Miksi ja miten tieteellinen metodi toimii

Tämän blogimerkinnän tarkoitus on esittää pähkinänkuoressa miksi tieteellisiin teorioihin on rationaalista uskoa, vaikka ne sotisivatkin alkutuntumalta maalaisjärkeä vastaan.

Viime aikoina olen todella monessa keskustelussa törmännyt useisiin väärinkäsityksiin siitä, miten tiede toimii ja miten hypoteeseja hyväksytään osaksi tieteellistä teoriaa ja tuntuu, että yllättävän moni ei ole edes tietoinen siitä miten tieteellinen menelmä toimii.

Tieteellinen metodi on siis tieteen tekemisessä käytettävä menettelytapa, jonka avulla pyritään tarkentamaan olemassaolevaa tietoa ja luomaan uutta.

Sillä pyritään tutkimaan ympäristöä ja selittämään tapahtumia niin että ne ovat toistettavissa ja niin, että tätä voidaan käyttää hyödyllisten ennusteiden tekemisessä. Toistettavuus on tärkeää, sillä nimenomaan sattuman mahdollisuus on tärkeää eliminoida mahdollisimman tehokkaasti.

Tieteellinen metodi toteutetaan sekä havainnoilla, että kokeilla. Kokeilla pyritään jäljentämään luonnossa tapahtuvia olosuhteita kontrolloidussa ympäristössä, jossa niiden tutkiminen on mahdollista. Tieteellisen menetelmän kestävyys ja syy sen saamaan suosioon on sen objektiivisuus menetelmän ratkaisujen löytämiseksi erilaisiin ongelmiin.

Ilmiöistä tehdään havaintoja ja niiden perusteella potentiaaliset tieteen toteuttajat voivat muodostaa tieteellisiä malleja, jotka ovat idealisaatioita, jotka kuvaavat tutkittuja kohteita, eli järjestelmiä tietyistä näkökulmista. Tutkimuskohteena olevaa järjestelmää pyritään tutkimaan niin, että se voidaan nähdä matemaattisena ja loogisena mallina, joka on ennustettavissa. Tieteilijä muodostaa havainnoistaan hypoteesin, jonka uskoo voivan selittää ilmiön. Kaikki hypoteesit eivät tietenkään pidä paikkaansa ja kun hypoteesi osoittautuu epätyydyttäväksi, se hylätään hyödyttömänä, tai sitä pyritään kehittämään muotoon, jossa se on tyydyttävä.

Hypoteesin on siis oltava koettelun kohteena, eikä pelkkä "Musta tuntuu, että tää on näin" riitä. Tämä on tärkeää ymmärtää. Tieteessä ei ole kyse siitä, että tiedemiehet repivät sattumanvaraisia hypoteesejä anaalistaan ja toteavat yhteen ääneen "Joo, toi kuulostaa hyvältä, käytetään tota!"

Koetulosten tulkintaan ei saa vaikuttaa tutkijan kanta asiaan, eikä hän saa suosia tiettyjä todistusaineistoa, vaan aineistoa tulee kohdella objektiivisesti. Tämän toteutumisen varmistamiseksi tieteelliseen metodiin kuuluu toimintamenetelmä nimeltään vertaisarviointi, eli julkistetut koetulokset arvioidaan ulkopuolisten toimesta huolellisesti, jotta niiden totuusarvo ja puolueettomuus voidaan varmentaa. Sekään ei siis riitä, että tutkija keksii päästään todistusaineistoa, tai että tutkija suosii tettyä todistusaineistoa ja julkistaa tuloksensa todeksi, vaan tulosten tulee läpäistä vertaisarviointi ennen kuin tulokset julistetaan päteviksi.

Ja ja kun hypoteesi selviää kokeista ja vertaisarvioinnista, se voidaan ottaa osaksi tieteellistä teoriaa. Tieteen terminologian teoria ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin arkikielen sana "teoria", vaan yhtenäistä tietojen järjestelmää, joka selittää johonkin aiheeseen liittyvät havainnot, ja kokoaa yhteen tähänastisen ymmärryksen hallitsevian lakien muotoon.Tieteen teoria ei siis ole "vain teoria", vaan osaksi tieteen teoriaa hyväksytään vain ylläpuhutut koetellut ja testit läpäisseet hypoteesit. "Se on vain teoria" -argumentti on siis sekä todella lyhytnäköinen, myös misinformaatiolle perustuva.

Tieteellinen teoria on loogisesti esitetty ja sisäisesti johdonmukainen malli ilmiön käyttäytymisen ennustamiseksi ja kuvaamiseksi. Samallalailla kuin hypoteesejä, myös teorioita testataan jatkuvalla syötöllä ja pyritään selvittämään, kuinka koottu aineisto sopii teoriaan ja toteuutuko sisäinen johdonmukaisuus. Teorian selvittyä suuresta määrästä empiiriä havaintoja ja arviointia, sitä voidaan pitää tieteellisesti verifioituna.

Mitä kuuluisampi ja tuetumpi teoria, sitä suurempi halu kilpailevilla tiedemiehillä on kumota se. Tämä antaa lisävahvuutta ristiriitaisille teorioille, kuten esimerkiksi evoluutioteoria, koska sen kumoamisesta seuraisi automaattinen Nobel-palkino, kuuluisuutta ja rahaa. Tästä huolimatta sen kumoaminen ei ole onnistunut ja se johtuu yksinkertaisesti siitä, että todistusaineisto tukee mallia nimeltä evoluutioteoria.

Sille on siis syynsä, miksi ihmiset luottavat asiantuntijalausuntoihin "nettitutkimuksissa". Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkea tulisi uskoa sokeasti ja tiedemiehiin tulisi suhtautua kuin pappeihin. On joka tapauksessa täysin loogista olettaa, että asiantuntija tietää asiasta katumattia enemmän ja tieteellisiltä tutkimustuloksilta on ainoastaan tyhmää sulkea silmänsä ja korvansa

Mutta sitä haluan ennen kaikkea painottaa, että ei, kaikki mielipiteet eivät todellakaan ole tasa-arvoisia ja, kyllä, mielipide täytyy perustella. Omaankin tuntemukseen perustuvan mielipiteen voi redusoida niin, että löytää sen alkulähteen, jonka jälkeen voi rationaalisesti tarkastella, onko se kuinka vahvoilla kantimilla. Se, että olet vain jotain mieltä, koska susta tuntuu siltä, ja jätät asian siihen, on vain älyllistä laiskuutta ja syy on omasi, kun sinua ei oteta tosissaan.

Jos kuitenkin suhtaudut skeptisesti siihen, että tieteellinen tutkimustulos on eri mieltä kanssasi, lopetan kysymykseen, joka sun kannattaa esittää itsellesi aina aika ajoin: kumpi on todennäköisempää, se, että asiaa vuosikausia opiskellut ja asiaan perinpohjaisesti tutustunut asiantuntija on havaintojensa perusteella oikeilla jäljillä, vai, että sinä, joka et ole koskaan asiaan tutustunut, kumoat vertaisarvioidun tieteellisen teorian maalaisjärjelläsi?

Teemu vs. Jumala, osa 1: Kalam- Kosmologinen argumentti ja Maailmankaikkeuden hienosäätö

Aloitan pienehkön projektin, jonka aikana käyn läpi viisi todisteeksi esitettyä väittämää kristinuskon Jumalan olenassaolosta. Nämä teistien tarjoamat todisteet ovat: Kalam- kosmologinen argumentti, hienosäätö, Jeesuksen ylösnousemus, objektiivinen moraali ja henkilökohtaiset kokemukset Jumalan kanssa.

Mielestäni tämä aihe on hyvin tärkeä hyvinvointimme ja tulevaisuutemme kannalta ja ansaitsee tulla kohdelluksi asiallisesti.

Tässä tekstissä käsittelen Kalam- Kosmologisen argumentin Jumalan olemassaololle sekä maailmankaikkeuden hienosäädön.

Blogin ei ole tarkoitus loukata kenenkään uskoa ja keskustelu aiheesta on tervetullutta.
---
Kosmologinen argumentti.

Kosmologinen argumenttihan on pähkinänkuoressaan seuraava: "Kaikella, jolla on alku, on tekijänsä, ja koska universumilla on alku, sillä on oltava tekijänsä ja tämä tekijä on Jumala".

Tämä on kuitenkin vain väite, joka tuntuu kumpuavan lähinnä tietämättömyydestä. On hyvä tuoda esille se, että kun fysiikassa puhutaan tyjästä, tyhjä ei enää tarkoita tyhjää siinä mielessä, miten me puhekielessä miellämme käsitteen tyhjä. Tyhjä tila ei siis ole tyhjä, vaan tyhjä tila on täynnä virtuaalihiukkasia, jotka kuvainnollisesti syntyvät ja kuolevat niin nopeaa tahtia, että niiden näkeminen on mahdotonta. Tämä on hyvä pitää mielessä kun puhutaan maailmankaikkeuden alkamista "tyhjästä": se ei tarkoita samaa tyhjää kuin meidän arkikielemme tyhjä tyhjä, vaan aihe on tälläkin kertaa huomattavasti monitahoisempi. Itse asiassa väite "Kaikella, jolla on alku, on tekijänsä" on vain tieteelliseksi naamioitu ja itsevarmasti esitetty olettamus, jota ei sitäkään voida osoittaa välttämättä paikkansapitäväksi. Universumimme voidaan siis nykykäsityksen mukaan väittää syntyneen tyhjästä.

Virtuaalihiukkaset voivat alkaa olemaan ilmaan luojaa. Tällä hetkellä emme voi todistaa, voivatko virtuaalihiukkset alkaa olemaan absoluuttisessa tyhjyydessä ja ilman tilaa, vaan tällä hetkellä täytyy edelleen olla se tila, johon ne alkavat olemaan, mutta joka tapauksessa tämän on todistettu voivan tapahtu ja tapahtuvan ilman niin sanottua luojaa.

Tämä siis osoittaa aukon kosmologisen argumentin premississä, joka kuuluu, että kaikella, joka alkaa olemaan, on oltava tekijänsä. Virtuaalihiukkasten syntyminen ja kuoleminen itsestään ei kumoa jumalahypoteesia, mutta osoittaa, että asiat voivat alkaa olemaan ilman yliluonnollista tekijää.

Nykyajan modernit kristityt ovat ottaneet omakseen teorian alkuräjähdyksestä ikään kuin todisteena Jumalasta, koska tykkäävät mieltää Jumalan alkuräjähdyksen aiheuttajaksi, vaikka Raamatun luomiskertomus ei millään tavalla kuvasta olosuhteita, jotka nykyajan tieteen valossa vallitsivat maailmankaikkeuden synnyn aikaan. Voimme jättää myös toiseen kertaan sen tosiasian, että luomiskertomuksessa kerrottu järjestys olemassaolevien asioiden synnylle, on nykytieteen valossa väärä. Nämähän voidaan kuitenkin käsittää metaforiksi, enkä koe tässä kohtaa mielekkääksi tuhlata aikaa niiden kumoamiseen.

Miksi kristityt sitten ovat niin vakuuttuneita nykyään, että alkuräjähdys on nimenomaan Jumalan kädenjälkeä? Nykyisen fysiikan valossa puhe siirtyy usein käsitykseen singulariteetista todisteena Jumalan olemassaolosta ja roolista maailmankaikkeuden alullepanijana, niin sanottuna "ensimmäisenä liikuttajana".

Aiheen ollessa maailmankaikkeuden synty, on kuitenkin ehdottoman tärkeää tehdä ensin selväksi mitä alkuräjähdyksellä tarkoitetaan.

Termillä "alkuräjähdys" kun on kaksi hieman toisistaan eroavaa merkitystä: on "alkuräjähdyssingulariteetti" ja ns. "alkuräjähdysvaihe".

Astrofysiikka esittää, että luonnossa on olemassa aika-avaruuden vääristymä, eli niin sanottu singulariteetti, jossa jokin mitattava suure on niin loputtoman suuri, että se ei käyttäydy tällä hetkellä tunnettujen fysiikan lakien mukaisesti. Singulariteetti on jotain, jota ei voida oikeaoppisesti kuvailla, koska meillä ei ole käytettävissä tämän asian käsittelyyn luonnonlakeja, jotka pätevät kun mitattava suure on äärettömän suuri.

Esimerkkinä avaruudessa esiintyvien mustien aukkojen keskuksien voidaan uskoa olevan singulariteetteja.

Vaihetta maailmankaikkeuden historiassa, joka tunnetaan alkuräjähdyksenä, tukee nykyinen todistusaineisto. Alkuräjähdyssingulariteettia, joka siis käsittäisi siis ajan alkuräjähdysvaiheesta taaksepäin, taas ei tue tieteellinen yksimielisyys, toisin kuin kristityt apologeetit nykyään väittävät.

On siis väärin olettaa, että ääretöntä singulariteettia, joka teistin näkökulmasta on Jumala, tukisi nykyinen todistusaineisto, koska niin ei ole. Painotan siis, että tapahtuma, joka yleisesti mielletään alkuräjähdyseksi, on nykyisen todistusaineiston mukaan historiallinen tapahtuma universumissamme, mutta alkuräjähdyssingulariteetti on vain se, mitä voisimme olettaa löytävämme, jos yleinen suhteellisuusteoria pitäisi paikkansa näin pienessä mittakaavassa.

En ole fyysikko, enkä esitä olevani. Syy miksi raapaisin astrofysiikan pintaa, oli, että voin antaa lukijalle jonkinlaisen käsityksen siitä millaisista asioista puhumme kun puhumme nykytieteen käsityksistä maailmankaikkeuden synnystä, jotta voimme ymmärtää miksi kristinusko on löytänyt itselleen "todisteen" Jumalasta tutkien maailmankaikkeuden syntyä.

Singulariteetti on siis ilmiö, joka on ääretön, ja koska äärettömyyttä ei voi nykykäsityksen mukaan esiintyä luonnossa, singulariteetin on oltava yliluonnollista ja tässä kohtaa teisti selittää singulariteetin Jumalalla.

Se, että ennen alkuräjähdystä ollut tyhjä ei ollut käytännössä tyhjää jättää kyllä auki sen, että kaikki ei alkanut alkuräjähdysestä, vaan alkuräjähdys on vain yksi osa universumimme historiaa. Alkuräjähdys oli kyllä nykyisen käsityksen mukaan asuttamamme universumin alku, mutta ei välttämättä silti kaiken alku.

Illuusio äärettömyydestä voi olla seuraus meidän omasta rajoittuneisuudesta käsittää ja mitata asioita. Singulariteetin ongelma onkin vasta ratkaistavissa niin sanotun yhtenäisteorian avulla. Itse asiassa voidaankin väittää, että juuri tämä illuusio singulariteetista muistuttaa meitä siitä, miten me emme tiedä kaikkea ja matka maailmankaikkeuden perimmäisten kysymysten selvittämiseksi on vasta alkanut. Minuun se valaa kosmologista nöyryyttä, sen sijaan, että antaisi varmuutta siitä, että selitys kaiken synnylle on jo monia tuhansia vuosia sitten keksitty.

Mutta jotta lukijan ei tarvitse osoittaa syyttävää sormeaan "tiedeuskovaisuuden" suuntaan, voimme lähestyä olettamusta Jumalan luomasta maailmankaikkeudesta myös filosofisesti ja "maanläheisemmin".

Kosmologisessa argumentissa siis jumalakäsitteellä kätevästi peitetään kohta ymmärryksessämme maailmankaikkeudesta, jota ei tällä hetkellä voida millään muulla keinolla peittää.

Tämän hetkisen ymmärryksemme perusteella maailmankaikkeudella, kuten me sen ymmärrämme ja koemme, oli alku, mutta emme tiedä mikä tuo alku tarkalleen oli. Ei myöskään ole varsinaista syytä olettaa, että aivan kaikki alkoi alkuräjähdyksessä. Tässä kohtaa ihmiset jakautuvat kahteen leiriin: niihin, jotka jatkavat etsimistä, ja niihin, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että maailmankaikkeuden alku, tai alullepanija, oli Jumala.

Vakuuttumisessa on montakin ongelmaa.

Ensinnäkin täytyy ensin saada todisteita siitä, että maailmankaikkeuden alullepanija olisi ollut tietoinen olento, jolla on persoona ja jolla on ajatuksia ja kiinnostus lopputuloksesta. Pelkkä maailmankaikkeuden synty ei todista tätä.

Tämän jälkeen uskovalla on edessään työ todistaa, että tuo olento on juuri se Jumala, jota hän itse palvoo ja johon hän itse uskoo. Pelkkä osoitus siitä, että maailmankaikkeuden luoja oli tietoinen olento, ei ole osoitus siitä, että tuo tietoinen olento oli Jahve, Allah, tai kukaan muukaan luoja, josta ihmiskunnan historian aikana on kirjoitettu.

Itse asiassa huomauttaisin, että on huomattavasti todennäköisempää, että tuo luoja ei ole yksikään niistä jumalolennoista, joista ollaan kirjoitettu, koska näiden jumalien olemassaoloa ollaan tutkittu niin kauan, kun käsite Jumalasta on ollut olemassa, eikä pätevää näyttöä olla vieläkään saatu kasaan. Tarpeeksi kauan kun antaa aikaa ja tarpeeksi paljon kuin on etsijöitä, kyllä se neula löytyy heinäsuovasta.

Todisteita Jumalasta ei olla löydetty.

Tämänkin jälkeen kristinuskon Jumalaan uskovalla on vielä edessään vielä yksi askel, koska hänen täytyy vielä Jahvenkin olemassaolosta huolimatta todistaa, että Jeesus Nasaretilainen oli ylipäänsä olemassa, syntyi neitsyestä, muutti veden viiniksi ja heräsi kuolleista. Nämähän kun eivät automaattisesti seuraa siitä, että Jahve todistetaan maailmankaikkeuden luojaksi. Juutalaiset odottavat tänäkin päivänä vielä messiasta, joka kristittyjen mukaan oli Jeesus Kristus.

Ajatusleikkinä voimme mennä taaksepäin ajassa aikaan, jolloin oletamme, vaikka että sateenkaarien syntymekanismia ei vielä ymmärretty. Yhtälailla, kuin maailmankaikkeuden syntyä, myös satenkaarien syntyä voisi tässä tilanteessa käyttää todisteena Jumalan olemassaolosta. Logiikkaketju olisi seuraavanlainen: "Raamatussa lukee sateenkaarien olevan Jumalan työtä, sateenkaaria on olemassa, näin ollen Raamattu on totta". Raamatussa lukee, että maailmankaikkeus luotiin, maailmankaikkeus on alkanut ja kristityn mukaan näin ollen Raamattu on totta.

Vastaavia logiikkavirheitä ollaan tehty läpi ihmiskunnan historian ja mielestäni niistä on opittavana se, mitä minä itse pidän viisauden mittarina: ymmärrys siitä, miten vähän me tiedämme. Aina on ollut ja kaiken perusteella vielä todella pitkään tulee olemaan asioita, joita me emme tiedä tai mitä emme täysin ymmärrä taikka käsitä. Rehellinen ihminen myöntää sen, ettei tiedä, ja jos on aidosti kiinnostunut, jatkaa etsimistä. Epärehellinen ihminen väittää tietävänsä, vaikkei hänellä itselläkään ole tarjottavana yhtään enempää näyttöä kantansa puolesta, kuin vastapuolella näyttöä siitä, ettei epärehellisen ihmisen esittämä kanta pidä paikkaansa.

Maailmankaikkeuden synty ei ole todiste Jumalasta, vaan siitä voidaan tehdä olettamus, että Jumala aloitti maailmankaikkeuden. Tuota olettamusta ei kuitenkaan tue mikään todistusaineisto, eikä olettamus ole siis mitään muuta kuin olettamus. En kutsuisi sitä edes hypoteesiksi, sillä sen koetteleminen on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta, koska emme pääse käsiksi "aikaan ennen alkuräjähdystä".

Tottakai tämä on äärimmäisen hankala ja monimutkainen konsepti käsittää ja juuri sen takia ihminen on keksinyt konseptin "Jumala": ihminen tykkää yksinkertaisista konsepteista ja ihminen tykkää simppeleistä selityksistä ja ihminen tykkää varmuudesta, joten syntymekanismi jumalakonseptille on hyvin helppo ymmärtää ja jopa antaa anteeksi. Se ei kuitenkaan ole todiste, eikä yhtään pelkkää olettamusta arvokkaampi väite.

Olenkin sitä mieltä, että Jumala on ennen kaikkea konsepti. Ja tämän konseptin tarkoitus on täyttää kulloinkin vallitsevan tietämättömyyden aukko liittyen maailmankaikkeuden olemukseen. Tästä seuraa se, että jumalakonsepti on aina jollain tasolla sopiva selitys selittämättömälle: se on sen tarkoitus ja siihen se on suunniteltu. Intuitiivinen miellyttävyys ei kuitenkaan ole yhtä kuin totuus tai todiste.

Väite "Kaikella, joka alkaa olemaan, on syynsä" on siis tällä hetkellä vain meidän oman intuitiomme tuote, eikä asia, joka voitaisiin tieteellisesti todistaa faktuaaliseksi. Sen ympärille voidaan rakentaa olettamuksia ja pohdintoja, mutta todisteesta nuo olettamukset eivät käy. Todistaakseen, että jokin on mahdollista, täytyy vain osoittaa sen tapahtuneen kerran. Mutta jonkin asian mahdottomaksi todistaminen tieteellisin menetelmin ei ole käytännössä mahdollista.

Voimme tottakai päätellä matematiikan ja loogisen intuition kautta, että jokin seuraus B premissistä A ei ole johdonmukainen ja kestävä, mutta nykyiset käsitteemme perustuvat vain siihen tietoon, joka meillä on maailmankaikkeudesta - ja tämä tieto on kaikkea muuta kuin täydellistä. Ja itse asiassa kvanttimekaniikka tosiaan osoittaa, että jotta jokin voi alkaa, sen on alettava tyhjästä, eli hypoteesi, jonka mukaan kaikki alkoi tyhjästä, on käytännössä mahdollinen, vaikka se sotiikin intuitiotamme vastaan.

Jos taas alkuräjähdys ei ollut kaiken absoluuttinen alku, vaan ainoastaan asuttamamme universumin alku, se jättää täysin auki kysymyksen siitä, voiko maailmankaikkeus olla ikuinen.

Ja nyt tarkoitan maailmankaikkeudella siis kaikkea, mitä on ikinä ollut missään.

Maailmankaikkeus voi olla paljon laajempi, kuin mihin meidän käsityskykymme riittää ja alkuräjähdyksen tapaisia tapahtumia on voinut olla jopa useampia. Erään skenaarion mukaan maailmankaikkeus on kuin kuminauha, joka laajenee ja laajenee kunnes painautuu taas kasaan ja lähtee laajenemaan uudestaan alusta. Maailmankaikkeuden laajeneminen on itse asiassa jo havaittu. Nykyinen maailmankaikkeutemme voi siis olla seuraus edellisen maailmankaikkeuden kasaan painautumisen aiheuttaneesta paineesta, josta lähti liikkeelle uusi laajeneminen.

Ikuinen maailmankaikkeus tottakai on konseptina hankala, ellei mahdoton, sisäistää, mutta ei loppujen lopuksi yhtään käytännössä enempää mahdoton kuin käsitys ikuisesta Jumalasta, joka siis teistisen maailmankatsomuksen mukaan on "ensimmäinen oleva", joka ei tarvinnut luojaa.

Jos siis hyväksymme, että jotain ikuista on mahdollista olla olemassa, voimme hyväksyä sen, että myös maailmankaikkeus kokonaisuudessaan voi mahdollisesti olla ikuinen, vaikka meidän asuttama universumi ei sitä olisikaan.

Luojan vaatiminen Jumalalle ei tietenkään kumoa itse Jumalan olemassaoloa, toisin kuin yllättävän moni argumenttiin perehtymätön ateisti tuntuu väittävän, koska vaikka Jumalalla on Jumala, se ei tarkoita, etteikö Jumala olisi silti olemassa.

Joka tapauksessa, se sotii teistisen jumalakäsityksen kanssa, joka siis on, että Jumala on kaikkivoipa maailmankaikkeuden ylin herra. Tällaisen olennon ei pitäisi vastata kenellekään. Kristinuskon Jumala on myös absoluuttisen täydellinen olento, ja jos voit kuvitella jotain suurempaa kuin Jumala, kuvittelemasi olennon on oltava Jumala. Tästä seuraa ääreton regressio. Tämä ääretön regressio ei kumoa deististä Jumalaa, mutta se toimii argumenttina teististä Jumalaa vastaan.

Toisin sanoen: hyväksymällä, että Jumala on aluton ja loputon, hyväksyy, että voi olla jotain alutonta ja loputonta. Tämä aluton ja loputon asia voi olla siis joko maailmankaikkeus, tai maailmankaikkeuden luoja ja kumpaakin kantaa voidaan puolustaa. Jos taas ei hyväksy, että jotain alutonta ja loputonta voi olla, ei teistinen Jumalakaan voi olla.

Loppujen lopuksi maailmankaikkeuden synnystä ja sen perimmäisestä olemuksesta meillä on sanottavana vain se, että ettemme tiedä siitä juuri mitään.

Hienotuunaus:

Maailmankaikkeuden "hienosäätö" tai "hienotuunaus", joka sallii meidän, eli älyllisen elämän, olemassaolon ja elämisen täällä, esitetään myös todisteeksi Jumalan olemassaolosta. Premissi on se, että todennäköisyys älyllistä elämää synnyttävälle universumille on niin häviävän pieni, että ainoastaan Jumalan ohjaus on voinut tuottaa sen, mitä nyt näemme ympärillämme ja mihin olemme päätyneet.

On aivan totta, että todennäköisyys sille, että universumi on juuri sellainen kuin minä me sen nyt koemme, on aivan häviävän pieni. Hämmästelen silti sitä, että häviävän pientä käytetään usein synonyyminä mahdottomalle. Häviävän pieni todennäköisyys on silti todennäköisyys, eli se on vieä täysin mahdollisen piirissä. Ei siis oikeastaan ole edes tarvetta selittää, miten jokin, joka on jo mahdollista, syntyi ja kehittyi, vain sen takia, että se oli äärimmäisen epätodennäköistä. Tämä vaikuttaa vain loogiselta virheeltä, jonka me olemme synyneet tekemään, koska turvalliset ja yksinkertaiset konseptit miellyttävät meitä enemmän ja siksi niihin halutaan tarttua sen sijaan, että aivoja rasitettaisiin ylimääräisellä pohdinnalla.

Jollekin ilmiölle voidaan laskea todennäköisyydeksi 0,000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000001% ja se on silti enemmän kuin 0%, eli mahdollisen piirissä.

Jos heität kruunaa ja klaavaa 100 kertaa putkeen ja laitat ylös saamasi yhdistelmän kruunista ja klaavoista, todennäköisyys sille, että sait juuri tuon yhdistelmän on yhden suhde triljoonaan triljoonaan, eli todella epätodennäköinen. Siinä se kuitenkin on paperilla edessäsi.

Jotta voi hyväksyä hienosäädön todisteena Jumalan olemassaolosta, on hyväksyttävä käsitys siitä, että olemassaoleva maailmankaikkeus oli tavoite. Ei kuitenkaan ole mitään syytä olettaa, että näin on. Yksittäiselle ihmiselle maailmankaikkeus vaikuttaa loputtoman monimutkaiselta kaikkeudelta kaikkine eläimineen, luonnonilmiöineen, tähtineen, planeettoineen ja näkymättömine hiukkasineen.

Täytyy kuitenkin ymmärtää, että tämä on ainoa maailmankaikkeus, minkä me tiedämme. Maailmankaikkeus voisi olla yksinkertaisempi ja pohtisimme silti tätä samaa kysymystä siitä, miten maailmankaikkeus voi olla näin monimutkainen. Maailmankaikkeuden monimutkaisuutta ei voi verrata minkään muun maailman monimutkaisuuteen, joten siksi on käytännössä mahdotonta todeta sen olevan monimutkainen muuten kuin meidän omasta mielestä, ja siinä kohtaa täytyy ottaa huomioon myös ihmismielen rajallisuus.

Ala-asteen juuri aloittaneelle oppilaalle yliopistotason matemaattinen yhtälö on mahdotonta ratkaista, kun taas matematiikkaa koko elämänsä opiskellut professori osaa vastauksen ulkoa. Tämä johtuu siitä, että monimutkaisuus on suhteellista.

Nykyisen maailmankaikkeuden epätodennäköisyyden lisäksi esitetään, että planeettaamme on täytynyt hienosäätää, koska kaikki on niin täydellistä.

Tämäkin on loogisesti kuolleena syntynyt argumentti.

Ensinnäkin, 99% planeettamme lajeista on jo kuollut sukupuuttoon. Syy tälle on se, että ne eivät sopeutuneet ympäristöönsä, eivätkä täten olleet luonnonvalinnan suosimia. Toisin kuin Uuden Testamentin Jumala, luonnonvalinta ei ole rakastava ja armollinen. Tämä ilmiö osoittaa siis myös sen, että luonto on tehnyt virheitä: luonto on tuottanut lajeja, jotka eivät selvinneet ja näitä lajeja ei enää ole. Luonto siis ei ole täydellinen, toisin kuin teisti väittää.

Me voimme itsekin jokapäiväisessä elämässämme kokea luonnon epätäydellisyyksiä omalta kannaltamme: huomautan esimerkiksi usein, että elämämme olemassaolon ehto, aurinko, on meille vaarallinen ja liiallinen altistuminen auringon säteilylle voi johtaa ihosyöpään. Onko tämä todiste universumin hienosäädöstä, joka tehtiin meitä ajatellen? Jos minä loisin maailmankaikkeuden, en ainakaan loisi sitä niin, että ihmisen kaksi elinehtoa, ravinto ja happi, molemmat kulkevat samaa putkea pitkin meidän kehossamme. Johtuen seisovasta asennostamme, tukehtuminen on hyvin helppo tapa päästä hengiltä. Suuremmassa mittakaavassa esimerkkejä hienosäädön ongelmista ovat esimerkiksi maanjäristykset, jotka ovat seurauksia mannerlaattojemme tiloista.

Hyvin yksinkertaisesti, syy miksi maailma tuntuu hienosäädetyltä meitä silmälläpitäen, johtuu siitä, että me olemme sopeutuneet ympäristöömme ja olleet luonnonvalinnan suosimia. Vaikutelma hienosäädetystä maailmasta on väistämätön tulos siitä, että geenit, joita me kannamme, ovat olleet evoluutiossa menestyneitä, jonka seurauksena me olemme nyt tässä.

Tässä selityksessä on olemassa vielä pieni aukko, mihin Jumala mahtuu, koska sille voidaan haluta syy, että olemme tosiaan olleet luonnonvalinnan suosimia. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että me jatkuvasti tuhoamme ympäristöämme ja onkin esitetty näkemys, jonka mukaan ihmiset itse tulevat olemaan oma tuhonsa. Ei siis voida väittää, että olemme täysin sopeutuneet ympäristöömme ja elämme täydellisessä harmonian tilassa sen kanssa. Hienosäätö-logiikkaa noudattaen, tuntuisi järkevämmältä olettaa, että oman elinympäristön tahaton tuhoaminen ei olisi edes potentiaalisesti mahdollista lajille, jota varten ympäristö luotiin.

Vähäpätöisemmät argumentit hienosäädölle ovatkin sitten humpuuki, kuten puiden täydelliset vihreät lehdet ja ihanan täydellinen sininen taivas, joidenka täydellisyys meidän näkökulmasta johtuu tietenkin siitä, että olemme viettäneet koko elämämme tässä ympäristössä, eli tottakai silmämme ovat tottuneet niihin.

"Hienosäätö" ei ole todiste Jumalan olemassaololle, sillä sen perusteella, mitä me ymmärrämme ympäröivästä maailmastamme, kaikki tämä on voinut ja ilmeisesti onkin ollut mahdollista ilman Jumalaa. Ei ole mitään syytä olettaa, että sille lopputulokselle, missä nyt elämme, on täytynyt olla älykäs luoja. Se, että älykäs luoja tuntuu olevan suosittu kanta, ei tarkoita, että se on oikea kanta. Se, että saat monta ihmistä olemaan kanssasi samaa mieltä, ei tarkoita, että olette välttämättä oikeassa.

Käsitys hienosäädöstä on siis vain omien mieliemme luoma illuusio, joka johtuu siitä, että me itse luomme ja hienosäädämme esineitä ja olemme sopeutuneet ympäristöömme, joka siitä syystä vaikuttaa meille täydelliseltä. Täydellinen se ei meille kuitenkaan ole, kuten jo aikaisemmin totesin. "Hienosäädön" löytäminen luonnosta on siis klassinen esimerkki psykologisesta ilmiöstä nimeltä "projektio", jossa tapahtuu oman mielensisällön heijastaminen toiseen ihmiseen tai muuhun ympäristön kohteeseen. Projektio on alitajuinen defenssimekanismi, josta projektion kokija itse ei ole välttämättä täysin tietoinen, eikä näin ollen tietenkään oivalla, että hän vain havainnoi omaa psyykkistä todellisuuttaan ikään kuin se olisi objektiivista todellisuutta. Hienosäädön "havaitseminen" ympäristössämme on siis looginen ja väistämätön seuraus luonnonvalinnasta, joka voi olla käsityksenä olemassa ilman Jumalaa ja se olisi olemassa myös ilman Jumalaa. Se ei itsessään siis mitenkään toimi todisteena Jumalan olemassaolosta.

Rautalangasta, hienosäätö ei ole todiste Jumalan olemassaolosta, vaan jälleen yksi ylimielisten ihmisten itsensä keksimä älyllisesti laiska korkeampi oikeutus olemassaololleen, vailla pätevänä pidettävää faktapohjaa. Se ei kerro, että olemme erityisiä, vaan päinvastoin, se kertoo, miten tyhmiä ja tietämättömiä apinoita me todellisuudessa edelleen olemme.

Jotta kaikkeuden ominaisuuksia voitaisiin havaita, niiden tulee olla sellaisia, että havaitsijoita voi olla olemassa. Se, että universumin olosuhteet ovat sellaisia, että havaitsijoita on olemassa, ei todista mitenkään, että universumi oltaisiin suunniteltu ja hienosäädetty sellaiseksi, vaan se ainoastaan osoittaa, että olosuhteet sallivat havaitsijan olemassaolon. Ei mitään muuta.

Rasistinen etsintäkuulutus Facebookissa!

Aiemmin tänään Facebookissa jukaistiin valokuvan ja kuvatekstin muodossa etsintäkuulutus kahdesta miehestä, jotka olivat varastaneet tietokoneen ja sen jälkeen vieneet kyseisen tietokoneen huoltamoon, koska eivät olleet onnistuneet saamaan tietokonetta auki, johtuen salasanasta. Varkaita kiinnosti tietää, josko tuon salasanan murtaminen olisi mahdollista, niin tietokonetta pääsisi sitten käyttämään. Huoltoliikkeen asiakaspalvelija epäili, että kyseessä oli jotain hämärää ja otti kuvan kyseisistä miehistä.

Tämä kuva siis julkaistiin Facebookissa. Tässä ei pitäisi olla ongelmaa.

Mutta kun varkaat sattuivat olemaan syntyperältään afrikkalaisia.

Noh, tämä aloitti ennakoitavan paskamyrskyn kuvan kommenttiosiossa, missä ihmiet vuoronsa perään joko käyttivät kuvaa oman maahanmuuttokriittisen mielipiteensä validiteettina, tai muistuttivat, että kyseessä oli yksittäistapaus ja kokonaista kansanryhmää kattavaa yleisjohtopäätöstä ei voida vetää. Suurimmaksi osaksi kumpikaan osapuoli ei ollut aivan täysin väärässä kommenteissaan, mutta harmillisesti taas ne uskomattomimmat ylilyönnit löytyivät, eivät maahanmuuttorazzizztien, vaan maahanmuuttosuvaitsevaisten kynänjäljistä.

Sittemmin etsintäkuulutus poistettiin Facebookista. Eikä siis vain alkuperäinen versio, vaan huomasin myös minun omalle seinälle kopioimani version poistuneen.

Tässä kommenteista yksi erityisesti silmään pistänyt esimerkki:

"Vaikka tän julkaisija ei olis ajatellut tätä mitenkää rasistisesti, olisi kyllä pitänyt tajuta, miten tälläinen kuva provosoi maahanmuuttajakriittisiä ihmisiä! Yhtälailla rasismia on myös rasismin salliminen, vaikka itse ei sitä suoranaisesti toteuttaisikaan!"

Vähemmistöryhmistä ei saa julkaistua edes AIHEELLISTA ETSINTÄKUULUTUSTA enää! Etsintäkuulutuksen voi joku siis tulkita rasistisesti sen takia, että on olemassa stereotypia, jonka mukaan mustat ovat varkaita. Tämän stereotypian takia on siis kiellettyä ilmeisesti tuoda esille tapauksia, jossa stereotypian kuvaama tilanne tapahtuu.

Näkeekö joku muu tässä logiikkaketjussa valaan kokosen aukon?

Mä olen ymmärtänyt, että maahanmuuttokriitikoita yleisesti ottaen vihataan sen takia, että heidän oletetaan olevan systemaattisesti väärässä ja ainoastaan dogmaattisten asenteidensa sokaisemia, todellisuudesta irtautuneita sekä ennen kaikkea rasistisia foliohattuja, joiden viha perustuu täysin perusteettomille stereotypioille ja rotuennakkoluuloille.

Jos maahanmuuttokriitikko todellakin on väärässä kritiikkinsä suhteen, ei tätä tapausta pitäisi joutua pimittämään, koska vahvempi näyttö olisi silti maahanmuuttoon yleissuvaitsevaisesti suhtautuvan kannan puolella. Tapauksessa, missä tällainen yksittäistapaus yleistettäisiin yleismaailmalliseksi totuudeksi, sellainen johtopäätös olisi erittäin helppoa lynkata osoittamalla päinvastaista näyttöä.

Mutta jos taas onkin niin, että vahvempi näyttö on sittenkin maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvan puolella, on tuota kantaa tukeva näyttö tottakai julkaistava, koska kansa ansaitsee tietää.

Kummassakaan tapauksessa sensuuri ei ole oikea ratkaisu, eikä se edesauta positiivista kehitystä. Itse asiassa polttava tarve sensuurille kielii lähinnä epävarmuudesta oman kannan suhteen ja jopa halusta valehdella.

Vaikuttaa vaan siltä, että suvaitsevaiston piirissä ollaan enemmän kiinnostuneita tilaisuudesta päästä osoittamaan että ollaan valkoisen taakan urhoollisia kantajia - itse asiassa valkoinen taakka on niin painava, että totuuskin jää usein sen alle. Parhaani mukaan yritän nykyään kehittyä mielipidekirjoittajana ja välttää turhia leimaamisia ja yleistyksiä, mutta todella usein olen saanut sen kuvan ja tulen varmaan jatkossakin saamaan sen kuvan, että rehellisyys, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, jne. ovat vain ulkoaopeteltuja fraaseja, joiden painoarvoa tai merkitystä ei oikeastaan jäädä edes miettimään. Nämä ovat kuin "vapaus" yhdysvaltalaispoliitikoille: sanoja, jotka eivät tarkoita mitään, mutta niitä ollaan totuttu käyttämään, jotta oma poliittinen agenda saadaan lyötyä läpi - täysin omien etujen mukaisesti, tietenkin.

Heitetään soppaan vielä "integraatio" ja "kotoutus" niin voidaan oikeuttaa oikeastaan ihan mitä vaan.

Ihan ennen kaikkea täytyy muistaa, että maahanmuuttokriittiset ihmiset voivat provosoitua, jos heidän kantaansa tukevaa näyttöä tulee esille; tästä syystä heidän kantaansa tukeva näyttö pitää PIILOTTAA!

Se sensuroi, jolla on salailtavaa.

Länsimaisen moraalisuvaitsevaisuuden uhka monikulttuurisuuden nimissä

Me olemme oppineet tietämään, ettei moraalikysymyksiin ole olemassa oikeita ja vääriä vastauksia, eikä mikään näin ollen ole enemmän tai vähemmän oikein tai väärin, kuin jokin muu.

Minä väitän, että tämä näkemys on paitsi virheellinen, myös vaarallinen näkemys, jolle on tullut aika tarjota vastavoima. Tämän vastavoiman ei silti tule olla uskonnollinen absoluuttinen moraali, joka on täysin kyseenalaistamisen ulkopuolella, vaan moraalittoman kulttuurirelativismin ja moraalisen absolutismin välille voi sijoittua kolmas vaihtoehto.

Minä en usko yliluonnolliseen, enkä täten usko meistä ihmisistä riippumattomaan objektiiviseen moraaliin, vaan pidän ilmeisenä, että, kyllä, moraali on meidän itsemme kehittämä sosiaalinen konstruktio oikean ja väärän määrittämiseen. Se, etten usko moraalissa olevan kyse mistään yliluonnollisesta, ei kuitenkaan tarkoita, että sanoutuisin irti väitteestä, jonka mukaan moraalikysymyksiin voi olla olemassa oikeita ja vääriä vastauksia - tarkemmin oikeampia ja väärempiä - sillä hetkellä, kun ankkuroimme moraalimme tietoisten olentojen hyvinvoinnin toteuttamiseen.

Jokainen olemassaoleva moraalikoodisto niiden välillä vallitsevista eroista huolimatta tuntuu pohjautuvan käsitykseen tietoisten olentojen hyvinvoinnista.

Jopa uskonnollisessa moraalikoodistossa hyvistä teoista palkitaan ihmisen tietoisuus, joka pääsee ikuiseen nautintoon tuonpuoleiseen, tai pahoista teoista päinvastoin ikuiseen kärsimykseen.

Uskonnolliset käskyt pyrkivät ohjaamaan tietoisia olentoja ikuisen nautinnon suuntaan.

Tietoisten olentojen hyvinvointi on kuitenkin jollain tavalla riippuvainen aivojemme tiloista, jotka taas ovat riippuvaisia maailmamme olosuhteista. Ja sillä hetkellä kun myönnämme tietoisen hyvinvoinnin olevan riippuvainen maailmamme olosuhteista, me tuomme hyvinvoinnin tutkittavuuden piiriin. Tuntuu siis perustellulta väittää, että on olemassa kulttuureja, jotka ovat huonompia potentiaalisen hyvinvoinnin maksimoinnin suhteen, kuin toiset.

Tämä mielessäpitäen, pohtikaa seuraavaa.

Jos yksi ihminen maailmassa väkisin silpoisi kauhistuneen pojan tai tytön sukupuolielimet tämän kärsimyksestä ja itkusta huolimatta, ja tytön kohdalla vielä ompelisi vaginan kiinni niin, että vain pieni aukko jäisi virtsalle ja kuukautisille, ainoa ongelma olisi päättää millainen rangaistus olisi silpojalle tarpeeksi kova.

Kuitenkin, kun miljoonat ihmiset tekevät samaa, kyse ei ole enää rangaistavasta teosta, vaan kulttuurista, jota tulee suvaita. Teon pahuus ei jostain syystä lisäänny sitä mukaa mitä useampi ihminen sitä harrastaa, vaan se vähenee.

Esimerkki on äärimmäinen, mutta se kuvastaa mielestäni hyvin länsimaisen monikulttuurisen moraalirelativismin ongelman. Voiko joku rehellisesti väittää kuvatun kaltaisen yhteiskunnan olevan yhteiskunta, jossa maksimoidaan ihmisten potentiaalinen hyvinvointi?

Koska sukupuolielinten silpomiselle ei ole olemassa perusteltua syytä uskonnollisten doktriinien ulkopuolella - eikä näille uskonnollisille doktriineille ole olemassa todistusaineistoa - vaan päinvastoin, voimme lääketieteellisin keinoin todentaa silpomisesta olevan lapselle jopa potentiaalista haittaa, suhtaudun sukupuolielinten silpomiseen tarpeettomana kärsimyksenä.

Jostain syystä me olemme vain länsimaissa kadottaneet selkärankamme vastarintaan ja olemme Suomessa jopa pahoillaan siitä, ettei lapsen sukupuolielinten silpomiselle ole olemassa erillistä lainsäädäntöä, joka määrittäisi milloin se on sallittua. Puhun muuten aivan tarkoituksella sukupuolielinten silpomisesta, enkä ympärileikkauksesta, sillä siitä siinä todellisuudessa on kyse. "Ympärileikkaus" on vain kaunisteleva termi, jonka tarkoitus on hämätä. Jokin aika sitten YLE esitti jopa lastenohjelman, joka glorifioi pikkupoikiin kohdistuvaa peniksen silvontaa. Tällainen vaikuttaa potentiaalisesti aina mielipiteisiin ja voi johtaa siihen, että ympärileikkauksen salliva lainsäädäntö vaaditaan Suomeen monikulttuurisuuden nimissä.

Pohditaan vielä äärimmäisempää esimerkkiä, jonka esitti alunperin yhdysvaltalainen neurologi Sam Harris.

Mitä jos löytäisimme jostain alkukantaisen kulttuurin, joka olisi jo vuosikausia poistanut silmät joka kolmannelta vastasyntyneeltä heti syntymän jälkeen. Oletetaan, että tämä tehtäisiin vaikka uskonnollisista syistä.

Voiko tällaista kulttuuria kukaan rehellinen ihminen pitää kulttuurina, jossa ihmisten potentiaalinen hyvinvointi kukoistaa parhaalla mahdollisella tavalla? Jos ja kun moraaliarvot on ankkuroitu ihmisten potentiaaliseen hyvinvointiin, voimme todeta, että ilman näkökykyä eläminen paitsi alentaa ihmisen potentiaalista hyvinvointia, myös vaikuttaa negatiivisesti tuon yksilön kykyyn osallistua yhteisön rakentamiseen. Me tiedämme, että ihminen on visuaalinen eläin, joka oppii näkemällä ja näkökyvyn menettäminen on elämää heti radikaalisti rajoittava tekijä.

Minun mielestäni on kummallista väittää, että jokainen olemassaoleva yhteisö ja kulttuuri olisi yhtä pitkälle kehittynyt ihmisten hyvinvoinnin ymmärtämisen ja maksimoinnin suhteen. Kulttuurit ovat toisia kehittyneempiä mm. koulutuksen ja valistuksen suhteen - miksi toiset kulttuurit eivät voisi olla toisia kehittyneempiä myös hyvinvoinnin ymmärtämisen suhteen?

Meillä ei ole valtuuksia levittää omia arvojamme muihin kulttuureihin väkipakolla, mutta meillä on ja tulee olla valtuus ja moraalinen rohkeus vastustaa barbaarisia ja alkukantaisia toimintatapoja omassa kulttuurissamme, jonka väitän olevan tuollaisia kulttuureja edistyksellisempi ja valistuneempi. Todistuksen taakka mm. sukupuolielinten silvonnan tuottamasta hyvinvoinnista on silvonnan tukijalla, koska nykyinen lääketiede ei ole potentiaalisia hyötyjä löytänyt.

En tietenkään väitä, että meillä on juuri nyt saatavilla vastaukset jokaiseen meitä vaivaavaan hyvinvointiin ja moraaliin liittyvään kysymykseen. Se, että vastausta ei ole käytännössä, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vastauksia olisi periaatteessa. Kuinka monta kertaa minä haukuttelin viime vuonna? Minulla ei ole käytössä teknologiaa tämän kysymyksen selvittämiseen käytännössä, mutta on selvää, että kysymykseen on olemassa aivan eksakti, numeerinen vastaus periaatteessa. Teknologian puute ei sekään tarkoita, ettenkö voisi esittää kysymykseen nyt vastauksia, jotka ovat selvästi väärempiä tai oikeampia.

Filosofi David Hume esitti vuonna 1739 kuuluisan väitteen, jonka mukaan tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä. Tämä tunnetaan nimellä "Humen giljotiini", joka siis leikkaa moraalin irti luonnollisista totuuksista. Mitä enemmän olen asiaa tämän asian pohtimiseen käyttänyt, sitä hullummalta väite on minusta alkanut tuntua. Maailmaa tarkastellessa tuntuu selvältä, että toiset elämät ovat onnellisempia ja enemmän elämisen arvoisia, kuin toiset. Selvältä tuntuu myös, että toiset ihmiset ovat onnellisempia ja onnettomampia, kuin muut. Onnellisuus ja sen puute eivät mielestäni voi johtua muusta kuin aivojen tiloista ja olosuhteista, jotka ovat nuo tilat aiheuttaneet. Tuntuu siis hullulta erottaa moraali täysin luonnollisista totuuksista, jos moraali perustuu tietoisten olentojen hyvinvointiin, niinkuin jokainen tähänastinen moraalikoodisto on perustunut ja perustuu.

Lisäksi, vaikka emme voisikaan erottaa aivan absoluuttista, aina oikeassaolevaa ja parasta mahdollista hyvinvointia kaikille tarjoavaa moraalikoodistoa olemassaolevista tosiasioista, ainakaan käytännössä, se minun mielestäni ei ole syy olla yrittämättä. Luonnolliset tosiasiat kuitenkin ovat meidän paras keinomme pyrkiä määrittämään sitä, mikä on elämisen arvoinen elämä ja mistä hyvinvointi kumpuaa.

Humen giljotiini tuntuukin usein ulkoaopetellulta fraasilta, jonka sisältöä ei pysähdytä sen syvemmin pohtimaan, vaan sen totuusarvo hyväksytään kyseenalaistamatta.

Jos ravinto ja vesi ihmisen elinehtoina on luonnollinen totuus, emmekö voi vetää siitä luonnollisesta totuudesta johtopäätöstä, jonka mukaan yhteisö, jossa ravintoa ja vettä on tarjolla, on hyvinvointia tuottavampi, kuin yhteisö, jossa ei ole?

Harmillisesti tieteen moraalinen relativismi on antanut järjestäytyneille uskonnoille käytännössä yksinoikeuden olla hyväksyttyjä viitekehyksiä hyvinvointia tuottavalle moraalille. Maailman vaikutusvaltaisimmat valtiot tuhlaavat aikaa ja resursseja kiistellen homoavioliitosta, sen sijaan, että keskittyisivät esimerkiksi rappeutuvan koululaitoksen pelastamiseen, tai köyhyyden ennaltaehkäisemiseen ja energian turvaamiseen. Länsimaalainen moraalirelativismi myös antaa meidän kulttuureissamme jalansijaa kulttuureille, joissa käytäntönä on polttaa pikkutytön kasvo akkuhapollat, jos tämä yrittää salaa opetella lukemaan.

Tällaisia toimintamenetelmiä on lupa kritisoida ja vastustaa joutumatta punavihreän rasismi- ja vihapuhevasaran lyttäämäksi.

Minä en ole moraaliabsolutisti, enkä usko, että arvot ovat ehdottomia, muuttumattomia, ikuisia ja riippumattomia inhimillisistä olosuhteista, vaan päinvastoin. Uskon kuitenkin, että juuri siksi, koska hyvinvointi on riippuvainen vallitsevista olosuhteista, siihen liittyviin kysymyksiin on olemassa työkalut esittää oikeampia vastauksia, kuin jotkin muut ja joissain kulttuureissa tietoisten olentojen potentiaalinen hyvinvointi saavutetaan paremmin, kuin toisissa.