuin meile hengittäminen.

Hitto, joku tähdillä taivaalle kirjoitettu viesti, joka sanoo "Jeesus kuoli syntiesi tähden" kaikilla maailman kielillä olisi sekin ollut parempi, kuin muutamalle suureksi osaksi luku- ja kirjoitustaidottomalle silminnäkijälle ilmestyminen epämääräisellä Lähi-Idän alueella, jonka jälkeen vastuu ilosanoman levittämisestä jäi näille kouluttamattomille opetuslapsille.

Mitä helvetin järkeä siinä oli?

Pähkinänkuoressa, ihmisen herääminen omin avuin kuolleista on uskomaton tapahtuma ja selvästi yliluonnollinen ihme. Tällainen tapahtuma vaatii tuekseen yhtä hämmästyttäviä todisteita. Uuden testamentin kirjat eivät täytä hämmästyttävien todisteiden kriteerejä, eikä Jeesuksen ylösnousemus täten ole argumentti Jumalan olemassaolon puolesta.

Miksi ja miten tieteellinen metodi toimii

Tämän blogimerkinnän tarkoitus on esittää pähkinänkuoressa miksi tieteellisiin teorioihin on rationaalista uskoa, vaikka ne sotisivatkin alkutuntumalta maalaisjärkeä vastaan.

Viime aikoina olen todella monessa keskustelussa törmännyt useisiin väärinkäsityksiin siitä, miten tiede toimii ja miten hypoteeseja hyväksytään osaksi tieteellistä teoriaa ja tuntuu, että yllättävän moni ei ole edes tietoinen siitä miten tieteellinen menelmä toimii.

Tieteellinen metodi on siis tieteen tekemisessä käytettävä menettelytapa, jonka avulla pyritään tarkentamaan olemassaolevaa tietoa ja luomaan uutta.

Sillä pyritään tutkimaan ympäristöä ja selittämään tapahtumia niin että ne ovat toistettavissa ja niin, että tätä voidaan käyttää hyödyllisten ennusteiden tekemisessä. Toistettavuus on tärkeää, sillä nimenomaan sattuman mahdollisuus on tärkeää eliminoida mahdollisimman tehokkaasti.

Tieteellinen metodi toteutetaan sekä havainnoilla, että kokeilla. Kokeilla pyritään jäljentämään luonnossa tapahtuvia olosuhteita kontrolloidussa ympäristössä, jossa niiden tutkiminen on mahdollista. Tieteellisen menetelmän kestävyys ja syy sen saamaan suosioon on sen objektiivisuus menetelmän ratkaisujen löytämiseksi erilaisiin ongelmiin.

Ilmiöistä tehdään havaintoja ja niiden perusteella potentiaaliset tieteen toteuttajat voivat muodostaa tieteellisiä malleja, jotka ovat idealisaatioita, jotka kuvaavat tutkittuja kohteita, eli järjestelmiä tietyistä näkökulmista. Tutkimuskohteena olevaa järjestelmää pyritään tutkimaan niin, että se voidaan nähdä matemaattisena ja loogisena mallina, joka on ennustettavissa. Tieteilijä muodostaa havainnoistaan hypoteesin, jonka uskoo voivan selittää ilmiön. Kaikki hypoteesit eivät tietenkään pidä paikkaansa ja kun hypoteesi osoittautuu epätyydyttäväksi, se hylätään hyödyttömänä, tai sitä pyritään kehittämään muotoon, jossa se on tyydyttävä.

Hypoteesin on siis oltava koettelun kohteena, eikä pelkkä "Musta tuntuu, että tää on näin" riitä. Tämä on tärkeää ymmärtää. Tieteessä ei ole kyse siitä, että tiedemiehet repivät sattumanvaraisia hypoteesejä anaalistaan ja toteavat yhteen ääneen "Joo, toi kuulostaa hyvältä, käytetään tota!"

Koetulosten tulkintaan ei saa vaikuttaa tutkijan kanta asiaan, eikä hän saa suosia tiettyjä todistusaineistoa, vaan aineistoa tulee kohdella objektiivisesti. Tämän toteutumisen varmistamiseksi tieteelliseen metodiin kuuluu toimintamenetelmä nimeltään vertaisarviointi, eli julkistetut koetulokset arvioidaan ulkopuolisten toimesta huolellisesti, jotta niiden totuusarvo ja puolueettomuus voidaan varmentaa. Sekään ei siis riitä, että tutkija keksii päästään todistusaineistoa, tai että tutkija suosii tettyä todistusaineistoa ja julkistaa tuloksensa todeksi, vaan tulosten tulee läpäistä vertaisarviointi ennen kuin tulokset julistetaan päteviksi.

Ja ja kun hypoteesi selviää kokeista ja vertaisarvioinnista, se voidaan ottaa osaksi tieteellistä teoriaa. Tieteen terminologian teoria ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin arkikielen sana "teoria", vaan yhtenäistä tietojen järjestelmää, joka selittää johonkin aiheeseen liittyvät havainnot, ja kokoaa yhteen tähänastisen ymmärryksen hallitsevian lakien muotoon.Tieteen teoria ei siis ole "vain teoria", vaan osaksi tieteen teoriaa hyväksytään vain ylläpuhutut koetellut ja testit läpäisseet hypoteesit. "Se on vain teoria" -argumentti on siis sekä todella lyhytnäköinen, myös misinformaatiolle perustuva.

Tieteellinen teoria on loogisesti esitetty ja sisäisesti johdonmukainen malli ilmiön käyttäytymisen ennustamiseksi ja kuvaamiseksi. Samallalailla kuin hypoteesejä, myös teorioita testataan jatkuvalla syötöllä ja pyritään selvittämään, kuinka koottu aineisto sopii teoriaan ja toteuutuko sisäinen johdonmukaisuus. Teorian selvittyä suuresta määrästä empiiriä havaintoja ja arviointia, sitä voidaan pitää tieteellisesti verifioituna.

Mitä kuuluisampi ja tuetumpi teoria, sitä suurempi halu kilpailevilla tiedemiehillä on kumota se. Tämä antaa lisävahvuutta ristiriitaisille teorioille, kuten esimerkiksi evoluutioteoria, koska sen kumoamisesta seuraisi automaattinen Nobel-palkino, kuuluisuutta ja rahaa. Tästä huolimatta sen kumoaminen ei ole onnistunut ja se johtuu yksinkertaisesti siitä, että todistusaineisto tukee mallia nimeltä evoluutioteoria.

Sille on siis syynsä, miksi ihmiset luottavat asiantuntijalausuntoihin "nettitutkimuksissa". Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkea tulisi uskoa sokeasti ja tiedemiehiin tulisi suhtautua kuin pappeihin. On joka tapauksessa täysin loogista olettaa, että asiantuntija tietää asiasta katumattia enemmän ja tieteellisiltä tutkimustuloksilta on ainoastaan tyhmää sulkea silmänsä ja korvansa

Mutta sitä haluan ennen kaikkea painottaa, että ei, kaikki mielipiteet eivät todellakaan ole tasa-arvoisia ja, kyllä, mielipide täytyy perustella. Omaankin tuntemukseen perustuvan mielipiteen voi redusoida niin, että löytää sen alkulähteen, jonka jälkeen voi rationaalisesti tarkastella, onko se kuinka vahvoilla kantimilla. Se, että olet vain jotain mieltä, koska susta tuntuu siltä, ja jätät asian siihen, on vain älyllistä laiskuutta ja syy on omasi, kun sinua ei oteta tosissaan.

Jos kuitenkin suhtaudut skeptisesti siihen, että tieteellinen tutkimustulos on eri mieltä kanssasi, lopetan kysymykseen, joka sun kannattaa esittää itsellesi aina aika ajoin: kumpi on todennäköisempää, se, että asiaa vuosikausia opiskellut ja asiaan perinpohjaisesti tutustunut asiantuntija on havaintojensa perusteella oikeilla jäljillä, vai, että sinä, joka et ole koskaan asiaan tutustunut, kumoat vertaisarvioidun tieteellisen teorian maalaisjärjelläsi?

Teemu vs. Jumala, osa 1: Kalam- Kosmologinen argumentti ja Maailmankaikkeuden hienosäätö

Aloitan pienehkön projektin, jonka aikana käyn läpi viisi todisteeksi esitettyä väittämää kristinuskon Jumalan olenassaolosta. Nämä teistien tarjoamat todisteet ovat: Kalam- kosmologinen argumentti, hienosäätö, Jeesuksen ylösnousemus, objektiivinen moraali ja henkilökohtaiset kokemukset Jumalan kanssa.

Mielestäni tämä aihe on hyvin tärkeä hyvinvointimme ja tulevaisuutemme kannalta ja ansaitsee tulla kohdelluksi asiallisesti.

Tässä tekstissä käsittelen Kalam- Kosmologisen argumentin Jumalan olemassaololle sekä maailmankaikkeuden hienosäädön.

Blogin ei ole tarkoitus loukata kenenkään uskoa ja keskustelu aiheesta on tervetullutta.
---
Kosmologinen argumentti.

Kosmologinen argumenttihan on pähkinänkuoressaan seuraava: "Kaikella, jolla on alku, on tekijänsä, ja koska universumilla on alku, sillä on oltava tekijänsä ja tämä tekijä on Jumala".

Tämä on kuitenkin vain väite, joka tuntuu kumpuavan lähinnä tietämättömyydestä. On hyvä tuoda esille se, että kun fysiikassa puhutaan tyjästä, tyhjä ei enää tarkoita tyhjää siinä mielessä, miten me puhekielessä miellämme käsitteen tyhjä. Tyhjä tila ei siis ole tyhjä, vaan tyhjä tila on täynnä virtuaalihiukkasia, jotka kuvainnollisesti syntyvät ja kuolevat niin nopeaa tahtia, että niiden näkeminen on mahdotonta. Tämä on hyvä pitää mielessä kun puhutaan maailmankaikkeuden alkamista "tyhjästä": se ei tarkoita samaa tyhjää kuin meidän arkikielemme tyhjä tyhjä, vaan aihe on tälläkin kertaa huomattavasti monitahoisempi. Itse asiassa väite "Kaikella, jolla on alku, on tekijänsä" on vain tieteelliseksi naamioitu ja itsevarmasti esitetty olettamus, jota ei sitäkään voida osoittaa välttämättä paikkansapitäväksi. Universumimme voidaan siis nykykäsityksen mukaan väittää syntyneen tyhjästä.

Virtuaalihiukkaset voivat alkaa olemaan ilmaan luojaa. Tällä hetkellä emme voi todistaa, voivatko virtuaalihiukkset alkaa olemaan absoluuttisessa tyhjyydessä ja ilman tilaa, vaan tällä hetkellä täytyy edelleen olla se tila, johon ne alkavat olemaan, mutta joka tapauksessa tämän on todistettu voivan tapahtu ja tapahtuvan ilman niin sanottua luojaa.

Tämä siis osoittaa aukon kosmologisen argumentin premississä, joka kuuluu, että kaikella, joka alkaa olemaan, on oltava tekijänsä. Virtuaalihiukkasten syntyminen ja kuoleminen itsestään ei kumoa jumalahypoteesia, mutta osoittaa, että asiat voivat alkaa olemaan ilman yliluonnollista tekijää.

Nykyajan modernit kristityt ovat ottaneet omakseen teorian alkuräjähdyksestä ikään kuin todisteena Jumalasta, koska tykkäävät mieltää Jumalan alkuräjähdyksen aiheuttajaksi, vaikka Raamatun luomiskertomus ei millään tavalla kuvasta olosuhteita, jotka nykyajan tieteen valossa vallitsivat maailmankaikkeuden synnyn aikaan. Voimme jättää myös toiseen kertaan sen tosiasian, että luomiskertomuksessa kerrottu järjestys olemassaolevien asioiden synnylle, on nykytieteen valossa väärä. Nämähän voidaan kuitenkin käsittää metaforiksi, enkä koe tässä kohtaa mielekkääksi tuhlata aikaa niiden kumoamiseen.

Miksi kristityt sitten ovat niin vakuuttuneita nykyään, että alkuräjähdys on nimenomaan Jumalan kädenjälkeä? Nykyisen fysiikan valossa puhe siirtyy usein käsitykseen singulariteetista todisteena Jumalan olemassaolosta ja roolista maailmankaikkeuden alullepanijana, niin sanottuna "ensimmäisenä liikuttajana".

Aiheen ollessa maailmankaikkeuden synty, on kuitenkin ehdottoman tärkeää tehdä ensin selväksi mitä alkuräjähdyksellä tarkoitetaan.

Termillä "alkuräjähdys" kun on kaksi hieman toisistaan eroavaa merkitystä: on "alkuräjähdyssingulariteetti" ja ns. "alkuräjähdysvaihe".

Astrofysiikka esittää, että luonnossa on olemassa aika-avaruuden vääristymä, eli niin sanottu singulariteetti, jossa jokin mitattava suure on niin loputtoman suuri, että se ei käyttäydy tällä hetkellä tunnettujen fysiikan lakien mukaisesti. Singulariteetti on jotain, jota ei voida oikeaoppisesti kuvailla, koska meillä ei ole käytettävissä tämän asian käsittelyyn luonnonlakeja, jotka pätevät kun mitattava suure on äärettömän suuri.

Esimerkkinä avaruudessa esiintyvien mustien aukkojen keskuksien voidaan uskoa olevan singulariteetteja.

Vaihetta maailmankaikkeuden historiassa, joka tunnetaan alkuräjähdyksenä, tukee nykyinen todistusaineisto. Alkuräjähdyssingulariteettia, joka siis käsittäisi siis ajan alkuräjähdysvaiheesta taaksepäin, taas ei tue tieteellinen yksimielisyys, toisin kuin kristityt apologeetit nykyään väittävät.

On siis väärin olettaa, että ääretöntä singulariteettia, joka teistin näkökulmasta on Jumala, tukisi nykyinen todistusaineisto, koska niin ei ole. Painotan siis, että tapahtuma, joka yleisesti mielletään alkuräjähdyseksi, on nykyisen todistusaineiston mukaan historiallinen tapahtuma universumissamme, mutta alkuräjähdyssingulariteetti on vain se, mitä voisimme olettaa löytävämme, jos yleinen suhteellisuusteoria pitäisi paikkansa näin pienessä mittakaavassa.

En ole fyysikko, enkä esitä olevani. Syy miksi raapaisin astrofysiikan pintaa, oli, että voin antaa lukijalle jonkinlaisen käsityksen siitä millaisista asioista puhumme kun puhumme nykytieteen käsityksistä maailmankaikkeuden synnystä, jotta voimme ymmärtää miksi kristinusko on löytänyt itselleen "todisteen" Jumalasta tutkien maailmankaikkeuden syntyä.

Singulariteetti on siis ilmiö, joka on ääretön, ja koska äärettömyyttä ei voi nykykäsityksen mukaan esiintyä luonnossa, singulariteetin on oltava yliluonnollista ja tässä kohtaa teisti selittää singulariteetin Jumalalla.

Se, että ennen alkuräjähdystä ollut tyhjä ei ollut käytännössä tyhjää jättää kyllä auki sen, että kaikki ei alkanut alkuräjähdysestä, vaan alkuräjähdys on vain yksi osa universumimme historiaa. Alkuräjähdys oli kyllä nykyisen käsityksen mukaan asuttamamme universumin alku, mutta ei välttämättä silti kaiken alku.

Illuusio äärettömyydestä voi olla seuraus meidän omasta rajoittuneisuudesta käsittää ja mitata asioita. Singulariteetin ongelma onkin vasta ratkaistavissa niin sanotun yhtenäisteorian avulla. Itse asiassa voidaankin väittää, että juuri tämä illuusio singulariteetista muistuttaa meitä siitä, miten me emme tiedä kaikkea ja matka maailmankaikkeuden perimmäisten kysymysten selvittämiseksi on vasta alkanut. Minuun se valaa kosmologista nöyryyttä, sen sijaan, että antaisi varmuutta siitä, että selitys kaiken synnylle on jo monia tuhansia vuosia sitten keksitty.

Mutta jotta lukijan ei tarvitse osoittaa syyttävää sormeaan "tiedeuskovaisuuden" suuntaan, voimme lähestyä olettamusta Jumalan luomasta maailmankaikkeudesta myös filosofisesti ja "maanläheisemmin".

Kosmologisessa argumentissa siis jumalakäsitteellä kätevästi peitetään kohta ymmärryksessämme maailmankaikkeudesta, jota ei tällä hetkellä voida millään muulla keinolla peittää.

Tämän hetkisen ymmärryksemme perusteella maailmankaikkeudella, kuten me sen ymmärrämme ja koemme, oli alku, mutta emme tiedä mikä tuo alku tarkalleen oli. Ei myöskään ole varsinaista syytä olettaa, että aivan kaikki alkoi alkuräjähdyksessä. Tässä kohtaa ihmiset jakautuvat kahteen leiriin: niihin, jotka jatkavat etsimistä, ja niihin, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että maailmankaikkeuden alku, tai alullepanija, oli Jumala.

Vakuuttumisessa on montakin ongelmaa.

Ensinnäkin täytyy ensin saada todisteita siitä, että maailmankaikkeuden alullepanija olisi ollut tietoinen olento, jolla on persoona ja jolla on ajatuksia ja kiinnostus lopputuloksesta. Pelkkä maailmankaikkeuden synty ei todista tätä.

Tämän jälkeen uskovalla on edessään työ todistaa, että tuo olento on juuri se Jumala, jota hän itse palvoo ja johon hän itse uskoo. Pelkkä osoitus siitä, että maailmankaikkeuden luoja oli tietoinen olento, ei ole osoitus siitä, että tuo tietoinen olento oli Jahve, Allah, tai kukaan muukaan luoja, josta ihmiskunnan historian aikana on kirjoitettu.

Itse asiassa huomauttaisin, että on huomattavasti todennäköisempää, että tuo luoja ei ole yksikään niistä jumalolennoista, joista ollaan kirjoitettu, koska näiden jumalien olemassaoloa ollaan tutkittu niin kauan, kun käsite Jumalasta on ollut olemassa, eikä pätevää näyttöä olla vieläkään saatu kasaan. Tarpeeksi kauan kun antaa aikaa ja tarpeeksi paljon kuin on etsijöitä, kyllä se neula löytyy heinäsuovasta.

Todisteita Jumalasta ei olla löydetty.

Tämänkin jälkeen kristinuskon Jumalaan uskovalla on vielä edessään vielä yksi askel, koska hänen täytyy vielä Jahvenkin olemassaolosta huolimatta todistaa, että Jeesus Nasaretilainen oli ylipäänsä olemassa, syntyi neitsyestä, muutti veden viiniksi ja heräsi kuolleista. Nämähän kun eivät automaattisesti seuraa siitä, että Jahve todistetaan maailmankaikkeuden luojaksi. Juutalaiset odottavat tänäkin päivänä vielä messiasta, joka kristittyjen mukaan oli Jeesus Kristus.

Ajatusleikkinä voimme mennä taaksepäin ajassa aikaan, jolloin oletamme, vaikka että sateenkaarien syntymekanismia ei vielä ymmärretty. Yhtälailla, kuin maailmankaikkeuden syntyä, myös satenkaarien syntyä voisi tässä tilanteessa käyttää todisteena Jumalan olemassaolosta. Logiikkaketju olisi seuraavanlainen: "Raamatussa lukee sateenkaarien olevan Jumalan työtä, sateenkaaria on olemassa, näin ollen Raamattu on totta". Raamatussa lukee, että maailmankaikkeus luotiin, maailmankaikkeus on alkanut ja kristityn mukaan näin ollen Raamattu on totta.

Vastaavia logiikkavirheitä ollaan tehty läpi ihmiskunnan historian ja mielestäni niistä on opittavana se, mitä minä itse pidän viisauden mittarina: ymmärrys siitä, miten vähän me tiedämme. Aina on ollut ja kaiken perusteella vielä todella pitkään tulee olemaan asioita, joita me emme tiedä tai mitä emme täysin ymmärrä taikka käsitä. Rehellinen ihminen myöntää sen, ettei tiedä, ja jos on aidosti kiinnostunut, jatkaa etsimistä. Epärehellinen ihminen väittää tietävänsä, vaikkei hänellä itselläkään ole tarjottavana yhtään enempää näyttöä kantansa puolesta, kuin vastapuolella näyttöä siitä, ettei epärehellisen ihmisen esittämä kanta pidä paikkaansa.

Maailmankaikkeuden synty ei ole todiste Jumalasta, vaan siitä voidaan tehdä olettamus, että Jumala aloitti maailmankaikkeuden. Tuota olettamusta ei kuitenkaan tue mikään todistusaineisto, eikä olettamus ole siis mitään muuta kuin olettamus. En kutsuisi sitä edes hypoteesiksi, sillä sen koetteleminen on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta, koska emme pääse käsiksi "aikaan ennen alkuräjähdystä".

Tottakai tämä on äärimmäisen hankala ja monimutkainen konsepti käsittää ja juuri sen takia ihminen on keksinyt konseptin "Jumala": ihminen tykkää yksinkertaisista konsepteista ja ihminen tykkää simppeleistä selityksistä ja ihminen tykkää varmuudesta, joten syntymekanismi jumalakonseptille on hyvin helppo ymmärtää ja jopa antaa anteeksi. Se ei kuitenkaan ole todiste, eikä yhtään pelkkää olettamusta arvokkaampi väite.

Olenkin sitä mieltä, että Jumala on ennen kaikkea konsepti. Ja tämän konseptin tarkoitus on täyttää kulloinkin vallitsevan tietämättömyyden aukko liittyen maailmankaikkeuden olemukseen. Tästä seuraa se, että jumalakonsepti on aina jollain tasolla sopiva selitys selittämättömälle: se on sen tarkoitus ja siihen se on suunniteltu. Intuitiivinen miellyttävyys ei kuitenkaan ole yhtä kuin totuus tai todiste.

Väite "Kaikella, joka alkaa olemaan, on syynsä" on siis tällä hetkellä vain meidän oman intuitiomme tuote, eikä asia, joka voitaisiin tieteellisesti todistaa faktuaaliseksi. Sen ympärille voidaan rakentaa olettamuksia ja pohdintoja, mutta todisteesta nuo olettamukset eivät käy. Todistaakseen, että jokin on mahdollista, täytyy vain osoittaa sen tapahtuneen kerran. Mutta jonkin asian mahdottomaksi todistaminen tieteellisin menetelmin ei ole käytännössä mahdollista.

Voimme tottakai päätellä matematiikan ja loogisen intuition kautta, että jokin seuraus B premissistä A ei ole johdonmukainen ja kestävä, mutta nykyiset käsitteemme perustuvat vain siihen tietoon, joka meillä on maailmankaikkeudesta - ja tämä tieto on kaikkea muuta kuin täydellistä. Ja itse asiassa kvanttimekaniikka tosiaan osoittaa, että jotta jokin voi alkaa, sen on alettava tyhjästä, eli hypoteesi, jonka mukaan kaikki alkoi tyhjästä, on käytännössä mahdollinen, vaikka se sotiikin intuitiotamme vastaan.

Jos taas alkuräjähdys ei ollut kaiken absoluuttinen alku, vaan ainoastaan asuttamamme universumin alku, se jättää täysin auki kysymyksen siitä, voiko maailmankaikkeus olla ikuinen.

Ja nyt tarkoitan maailmankaikkeudella siis kaikkea, mitä on ikinä ollut missään.

Maailmankaikkeus voi olla paljon laajempi, kuin mihin meidän käsityskykymme riittää ja alkuräjähdyksen tapaisia tapahtumia on voinut olla jopa useampia. Erään skenaarion mukaan maailmankaikkeus on kuin kuminauha, joka laajenee ja laajenee kunnes painautuu taas kasaan ja lähtee laajenemaan uudestaan alusta. Maailmankaikkeuden laajeneminen on itse asiassa jo havaittu. Nykyinen maailmankaikkeutemme voi siis olla seuraus edellisen maailmankaikkeuden kasaan painautumisen aiheuttaneesta paineesta, josta lähti liikkeelle uusi laajeneminen.

Ikuinen maailmankaikkeus tottakai on konseptina hankala, ellei mahdoton, sisäistää, mutta ei loppujen lopuksi yhtään käytännössä enempää mahdoton kuin käsitys ikuisesta Jumalasta, joka siis teistisen maailmankatsomuksen mukaan on "ensimmäinen oleva", joka ei tarvinnut luojaa.

Jos siis hyväksymme, että jotain ikuista on mahdollista olla olemassa, voimme hyväksyä sen, että myös maailmankaikkeus kokonaisuudessaan voi mahdollisesti olla ikuinen, vaikka meidän asuttama universumi ei sitä olisikaan.

Luojan vaatiminen Jumalalle ei tietenkään kumoa itse Jumalan olemassaoloa, toisin kuin yllättävän moni argumenttiin perehtymätön ateisti tuntuu väittävän, koska vaikka Jumalalla on Jumala, se ei tarkoita, etteikö Jumala olisi silti olemassa.

Joka tapauksessa, se sotii teistisen jumalakäsityksen kanssa, joka siis on, että Jumala on kaikkivoipa maailmankaikkeuden ylin herra. Tällaisen olennon ei pitäisi vastata kenellekään. Kristinuskon Jumala on myös absoluuttisen täydellinen olento, ja jos voit kuvitella jotain suurempaa kuin Jumala, kuvittelemasi olennon on oltava Jumala. Tästä seuraa ääreton regressio. Tämä ääretön regressio ei kumoa deististä Jumalaa, mutta se toimii argumenttina teististä Jumalaa vastaan.

Toisin sanoen: hyväksymällä, että Jumala on aluton ja loputon, hyväksyy, että voi olla jotain alutonta ja loputonta. Tämä aluton ja loputon asia voi olla siis joko maailmankaikkeus, tai maailmankaikkeuden luoja ja kumpaakin kantaa voidaan puolustaa. Jos taas ei hyväksy, että jotain alutonta ja loputonta voi olla, ei teistinen Jumalakaan voi olla.

Loppujen lopuksi maailmankaikkeuden synnystä ja sen perimmäisestä olemuksesta meillä on sanottavana vain se, että ettemme tiedä siitä juuri mitään.

Hienotuunaus:

Maailmankaikkeuden "hienosäätö" tai "hienotuunaus", joka sallii meidän, eli älyllisen elämän, olemassaolon ja elämisen täällä, esitetään myös todisteeksi Jumalan olemassaolosta. Premissi on se, että todennäköisyys älyllistä elämää synnyttävälle universumille on niin häviävän pieni, että ainoastaan Jumalan ohjaus on voinut tuottaa sen, mitä nyt näemme ympärillämme ja mihin olemme päätyneet.

On aivan totta, että todennäköisyys sille, että universumi on juuri sellainen kuin minä me sen nyt koemme, on aivan häviävän pieni. Hämmästelen silti sitä, että häviävän pientä käytetään usein synonyyminä mahdottomalle. Häviävän pieni todennäköisyys on silti todennäköisyys, eli se on vieä täysin mahdollisen piirissä. Ei siis oikeastaan ole edes tarvetta selittää, miten jokin, joka on jo mahdollista, syntyi ja kehittyi, vain sen takia, että se oli äärimmäisen epätodennäköistä. Tämä vaikuttaa vain loogiselta virheeltä, jonka me olemme synyneet tekemään, koska turvalliset ja yksinkertaiset konseptit miellyttävät meitä enemmän ja siksi niihin halutaan tarttua sen sijaan, että aivoja rasitettaisiin ylimääräisellä pohdinnalla.

Jollekin ilmiölle voidaan laskea todennäköisyydeksi 0,000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000001% ja se on silti enemmän kuin 0%, eli mahdollisen piirissä.

Jos heität kruunaa ja klaavaa 100 kertaa putkeen ja laitat ylös saamasi yhdistelmän kruunista ja klaavoista, todennäköisyys sille, että sait juuri tuon yhdistelmän on yhden suhde triljoonaan triljoonaan, eli todella epätodennäköinen. Siinä se kuitenkin on paperilla edessäsi.

Jotta voi hyväksyä hienosäädön todisteena Jumalan olemassaolosta, on hyväksyttävä käsitys siitä, että olemassaoleva maailmankaikkeus oli tavoite. Ei kuitenkaan ole mitään syytä olettaa, että näin on. Yksittäiselle ihmiselle maailmankaikkeus vaikuttaa loputtoman monimutkaiselta kaikkeudelta kaikkine eläimineen, luonnonilmiöineen, tähtineen, planeettoineen ja näkymättömine hiukkasineen.

Täytyy kuitenkin ymmärtää, että tämä on ainoa maailmankaikkeus, minkä me tiedämme. Maailmankaikkeus voisi olla yksinkertaisempi ja pohtisimme silti tätä samaa kysymystä siitä, miten maailmankaikkeus voi olla näin monimutkainen. Maailmankaikkeuden monimutkaisuutta ei voi verrata minkään muun maailman monimutkaisuuteen, joten siksi on käytännössä mahdotonta todeta sen olevan monimutkainen muuten kuin meidän omasta mielestä, ja siinä kohtaa täytyy ottaa huomioon myös ihmismielen rajallisuus.

Ala-asteen juuri aloittaneelle oppilaalle yliopistotason matemaattinen yhtälö on mahdotonta ratkaista, kun taas matematiikkaa koko elämänsä opiskellut professori osaa vastauksen ulkoa. Tämä johtuu siitä, että monimutkaisuus on suhteellista.

Nykyisen maailmankaikkeuden epätodennäköisyyden lisäksi esitetään, että planeettaamme on täytynyt hienosäätää, koska kaikki on niin täydellistä.

Tämäkin on loogisesti kuolleena syntynyt argumentti.

Ensinnäkin, 99% planeettamme lajeista on jo kuollut sukupuuttoon. Syy tälle on se, että ne eivät sopeutuneet ympäristöönsä, eivätkä täten olleet luonnonvalinnan suosimia. Toisin kuin Uuden Testamentin Jumala, luonnonvalinta ei ole rakastava ja armollinen. Tämä ilmiö osoittaa siis myös sen, että luonto on tehnyt virheitä: luonto on tuottanut lajeja, jotka eivät selvinneet ja näitä lajeja ei enää ole. Luonto siis ei ole täydellinen, toisin kuin teisti väittää.

Me voimme itsekin jokapäiväisessä elämässämme kokea luonnon epätäydellisyyksiä omalta kannaltamme: huomautan esimerkiksi usein, että elämämme olemassaolon ehto, aurinko, on meille vaarallinen ja liiallinen altistuminen auringon säteilylle voi johtaa ihosyöpään. Onko tämä todiste universumin hienosäädöstä, joka tehtiin meitä ajatellen? Jos minä loisin maailmankaikkeuden, en ainakaan loisi sitä niin, että ihmisen kaksi elinehtoa, ravinto ja happi, molemmat kulkevat samaa putkea pitkin meidän kehossamme. Johtuen seisovasta asennostamme, tukehtuminen on hyvin helppo tapa päästä hengiltä. Suuremmassa mittakaavassa esimerkkejä hienosäädön ongelmista ovat esimerkiksi maanjäristykset, jotka ovat seurauksia mannerlaattojemme tiloista.

Hyvin yksinkertaisesti, syy miksi maailma tuntuu hienosäädetyltä meitä silmälläpitäen, johtuu siitä, että me olemme sopeutuneet ympäristöömme ja olleet luonnonvalinnan suosimia. Vaikutelma hienosäädetystä maailmasta on väistämätön tulos siitä, että geenit, joita me kannamme, ovat olleet evoluutiossa menestyneitä, jonka seurauksena me olemme nyt tässä.

Tässä selityksessä on olemassa vielä pieni aukko, mihin Jumala mahtuu, koska sille voidaan haluta syy, että olemme tosiaan olleet luonnonvalinnan suosimia. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että me jatkuvasti tuhoamme ympäristöämme ja onkin esitetty näkemys, jonka mukaan ihmiset itse tulevat olemaan oma tuhonsa. Ei siis voida väittää, että olemme täysin sopeutuneet ympäristöömme ja elämme täydellisessä harmonian tilassa sen kanssa. Hienosäätö-logiikkaa noudattaen, tuntuisi järkevämmältä olettaa, että oman elinympäristön tahaton tuhoaminen ei olisi edes potentiaalisesti mahdollista lajille, jota varten ympäristö luotiin.

Vähäpätöisemmät argumentit hienosäädölle ovatkin sitten humpuuki, kuten puiden täydelliset vihreät lehdet ja ihanan täydellinen sininen taivas, joidenka täydellisyys meidän näkökulmasta johtuu tietenkin siitä, että olemme viettäneet koko elämämme tässä ympäristössä, eli tottakai silmämme ovat tottuneet niihin.

"Hienosäätö" ei ole todiste Jumalan olemassaololle, sillä sen perusteella, mitä me ymmärrämme ympäröivästä maailmastamme, kaikki tämä on voinut ja ilmeisesti onkin ollut mahdollista ilman Jumalaa. Ei ole mitään syytä olettaa, että sille lopputulokselle, missä nyt elämme, on täytynyt olla älykäs luoja. Se, että älykäs luoja tuntuu olevan suosittu kanta, ei tarkoita, että se on oikea kanta. Se, että saat monta ihmistä olemaan kanssasi samaa mieltä, ei tarkoita, että olette välttämättä oikeassa.

Käsitys hienosäädöstä on siis vain omien mieliemme luoma illuusio, joka johtuu siitä, että me itse luomme ja hienosäädämme esineitä ja olemme sopeutuneet ympäristöömme, joka siitä syystä vaikuttaa meille täydelliseltä. Täydellinen se ei meille kuitenkaan ole, kuten jo aikaisemmin totesin. "Hienosäädön" löytäminen luonnosta on siis klassinen esimerkki psykologisesta ilmiöstä nimeltä "projektio", jossa tapahtuu oman mielensisällön heijastaminen toiseen ihmiseen tai muuhun ympäristön kohteeseen. Projektio on alitajuinen defenssimekanismi, josta projektion kokija itse ei ole välttämättä täysin tietoinen, eikä näin ollen tietenkään oivalla, että hän vain havainnoi omaa psyykkistä todellisuuttaan ikään kuin se olisi objektiivista todellisuutta. Hienosäädön "havaitseminen" ympäristössämme on siis looginen ja väistämätön seuraus luonnonvalinnasta, joka voi olla käsityksenä olemassa ilman Jumalaa ja se olisi olemassa myös ilman Jumalaa. Se ei itsessään siis mitenkään toimi todisteena Jumalan olemassaolosta.

Rautalangasta, hienosäätö ei ole todiste Jumalan olemassaolosta, vaan jälleen yksi ylimielisten ihmisten itsensä keksimä älyllisesti laiska korkeampi oikeutus olemassaololleen, vailla pätevänä pidettävää faktapohjaa. Se ei kerro, että olemme erityisiä, vaan päinvastoin, se kertoo, miten tyhmiä ja tietämättömiä apinoita me todellisuudessa edelleen olemme.

Jotta kaikkeuden ominaisuuksia voitaisiin havaita, niiden tulee olla sellaisia, että havaitsijoita voi olla olemassa. Se, että universumin olosuhteet ovat sellaisia, että havaitsijoita on olemassa, ei todista mitenkään, että universumi oltaisiin suunniteltu ja hienosäädetty sellaiseksi, vaan se ainoastaan osoittaa, että olosuhteet sallivat havaitsijan olemassaolon. Ei mitään muuta.