Kaikkein hämmentävintä eutanasiakysymyksessä on, että se on kysymyksenä edes olemassa.
Eutanasialla tarkoitetaan siis armomurhaa, eli aktiivista toimenpidettä, jossa toisen ihmisen elämä lopetetaan tämän pyynnöstä. Armomurha toteutettaisiin siis sellaisen ihmisen toivomuksesta, joka elää elämänsä huomattavissa kivuissa, joista paranemisesta ei ole toivoa, tai merkittävää toivoa, eikä henkilöllä ole itsellä välttämättä voimavaroja elämänsä aktiiviseen lopettamiseen.
Sentimentaalisten vastalauseiden lisäksi armomurhakysymys usein nostattaa esiin lisäkysymyksen siitä, että mihin raja tulee vetää.
Jos sallimme armomurhan tilanteessa X, voimmeko enää loogisesti kieltää sitä toisenlaisessa tilanteessa Y, jossa olosuhteet muistuttavat tarpeeksi paljon tilannetta X?
Ottamatta tässä kantaa siihen, onko kyseessä kaltevan pinnan argumentti vai ei, en näe tuon kysymyksen olemassaoloa perusteltuna syynä vastustaa eutanasiaa kokonaisuudessaan.
Abortti on laissa sallittu toimenpide tietyssä vaiheessa raskautta, mutta ei enää sen jälkeen. Olisi hulluutta kieltää raskaus ensimmäisen kuukauden aikana vain siksi, että se voitaisiin kokea epäinhimillisenä raskauden yhdeksännellä kuulla.
On myös yksinkertaistavaa ja epärehellistä tehdä eutanasiakysymyksestä kokonaisuudessaan mustavalkoinen joko-tai -kysymys, enkä koe mielekkäänä kohdella sitä sellaisena. Joissain tilanteissa eutanasia on selkeästi perustellumpi kuin toisissa, mutta harmaan alueen olemassaolo ei estä eutanasiaa tilanteissa, joissa sävy on harmaan sijasta selkeä. Vaikeisiin kysymyksiin harvoin on yhtä, kaikkia ongelmia ratkaisevaa vastausta, mutta ei ole järkevää olla ottamatta yhtä askelta eteenpäin vain siksi, että yhdellä askeleella ei pääse maaliin asti.
Viimeaikoina eutnasian vastustajana on tullut tunnetuksi ainakin kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen, joka on koulutukseltaan lääkäri. Kannanotossaan Räsänen ei suoraan viitannut uskonnollisiin doktriineihin, mutta vetosi kuitenkin erääseen toiseen minun mielestäni yhtä kummalliseen uskomukseen: nimittäin uskoon, että jokainen ihmiselämä on alusta loppuun yhtä arvokas ja elämisen arvoinen. Tämän uskomuksen uskon olevan alunperin kristillistä perua, vaikka sen jakaa toki myös moni nykyajan sekulaari ihminen.
Käsitys, että kaikki elämä on yhtä arvokasta ja elämisen arvoista voidaan kuitenkin helposti testata riistämällä näin väittävältä ihmiseltä yksitellen oikeuksia. Logiikan, jonka mukaan kaikki elämä on yhtä arvokasta, perusteella ihminen suostuu tähän, koska hänen elämänsä arvo ei vähene, vaikka oikeudet vähenevät. Tämän lisäksi ihmistä voidaan vaikka vesilautakiduttaa ja kysyä kesken kärsimyksen, että onko hänen elämänsä yhtä arvokasta nyt kuin se oli ennen kuin oikeudet riistettiin ja kärsimystä lisättiin. Jos ihminen vastaa kyllä, hän puhui totta; jos hän kuitenkin haluaa pois tilanteesta, hän toisin sanoen myöntää, että kaikki elämä ei ole samanarvoista, vaan jossain kohtaa menee raja. Uskon, että poikkeuksetta jokaikinen henkilö pyytäisi päästä pois vesilautakidutuksesta.
Tämän jälkeen pyydän pohtimaan sitä, että on olemassa tälläkin hetkellä ihmisiä, jotka elävät päivittäin sietämöttömissä kivuissa, mutta ovat fyysisesti kykenemättömiä lopettamaan niitä itse.
Sietämättömiä ovat mielestäni myös länsimaiset, rikkaat, hurskaat ja hyvää elämää elävät kristityt, kuten Päivi Räsänen, jotka kehtaavat sairaalasängyillä tuskissaan lojuville sairaille julistaa roomalaiskirjeen sanomaa, jonka mukaan kärsimys tekee vahvaksi ja kehittää luonnetta. Jos loputon, päivittäinen kärsimys ei valmista muuhun kuin kuolemaan, mikä rakentavuus kärsimyksellä siinä tapauksessa on? Kuka helvetti Päivi Räsänen, tai kukaan muukaan, on kertomaan ALS-taudissa lojuvalle hengityskonepotilaalle, että hänen elämänsä on edelleen elämisen arvoista, jos potilas itse ei koe, että niin enää on?
Mitä ylimielisyyttä, mitä röyhkeyttä!
Ihminen on todella selviytyvä ja sopeutuva olento. Ollaankin tehty tutkimuksia, missä ollaan tutkittu esimerkiksi onnettomuuksien seurauksena halvaantuneiden ihmisten yleistä tyytyväisyyttä elämäänsä ja haastatteluiden perusteella ollaan todettu ihmisen kykenevän olemaan luultua onnellisempi esimerkiksi kävelykyvyn menettäneenä. Se vaatii siis paljon, että ihminen vilpittömästi kokee kuoleman olevan parempi vaihtoehto kuin elämän jatkumisen ja pyydän kaikkia eutanasian vastustajia käsittämään tämän.
Kyse ei ole hetken mielijohteesta, kuten usein eutanasian vastustajat pelkäävät, vaan kyse on ihmisestä, jonka päivät ovat niin sietämättömiä, että hän haluaa luopua siitä yhdestä elämästä, joka meillä on. En halua sortua ylidramatisointiin, mutta eutanasian vastustus tilanteissa, joissa täydessä ymmärryksessä oleva potilas tekee selvän toivomuksen päästä pois kivuistaan, on minun mittapuullani epäinhimillistä sekä julmaa - ja minä yleensä olen se, joka kritisoi tuollaisten sanojen ja sanontojen liian löyhää käyttöä.
Lääkärin tehtävä ei missään nimessä tulisi hyvinvointiyhteiskunnassa olla yksinomaan ylläpitää elämää, sillä on elämää, jonka ylläpitäminen ei ole kannattavaa, tai edes humaania. Lääkärin tehtävän tulisi olla ylläpitää hyvinvointia. Hyvinvointia ei ole joutua valitsemaan sietämättömien kipujen ja lääkehuurujen välillä. Jokainen toisin väittävä on puolestani velvoitettu suostumaan yhdeksi tunniksi aikaisemmin mainitsemani vesilautakidutuksen uhriksi. Mainittakoon, että koulutetut CIA-agentit kestävät kidutusta keskimäärin 14 sekuntia.
En ymmärrä minkä takia eutanasiakysymys ihmisten kohdalla on niin suuri ja vaikea kysymys vielä nykyainakin. Kuitenkin lähes jokainen, jolla on joskus ollut kotieläin, on joutunut elämänsä aikana sen tilanteen eteen, missä lemmikki on joko loukkaantunut onnettomuudessa, tai parantumattomasti sairastunut, ja tämän vuoksi on täytynyt tehdä vaikea päätös lopettaa lemmikki. Syy miksi lemmikki lopetetaan on yksinkertaisesti se, että tiedämme sairauden tai loukkaantumisen olevan liian vakava ja lemmikki joutuisi viettämään päivänsä liian suurissa tuskissa, eikä enää kykenisi voimaan hyvin. Tämä ei eroa eutanasiasta muuten kuin siten, että eutanasiassa voimme saada varmuuden siitä, että kuolema on oikea ratkaisu, koska pyynnön tekee potilas itse.
On aina olemassa suuri ryhmä ihmisiä, jotka kavahtavat kun ihmistä verrataan eläimeen, mutta jos ihmisen mieltää eläintä tärkeämmäksi - ja suurin osa ihmisistä on meille tärkeämpiä kuin muut eläimet - niin argumentti eutanasian puolesta on ainoastaan vahvempi, sillä sitä suuremmalla syyllä haluamme taata lajikumppanillemme oikeuden päättää itse omasta ruumiistaan ja omasta elämästään.
Jos minä olen joskus parantumattoman, omatoimisuuttani rajoittavan ja kestämättömiä kipuja aiheuttavan sairauden kourissa, toivon vilpittömästi, että valta päättää elämästäni on minulla itsellä, eikä yhdelläkään teokraattisella fasistilla.
No comments:
Post a Comment