Väkivallaton kasvatus

Fyysisten rangaistusmenetelmien käyttäminen lapsen kasvatuksessa tuntuu saavan paljon kannatusta nykyajan tulevien vanhempien keskuudessa.

Väärinkäsitys tuntuu syntyvän siinä kohtaa, kun luullaan väkivallatonta kasvatusta kannattavien kannattavan myös yleisesti vapaata, eli rajatonta kasvatusta. Hyvä kasvattaja ei kuitenkaan kasvata lastaan vapaasti, koska tietää, että yhteiskunnassa on olemassa myös rajat, joiden mukaan tulee toimia voidakseen olla osa sitä. Hyvä kasvattaja vaan osaa asettaa lapselleen nämä rajat ilman väkivaltaa.

Väkivaltaisella kasvatuksella tässä yhteydessä tarkoitetaan nyt nimenomaan fyysisten keinojen käyttämistä rangaistusmenetelminä. Lapsesta kiinnipitäminen rauhoittaakseen tämän käytöstä tai lapsen siirtäminen voimalla eivät ole väkivaltaista kasvatusta, vaan väkivaltainen kasvatus alkaa luunapista ja tukkapöllystä sekä vastaavien menetelmien käyttämisestä tilanteissa, joissa lapsi ei ole totellut käskyjä.

Väkivallaton kasvatus ei siis ole yhtä kuin vapaa kasvatus.

Väkivallalla ei kasvateta kunnioitusta auktoriteettia kohtaan, vaan sillä saadaan aikaan pelkoa ja vihaa väkivallan käyttäjää kohtaan. Väkivaltaan turvaudutaan, koska se on helppo keino saada lapsi toiminaan kasvattajan haluamalla tavalla - ja varmasti lapsi väkivallan tuloksena toimiikin helposti toivotulla tavalla. Se ei kuitenkaan takaa, että lapsi toimii oikein, koska ymmärtää ja sisäistää miksi niin tulee toimia, vaan lapsi käyttäytyy niin, että välttää turpaanvedon. Lapselle tulee kertoa miksi hänen väärä toimintansa on väärin, perustellen ja niin että lapsi ymmärtää.

Ymmärtämistä ei ole "Jos teen asian X, saan kasvattajaltani turpaan, täten vältän asian X tekemistä, tai ainakin siitä kiinnijäämistä." Viha ja pelko katkaisee suhteen kasvattajan ja lapsen välillä jopa pysyvästi, jolloin kasvattajaa ei nähdä enää vanhempana, vaan vihollisena, ekä vihollisen sääntöjä kunnioiteta, eikä varsinkaan, jos ne on huonosti perusteltuja.

Ei se ole kestävää kasvatusta, eikä missään nimessä tavoittelemisen arvoista.

Kasvaako jokainen luunapista saanut lapsi auttamatta kieroon? Ei, mutta jos luunappiin yleisesti suhtaudutaan minimaalisena rangaistuksena, kertoo se aika paljon kasvattajan laadusta, jos ei luunapin sijasta keksi toisenlaista, ei-väkivaltaista lähestymistapaa rangaistukseen. Jos lapsesi kasvatus on kiinni oikeudestasi käyttää luunappia, et ole silmissäni kovin hyvä kasvattaja. Ja miksi ottaa riski lapsen traumatisoimisesta lievällä väkivallalla, jos sen voi yhtä hyvin välttää?

Monella kuitenkin tuntuu olevan tarve puolustella itse saamiaan tukkapöllyjä ja jopa vakavempia mäiskimisiä, perustellen ne niin, että "Minä en ainakaan kasvanut kieroon, vaikka sain monta kertaa turpaani!" Ensinnäkin, jos lapsi saa monta kertaa kasvattajalta turpaansa, viestii se siitä, etteivät väkivaltaiset keinot olleet tehokkaita keinoja, vaan pahanteko jatkui. Toisekseen, se, ettei kasvanut kieroon väkivaltaisessa kasvatuksessa, ei tarkoita sitä, että stabiili aikuisuus oli väkivaltaisen kasvatuksen ansiota, vaan se tapahtui väkivaltaisesta kasvatuksesta huolimatta.

Ei ole olemassa mitään mitä lapselle voi opettaa ainoastaan väkivallan keinoin, mitä ei väkivallattomasti voi opettaa.

Pahimmassa tapauksessa väkivallan pelkäämiseen kasvatettu lapsi kun kasvaa itse aikuisen mittoihin, on koston aika: ihmisellä kun on tapana kostaa häneen kohdistuneet vääryydet, ja jos lapselle on pienestä pitäen opetettu, että väkivalta on näissä tilanteissa käytettävä ratkaisumenetelmä, lapsi käyttää oppimiaan toimintamalleja ongelmanratkaisuun.

"Jos mikään muu keino ei toimi!" on usein vain äärimmäisen huono tekosyy tilanteessa, jossa kasvattaja ei vain osaa keksiä tarpeeksi toimivia, ei-väkivaltaisia keinoja oikean ja väärän opettamiseen, tai ei yksinkertaisesti jaksa. Oman turhautumisensa ja mielikuvituksen puutteensa purkaminen kasvattamaansa lapseen on kuin yleisöään syyttävä koomikko: se on sinun oma kädenjälkesi, joka sinua turhauttaa. Onkin siis syytä katsoa ensin peiliin ennen kuin purkaa tuon turhautumisensa lapseen.

Lapsi ei voi päättää mihin perheeseen syntyy ja milloin, mutta kasvattaja voi päättää miten kasvattaa.

Voima alkaa, kun järki loppuu.