Sosiaalinen abortti ja abortin vastuullisuus

Sosiaalinen abortti tarkoittaa oikeutta miehelle irtosanoutua syntymättömän lapsen elatusvelvollisuudesta raskauden aikana määräaikaan mennessä, jolloin abortti sikiölle on vielä mahdollinen. Nykykäytännön mukaan mies on elatusvelvollinen lapselle, vaikka kyseessä olisikin ehkäisykeinojen pettämisen tuloksena syntynyt vahinkolapsi. Tämä on räikeä epäkohta sukupuoltenvälisessä tasavertaisuudessa sekä oikeudenmukaisuudessa.

Päätös seksin harrastamisesta on yhteinen, mutta päätös lapsen elättämisestä ei ilman sosiaalista aborttia ole yhteinen. Vastuun ei tulisi seurata muusta kuin valinnanvapaudesta, joten vastuun vaatiminen mieheltä onkin oikeutettua vasta kun miehellä on mahdollisuus päättää haluaako hän sen lapsen pitää, eli tässä tapauksessa mahdollisuus sosiaaliseen aborttiin. Erityisesti tilanteessa, jossa lasta ei olla yritettyä ja ehkäisyä on käytetty, mutta se on pettänyt, jonka tuloksena syntyy lapsi, jota mies ei halua pitää, mutta nainen muuttaa mielensä ja päättää jatkaa raskautta, ei miestä tule voida pitää automaattisesti elatusvelvollisena lapselle, jonka pitämisestä hän ei ole tekemässä päätöstä. Valinta on yksin naisen, joten vastuun tulisi olla yksin naisen. Tämä ei tietenkään poissulje parasta mahdollista vaihtoehtoa, eli yhteishuoltajuutta, jonka taas tulee olla yhteinen päätös.

On naiivia olettaa, että ihminen toimii seksuaalisten himojensa ajamana joka tilanteessa täysin rationaalisena ja järkevänä olentona, joka osaa vankan erehtymättömästi suunnitella jokaista liiketään kauas tulevaisuuteen. Aivojemme dopamiinirata palkitsee meitä syömisestä ja seksistä, koska aivot tietävät, että tarvitsemme molempia. Ihmistä siis ajaa syömään ja harrastamaan seksiä se yksinkertainen tosiasia, että se tuntuu hyvältä. Vahinkoja tapahtuu ja se on ikävä kyllä ihan todellisuutta niin miehille kuin naisillekin. Yhdyntä ei automaattisesti tarkoita sitä, että haluaa saada lapsen, tai että siihen oltaisiin edes varautuneita. Ehkäisykeinot ovat mahdollistaneet seksin harrastamisen puhtaasti sen tuottaman mielihyvän vuoksi. Ehkäisyä käytetään sen takia, että potentiaalinen raskaus pyritään ehkäisemään ja se jo itsessään viestii siitä, että lasta ei haluta, eikä siitä olla halukkaita ottamaan vastuuta.

Abortti onkin vastuullinen ratkaisu silloin, kun takeita hyvästä tulevaisuudesta lapselle ei ole, tai niiden takaaminen vaikuttaa äärimmäisen epätodennäköiseltä. Onkin väärin, että syntymätöntä lasta voidaan nykykäytännön mukaan käyttää eräänlaisena aseena miestä vastaan tai taloudellisen hyödyn välineenä esimerkiksi riidan rohkaisemana, eikä miehellä ole olemassa sananvaltaa sen suhteen haluaako hän olla elatusvelvollinen tuolle sikiölle vai ei. Mahdollisuus sosiaaliseen aborttiin eliminoisi mahdollisuuden kyseenalaiseen keinotteluun. Sosiaalisen abortin kannattaminen ei lähtökohtaisesti tarkoita sitä, että pitäisi vastuutonta ympäriinsä paneskelua vastuullisena tai edes suotavana toimintana sen enempää kuin nykykäytännön kannattaminen automaattisesti hyväksyy edellämainitun keinottelun. Ei anna kovin vastuullista kuvaa myöskään ihmisestä, joka itsepäisyyttään haluaa pitää lapsen, vaikka vastuusta tämän lapsen elatukseen on kumppani jo kieltäytynyt, eikä täten lapselle voida taata hyvää kasvuympäristöä.

Sosiaalinen abortti tarkoittaisi siis käytännössä ja pähkinänkuoressa seuraavaa: raskauden sattuessa potentiaalinen äiti ja potentiaalinen isä molemmat omalta kohdaltana päättävät onko heillä halua pitää ja kantaa vastuu lapsesta. Optimitilanteessa molemmat ovat halukkaita ottamaan vastaan vastuun lapsesta ja aloittavat onnellisen perhe-elämän. Äidin kieltäytyessä vastuusta on hänellä mahdollisuus aborttiin, kun taas isän kieltäytyessä vastuusta voi hän tehdä sosiaalisen abortin. Vastuun kantaminen lapsesta edellyttää, että mies on tietoinen naisen raskaudesta ja tästä syystä elatusvelvollisuus lapsesta vaatisi miehen allekirjoituksen. Allekirjoittamatta jättäminen vapauttaisi miehen luonnollisesti vastuun lisäksi myös oikeuksista lapsen suhteen.

Abortin vastustajat vetoavat usein vastuunpakoiluun argumenttinaan abortin vastustuksen puolesta. Väitetään, että ainoata vastuuta on synnyttää ja kasvattaa lapsi, joka voi olla joko sairas, ei-haluttu tai epäsuotuisaan kasvuympäristöön syntyvä.

Joskus todellista vastuun ottamista on tehdä se epämiellyttävä ja vaikea päätös. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, ei kaikki elämä ole elämisen arvoista, ja jos on syytä olettaa, että lapsi syntyy vaikkapa äidin alkoholinkäytön seurauksena sairaana, on vastuullista vapauttaa syntymätön lapsi kärsimyksistään.

Abortoitava lapsi ei herää henkiin, vaikka päätös myöhemmin alkaisikin kaduttaa. Abortin tekijä siis kantaa vastuun tekemästään päätöksestä loppuelämänsä ajan, halusi sitä tai tai ei. Hän vastaa seuraamuksesta, joka tässä tapauksessa on se tosiasia, että sikiö menehtyy.