Eutanasian vastustus teokraattisen fasismin ja epäinhimillisyyden linnakkeena

Kaikkein hämmentävintä eutanasiakysymyksessä on, että se on kysymyksenä edes olemassa.

Eutanasialla tarkoitetaan siis armomurhaa, eli aktiivista toimenpidettä, jossa toisen ihmisen elämä lopetetaan tämän pyynnöstä. Armomurha toteutettaisiin siis sellaisen ihmisen toivomuksesta, joka elää elämänsä huomattavissa kivuissa, joista paranemisesta ei ole toivoa, tai merkittävää toivoa, eikä henkilöllä ole itsellä välttämättä voimavaroja elämänsä aktiiviseen lopettamiseen.

Sentimentaalisten vastalauseiden lisäksi armomurhakysymys usein nostattaa esiin lisäkysymyksen siitä, että mihin raja tulee vetää.

Jos sallimme armomurhan tilanteessa X, voimmeko enää loogisesti kieltää sitä toisenlaisessa tilanteessa Y, jossa olosuhteet muistuttavat tarpeeksi paljon tilannetta X?

Ottamatta tässä kantaa siihen, onko kyseessä kaltevan pinnan argumentti vai ei, en näe tuon kysymyksen olemassaoloa perusteltuna syynä vastustaa eutanasiaa kokonaisuudessaan.

Abortti on laissa sallittu toimenpide tietyssä vaiheessa raskautta, mutta ei enää sen jälkeen. Olisi hulluutta kieltää raskaus ensimmäisen kuukauden aikana vain siksi, että se voitaisiin kokea epäinhimillisenä raskauden yhdeksännellä kuulla.

On myös yksinkertaistavaa ja epärehellistä tehdä eutanasiakysymyksestä kokonaisuudessaan mustavalkoinen joko-tai -kysymys, enkä koe mielekkäänä kohdella sitä sellaisena. Joissain tilanteissa eutanasia on selkeästi perustellumpi kuin toisissa, mutta harmaan alueen olemassaolo ei estä eutanasiaa tilanteissa, joissa sävy on harmaan sijasta selkeä. Vaikeisiin kysymyksiin harvoin on yhtä, kaikkia ongelmia ratkaisevaa vastausta, mutta ei ole järkevää olla ottamatta yhtä askelta eteenpäin vain siksi, että yhdellä askeleella ei pääse maaliin asti.

Viimeaikoina eutnasian vastustajana on tullut tunnetuksi ainakin kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen, joka on koulutukseltaan lääkäri. Kannanotossaan Räsänen ei suoraan viitannut uskonnollisiin doktriineihin, mutta vetosi kuitenkin erääseen toiseen minun mielestäni yhtä kummalliseen uskomukseen: nimittäin uskoon, että jokainen ihmiselämä on alusta loppuun yhtä arvokas ja elämisen arvoinen. Tämän uskomuksen uskon olevan alunperin kristillistä perua, vaikka sen jakaa toki myös moni nykyajan sekulaari ihminen.

Käsitys, että kaikki elämä on yhtä arvokasta ja elämisen arvoista voidaan kuitenkin helposti testata riistämällä näin väittävältä ihmiseltä yksitellen oikeuksia. Logiikan, jonka mukaan kaikki elämä on yhtä arvokasta, perusteella ihminen suostuu tähän, koska hänen elämänsä arvo ei vähene, vaikka oikeudet vähenevät. Tämän lisäksi ihmistä voidaan vaikka vesilautakiduttaa ja kysyä kesken kärsimyksen, että onko hänen elämänsä yhtä arvokasta nyt kuin se oli ennen kuin oikeudet riistettiin ja kärsimystä lisättiin. Jos ihminen vastaa kyllä, hän puhui totta; jos hän kuitenkin haluaa pois tilanteesta, hän toisin sanoen myöntää, että kaikki elämä ei ole samanarvoista, vaan jossain kohtaa menee raja. Uskon, että poikkeuksetta jokaikinen henkilö pyytäisi päästä pois vesilautakidutuksesta.

Tämän jälkeen pyydän pohtimaan sitä, että on olemassa tälläkin hetkellä ihmisiä, jotka elävät päivittäin sietämöttömissä kivuissa, mutta ovat fyysisesti kykenemättömiä lopettamaan niitä itse.

Sietämättömiä ovat mielestäni myös länsimaiset, rikkaat, hurskaat ja hyvää elämää elävät kristityt, kuten Päivi Räsänen, jotka kehtaavat sairaalasängyillä tuskissaan lojuville sairaille julistaa roomalaiskirjeen sanomaa, jonka mukaan kärsimys tekee vahvaksi ja kehittää luonnetta. Jos loputon, päivittäinen kärsimys ei valmista muuhun kuin kuolemaan, mikä rakentavuus kärsimyksellä siinä tapauksessa on? Kuka helvetti Päivi Räsänen, tai kukaan muukaan, on kertomaan ALS-taudissa lojuvalle hengityskonepotilaalle, että hänen elämänsä on edelleen elämisen arvoista, jos potilas itse ei koe, että niin enää on?

Mitä ylimielisyyttä, mitä röyhkeyttä!

Ihminen on todella selviytyvä ja sopeutuva olento. Ollaankin tehty tutkimuksia, missä ollaan tutkittu esimerkiksi onnettomuuksien seurauksena halvaantuneiden ihmisten yleistä tyytyväisyyttä elämäänsä ja haastatteluiden perusteella ollaan todettu ihmisen kykenevän olemaan luultua onnellisempi esimerkiksi kävelykyvyn menettäneenä. Se vaatii siis paljon, että ihminen vilpittömästi kokee kuoleman olevan parempi vaihtoehto kuin elämän jatkumisen ja pyydän kaikkia eutanasian vastustajia käsittämään tämän.

Kyse ei ole hetken mielijohteesta, kuten usein eutanasian vastustajat pelkäävät, vaan kyse on ihmisestä, jonka päivät ovat niin sietämättömiä, että hän haluaa luopua siitä yhdestä elämästä, joka meillä on. En halua sortua ylidramatisointiin, mutta eutanasian vastustus tilanteissa, joissa täydessä ymmärryksessä oleva potilas tekee selvän toivomuksen päästä pois kivuistaan, on minun mittapuullani epäinhimillistä sekä julmaa - ja minä yleensä olen se, joka kritisoi tuollaisten sanojen ja sanontojen liian löyhää käyttöä.

Lääkärin tehtävä ei missään nimessä tulisi hyvinvointiyhteiskunnassa olla yksinomaan ylläpitää elämää, sillä on elämää, jonka ylläpitäminen ei ole kannattavaa, tai edes humaania. Lääkärin tehtävän tulisi olla ylläpitää hyvinvointia. Hyvinvointia ei ole joutua valitsemaan sietämättömien kipujen ja lääkehuurujen välillä. Jokainen toisin väittävä on puolestani velvoitettu suostumaan yhdeksi tunniksi aikaisemmin mainitsemani vesilautakidutuksen uhriksi. Mainittakoon, että koulutetut CIA-agentit kestävät kidutusta keskimäärin 14 sekuntia.

En ymmärrä minkä takia eutanasiakysymys ihmisten kohdalla on niin suuri ja vaikea kysymys vielä nykyainakin. Kuitenkin lähes jokainen, jolla on joskus ollut kotieläin, on joutunut elämänsä aikana sen tilanteen eteen, missä lemmikki on joko loukkaantunut onnettomuudessa, tai parantumattomasti sairastunut, ja tämän vuoksi on täytynyt tehdä vaikea päätös lopettaa lemmikki. Syy miksi lemmikki lopetetaan on yksinkertaisesti se, että tiedämme sairauden tai loukkaantumisen olevan liian vakava ja lemmikki joutuisi viettämään päivänsä liian suurissa tuskissa, eikä enää kykenisi voimaan hyvin. Tämä ei eroa eutanasiasta muuten kuin siten, että eutanasiassa voimme saada varmuuden siitä, että kuolema on oikea ratkaisu, koska pyynnön tekee potilas itse.

On aina olemassa suuri ryhmä ihmisiä, jotka kavahtavat kun ihmistä verrataan eläimeen, mutta jos ihmisen mieltää eläintä tärkeämmäksi - ja suurin osa ihmisistä on meille tärkeämpiä kuin muut eläimet - niin argumentti eutanasian puolesta on ainoastaan vahvempi, sillä sitä suuremmalla syyllä haluamme taata lajikumppanillemme oikeuden päättää itse omasta ruumiistaan ja omasta elämästään.

Jos minä olen joskus parantumattoman, omatoimisuuttani rajoittavan ja kestämättömiä kipuja aiheuttavan sairauden kourissa, toivon vilpittömästi, että valta päättää elämästäni on minulla itsellä, eikä yhdelläkään teokraattisella fasistilla.

James Hirvisaari ja homoliittojen kauhistus

http://www.youtube.com/watch?v=Ibzb7wPIUBg

"Eihän kyseessä ole mikään tasa-arvoasia, vaan röyhkeä kajoaminen avioliittoinstituutioon!"

Mikä "avioliittoinstituutiosta" loppujen opuksi sitten tekee niin pyhän ja koskemattoman? Uskonnollinen alkuperäkö? Ulkomuistista tulee mieleen isossa kirjassa esiintyvistä avioliittomuodoista esimerkiksi seuraavat: raiskauksen uhriksi joutuneen naisen tulee naida raiskaajansa; sotasaaliiksi päätynyt nainen joutuu naimaan sotilaan, ajamaan päänsä kajuksi ja leikkaamaan kyntensä; leskeksi jääneen, lapsettoman naisen velvollisuus on naida lankonsa tai edesmenneen miehen lähisukulainen ja synnyttää tälle jälkeläinen. Ja mikä parasta: Raamatun yleisin avioliittomuoto ei ole miehen ja naisen välinen liitto, vaan - you guessed it - moniavioisuus. Kannattaako James Hirvisaari kaikkia näitää?

Ja on se tasa-arvokysymys, vaikka olisikin röyhkeä sellainen. Jos kannattaisin Suomeen valkoisten heteromiesten lakiin kirjattua ylivaltaa, se olisi röyhkeä kajoaminen yhteiskuntarakenteeseen, mutta silti ilmiselvä tasa-arvoasia. Tämäkin on ilmiselvä tasa-arvoasia. Mikä antaa James Hirvisaarelle oikeuden määrittää, mikä on ja ei ole tasa-arvoa?

"Siinä samassa lapsetkin halutaan uhrata itsekkyyden alttarille."

http://www.webmd.com/mental-health/news/20051012/study-same-sex-parents-raise-well-adjusted-kids

"The vast consensus of all the studies shows that children of same-sex parents do as well as children whose parents are heterosexual in every way," she tells WebMD. "In some ways children of same-sex parents actually may have advantages over other family structures."

"Homoavioliitto kiilaisi myös avoliitossa elävän heteroparin ohitse."

Niin siis, aviopari kiilaa avoparin ohitse. Niinhän se käsittääkseni menee jo nyt. Sehän on juuri sitä yhdenvertaisuutta. En näe ongelmaa.

"Homoavioliitto loukkaa syvästi kansalaisten tuntoja - TAI ainakin suurta osaa kansasta!"

Mitä helvettiä? Homoavioliiton vastustus sitten loukkaa sitä toista osaa kansasta. Ihan uskomattoman röyhkeä lausunto. Hirvisaari käytännössä sanoo ääneen, että tietty osa kansasta on demokraattisessa valtiossa tärkeämpi kuin toinen ja toisen osan loukkaaminen on vakavempaa kuin toisen - homoja saa loukata, mutta oleellista on, että kunnon heterot eivät koe tulleensa loukatuiksi kun pyhää instituutiota uhataan! Ironista miten Hirvisaari puhuu kuin positiivinen syrjijä, jonka mukaan muslimin loukkaaminen on pahempaa kuin kantasuomalaisen loukkaaminen. Hirvisaari taitaakin olla vain tekopyhä.

Mikä tämä on tämä Hirvisaaren kaltaisten konservatiivien päähän ilmeisen tehokkaasti takoutunut ajatus, että sukupuolineutraali avioliittolaki tarkoittaa sitä, että sitten kaikkien pitää olla suunnilleen vieraana kaikissa homohäissä? Tai että kun homoavioliitto laillistetaan, niin sitten koko kaupunkimiljöö on täynnä homoaviopareja ja mihinkään et pääse pakoon kun kaikkialla on vaan homoja ja homoutta ja kauheutta. Heteroavioliitot ovat tällä hetkellä laillisia, mutta en minä silti häissä käy, koko ilmiö ei kiinnosta minua, enkä halua naimisiin ja suhtaudun jopa vähän halveksuvasti tyhmiin ämmiin, jotka haaveilevat kalliista prinsessahäistä.

Mutta mitä sitten? Ei mulle kuulu mitenkään se, että joku menee naimisiin ja mulla on omassakin elämässä ihan tarpeeksi kiinnostavia asioita, ettie mun tarvitse vaivata päätäni sillä, että joku tuhlaa rahansa prinsessamekkoon. Siinähän tuhlaa. Ostivat jotkut aikoinaan niitä vilkkuvia lenkkareitakin.

Plus: avioliitto on itse asiassa tuottoisa bisnes ja auttaa markkinataloutta. On siis kaikkien etu, että on ihmisiä, jotka menevät naimisiin. Tämä pointti jää yllättävän usein varjoon.

"Seuraava askel lienee moniavioisuus ja ikärajojen lasku JA NIIN EDELLEEN!"

Viileä http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaltevan_pinnan_argumentti veli.

"Lapsen oikeus isään ja äitiin!"

Ja heti perään naturalistinen virhepäätelmä, mihin en edes pureudu, vaan totean, että jos lapsella tulee olla oikeus yhteiskunnassa johonkin, se on oikeus rakastaviin vanhempiin. Sen monimutkaisempaa asiasta on turha tehdä.

"Onko kristillisyys niin kamala asia, että.."

On.

"Vasemmistolaisen tasapääihanteen toteuttaminen, missä ei ole sukupuolta, ei isänmaata, ei äidinkieltä, eikä kukaan omista yhtään mitään, ettei kukaan vaan tulisi kateelliseksi."

Häh? Tämän voi ymmärtää joko niin, että Hirvisaari ymmärtää hänen avioliitto-oikeutensa olevan kateuden aiheuttaja ja on sitä, mieltä että se pitää pitääkin sellaisena - tai sitten Hirvisaari haluaa kieltää kateuden tunteen. Tunteiden kieltäminen! Taas yksi vihervasemmiston bravuuri. Onkohan Hirvisaari sittenkin vihervasurien agentti? Vaihtoehtoisesti Hirvisaari tosiaan tykkää siitä, että hänellä on jotain, joka aiheuttaa kateutta ja haluaa säilyttää sen - missä tapauksessa Hirvisaari on vaan kusipää, eikä ansaitse kunnioitusta.

Mutta siis mä haluaisin ihan paperille kirjattuna sen loogisen jatkumon, joka alkaa premissistä, missä sukupuolineutraali avioliittolaki kirjataan ja päättyy lopputulokseen, jossa elämme Neuvostoliitossa. Siis vaihe vaiheelta mä haluaisin tämän prosessin selvitettynä. Mä en myöskään ymmärrä, miten sukupuolineutraali avioliitto on mikään "vasemmistolainen ideologia" kun meidän KOKOOMUSLAINEN presidenttikin kannattaa sitä, kokoomuspuolue kannattaa sitä ja Keskusta kannattaa sitä - eivät mun mielestä ole suoranaisesti vasemmistolaisia kukaan heistä.

"Siitäkö haaveilette, että ahneet kapitalistit voivat tuoda ulkomaalaista työvoimaa, joka tuhoaa suomalaiset ammattiliitot."

Mä oon ainakin huomannut, että pääasiassa suomalaiset vasemmistolaiset tukee just näitä siis ahneita kapitalisteja ja niiden ihanteita. Käytännössä kokoomuslaisia kaikki. Jep. Tämäkin liittyy olennaisesti sukupuolineutraalin avioliittolakiin.

"Vihervasemmalla halutaan yhteiskunnan yhteisiä moraalisia tukipilareita kaataa."

Se on kyllä ihan totta, mutta ei se tähän liity. Miten ihmiset saa avioliitosta moraalisen tukipilarin? Selittäkää mulle. Moraalia on se, että kaikillla on samat pelisäännöt ja kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia - myös seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Se, että laki asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan, ei ole moraalia, vaan tekopyhyyttä.

"Kyseessä ei ole mikään tasa-arvo, vaan kristillisten perinteiden maahanpolkeminen."

Totta, siksi koska kristillisyys ei ole tasa-arvoista. Puhumme nyt uskonnosta, jossa palvotaan Jumalaa, joka hyväksyy orjuuden, rasismin ja seksismin ja jopa rohkaisee siihen. Hirvisaaren kaltaisten kristittyjen suurin ongelma on se, etteivät he ole ikinä lukeneet sitä Raamattua, jonka ympärille rakentavat Pyhät Perhearvonsa(tm). "Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon. Niin kuin seurakunta alistuu Jumalan tahtoon, niin myös naisen on alistuttava miehensä tahtoon." - Efest. 5. Mitähän Hirvisaaren vaimo olisi tuosta mieltä?

"Tässä yhteiskunnassa korostetaan tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä ja se on HYVÄ asia!"

Ja nyt tulee tämä klassinen "minäkin siis kannatan suvaitsevaisuutta, mutta.." -kortti, joka ei perustu mihinkään rehelliseen ja on puheessa mukana vain siksi, koska kaikki jotka käyttävät sitä, tietävät että sitä on pakko käyttää. Ei se tarkoita mitään, on vain tyhjiä lauseita peräkkäin. Jos olisi aidosti oikeudenmukaisuuden kannalla, ei tarvitsisi pelata tuollaisia kortteja.

"Täytyy löytyä jokin muu tie siihen, että monenkirjavat seksuaalivähemmistöt voivat tuntea olonsa hyväksytyksi osaksi yhteiskuntaa!"

Siis mistä jää jätkä on oikeesti tullu? Täytyy löytyä joku muu keino siihen, että seksuaalisuudet olisivat yhteiskunnan silmissä yhdenvertaisia, kuin se, että niistä tehtäisiin yhdenvertaisia? Nyt Hirvisaari kuulostaa jo feministiltä.

"Sitä ei mitenkään voida saavuttaa luomalla aina vaan lisää jännitteitä erilaisten ryhmien välille."

Olen täysin samaa mieltä, eli ole hiljaa.

"Miksi juuri avioliittoinstituutioon pitää kajota?"

No tietenkin siksi, koska "avioliittoinstituutio" on se mikä ei ole yhdenvertainen. Ei kukaan yritä muuttaa lakia lemmikin ostamisesta, koska se laki on jo yhdenvertainen.

"Miksi pitää muuttaa toisen ihmisen pyhää sen vuoksi, että pieni vähemmistö ei mahdu tradition raameihin?"

Siksi, koska niin pienellä vaivalla raamit voidaan muotoilla niin, että ryhmä, joka tällä hetkellä niiden sisään ei mahdu, mahtuisi niiden sisään. Kysymys on mun mielestä enemmänkin "miksi ei"?

"Miksi lapselta halutaan riistää oikeus isään ja äitiin?"

Tässä luodaan joko tahallisesti tai tahattomasti se mielikuva ihmiselle, että adoptiojärjestelmä tällä hetkellä olisi suunnilleen ruususänky, missä jokainen orpo lapsi saa itselleen rakastavan heteroparin vanhemmikseen ja kukaan ei jää ilman huoltajia. Tämähän ei ole totta, vaan on lapsia, jotka nykyiselläänkin ovat ilman huoltajia. Olisiko se sitten ihan kauhea asia lisätä potentiaalisten adoptoijien määrää lisäämällä samaa sukupuolta olevat vanhemmat listalle, KOSKA tutkimusten mukaan siitä ei seuraa lapselle negatiivisia seuraamuksia?

"MORAALIRAKENTEET!"

Turpa kiinni.

Miksi olen valinnut feminismin

Feminismi, eli naisasialiike, on molempien sukupuolien tasa-arvoon tähtäävä ja sortoa vastustava, oikeudenmukainen liike, jonka tehtävä on nousta miesten hirmuvaltaa vastaan yhteiskunnassamme.

Monien mielestä on väärin, että Suomen tasa-arvoyksikössä on ainoastaan naisia, mutta minä olen ehdottomasti eri mieltä. Yhteiskunnassamme ainoastaan nainen tietää millaista on todella olla sorrettu! Miehet eivät osaisi asettua naisen rooliin, koska eivät ole koskaan olleet sorrettuja. Sitäpaitsi, mitä siitäkin seuraisi, jos tasa-arvovaltuutetut olisivat kaikki miehiä? Mihin jäisi naisten ajatukset? Miehet olisivat siellä vaan ajamassa omaa etuaan.

Miesten mielestä on epätasa-arvoista, että mies joutuu suorittamaan pakollisen asepalveluksen Suomessa, mikä on naisille vapaaehtoinen. Kysynpähän vaan, että kuinka moni mies joutuu elämänsä aikana synnyttämään. Synnyttäminen sattuu oikeesti tosi paljon ja se on naiselle pakollista. On vaan oikeudenmukaista, että miehilläkin on jokin pakollinen, lakiin kirjattu, epämiellyttävä kokemus. Se on tasa-arvoa, vaikka miehet muuta yrittävätkin väittää, ihan vaan omaa etuaan ajaakseen. Nainen on fyysisesti miestä heikompi ja olisi epätasa-arvoista lähettää nainen sotaan. Sotiminen on miehen rooli ja on olemassa rooleja, joihin ei yksinkertaisesti tule puuttua.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok.) myönsi hiljattain, että hänen mielestään naiskiintiöt eivät ole tasa-arvoisia, mutta minä olen ehdottomasti eri mieltä. Kiintiöt ovat tehokkain tapa varmistaa tasa-arvon toteutuminen työelämässä. Tasa-arvo toteutuu, kun miehiä ja naisia on yrityksessä töissä yhtä paljon. Mikä voisi muka olla tasa-arvoisempaa? Epärehelliset, omaa etuaan ajavat miehet levittelevät valetta, että tämä sortaisi miestä sukupuolensa takia, mutta tosiasia on kuitenkin se, että mies ja nainen ovat ihan samanlaisia ja ainoa tie todelliseen tasa-arvoon on 50% kiintiö molemmille sukupuolille. Ehkäpä jopa 60% kiintiö naisille, koska naisten tulee ottaa vähän takaisin kaikki ne jo tähän asti kärsityt sortovuodet. Se on vain reilua.

Naisen euro on 80 senttiä! Lisäksi naisilla on yhä usein kaksinkertainen työtaakka ja monet naiset törmäävät urallaan lasikattoilmiöön, ja tätä salajuonta vastaan feminismi uupumatta taistelee. Naiset tekevät 70% maailman palkkatyöstä, tienaavat 10% palkkatuloista ja omistavat alle prosentin maailman omaisuudesta! Miehet tekevät siis kaikkensa pitääkseen naiset tossunsa alla ylläpitääkseen seksistisiä ja vanhanaikaisia sukupuolirooleja, joista eivät uskalla päästää irti, koska pelkäävät vaikutusvaltaista naista. On silti olemassa rooleja, joihin yksinkertaisesti tulee puuttua. Eräs miesten valhe on, että naiset ajautuvat usein aloille, joilla palkkaus on huonompi ja tästä samasta työstä miehetkin saisivat samaa palkkaa kuin nainen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska se kuulostaa ihan tyhmältä ja toisekseen naisvaltaisien alojen palkkausta tulisi nostaa, koska siellä on paljon naisia, että naisen eurosta saataisiin euro. Miehet eivät tarvitse niin paljoa rahaa ja on vaan tasa-arvoista, että rahat jaetaan tasapuolisesti. Naisia on sorrettu niin kauan, että on vain tasa-arvoista, että joskus se menee toisinpäin.

Monet salaa sovinistiset salaliitot, kuten "ekvalismi", väittävät ajavansa aitoa yhdenvertaisuutta, mutta tosiasiassa kyse on ainoastaan miesten etuja ajavasta etujärjestöstä, jonka tehtävänä on taata miehen vahva asema yhteiskunnassa ja sortaa naisia. Ekvalistit eivät kannata kiintiöitä, syrjimistä, etuoikeuksia tai muita tasa-arvoisia asioita, vaan heitä kiinnostaa ainoastaan mahdollisuuksien tasa-arvo, eli naisen sorto.

Valitse sinäkin feminismi jo tänään ja liity taisteluun sovinistista hirmuvaltaa vastaan.

Luonnos oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta

Yhdysvaltalainen filosofi John Rawls esitti mallin oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta teoksessaan "Oikeudenmukaisuusteoria" vuonna 1971.

Rawlsin kuuluisan teoksen mukaan oikeudenmukainen yhteiskunta voidaan rakentaa vain kuvitteellisen tietämättömyyden verhon takaa. Tämä tarkoittaa siis, että ihmiset kuvitellaan alkutilaan, jossa he eivät tiedä mihin asemaan he tulevat rakentamassaan yhteiskunnassa päätymään.

Alkutilassa yhteiskunnan rakenteita ei siis kannata koota niin, että ne suosivat valkoista heteromiestä tai mustaa lesboa, vaan yhteiskunnan rakenteiden tulee olla sellaiset, että mihinkään ryhmään syntyminen ei aseta perusteettomasti eriarvoiseen asemaan - ei positiivisesti eikä negatiivisesti. Jokaiselle yksilölle tulee siis antaa lähtökohtaisesti mahdollisuus yksilönä toimia yhteiskunnan tuottavana jäsenenä.

Minä näen, että esimerkiksi fyysisesti rajoittuneille rakennetut pyörätuolirampit ovat perusteltu resurssien käyttökohde, jotta näiden ihmisten potentiaalinen hyvinvointi voidaan yhteisön toimesta maksimoida käytössäolevilla resursseilla.

Tämä voidaan käsittää periaatteessa etuoikeutena, mutta perusteltuna etuoikeutena, sillä fyysinen rajoittuneisuus on selvästi elämänlaatua heikentävä tekijä, jonka haittojen minimointiin me alkutilassa kohdistaisimme resursseja, koska kyseinen vajavaisuus voisi osua omalle kohdallemme ja toivoisimme, että voisimme siitä huolimatta kulkea mahdollisimman tehokkaasti ympäristössämme.

Sukupuoleen tai etniseen alkuperään perustuvat etuoikeudet taas eivät ole perusteltuja, eikä sellaisia olisi alkutilassa järkevää laatia, sillä ne voisivat johtaa meidät syntymän perusteella syrjittyyn asemaan yhteen eturyhmään nähden. Toisin kuin fyysinen rajoittuneisuus, sukupuoli tai etninen alkuperä ei lähtökohtaisesti rajoita toimimista yhteiskunnassa, eikä keinotekoiselle tasa-arvoistamiselle ole siis alkutilanteessa tarvetta.

Tämä toimii oikeudenmukaisen yhteiskunnan luonnoksena.

Tietämättömyyden verhon takaa voitaisiin määrittää myös moraalinen ohjeisto. Se voidaan käsittää kuvitteellisena sopimuksena, jonka kaikki yhteisön jäsenet lähtökohtaisesti allekirjoittavat.

Sopimus olisi luonteeltaan sellainen normisto, jonka me laatisimme ollessamme täydellisen rationaalisia toimijoita.

Sopimukseen sitoutumista ei erikseen kysytä ja sen takia onkin tärkeää, että se ottaa huomioon eri ihmisten erilaiset tarpeet mahdollisimman laajasti sosiaaliluokasta riippumatta, mutta säilyttää oikeudenmukaisuuden jäsenten kesken. Minä itse pidän nyrkkisääntönä näkemystä, jonka mukaan jokainen yksilö on vapaa toimimaan ja harrastamaan niin kauan kuin hänen vapaus ei rajoita muiden yksilöiden vapautta toimia ja harrastaa, eikä aiheuta vahinkoa yhteisölle.

Yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä toivon, että en joudu provosoimattoman fyysisen väkivallan kohteeksi. Tämä on siis oikeus jonka toivon itselleni ja vaatimalla tätä oikeutta, sitoudun noudattamaan itse velvollisuutta pidättäytyä provosoimattomasta fyysisestä väkivallasta.

Toisena esimerkkinä vaikka sanan- ja mielipiteenvapaus. Minä itse vaadin itselleni yhteiskunnassa oikeuden olla esimerkiksi avoimesti ateisti ja kritisoida uskontoja tarpeen tullen. Vaatimalla tätä oikeutta, minä olen velvoitettu sallimaan myös muille vapauden uskoa mitä he haluavat ja oikeuden kritisoida ateismia jos kokevat tarpeelliseksi. Rajana sekä ateistille että uskovalle on tässäkin tapauksessa toisen vapaus toimia, eli oma vapaus ei saa rajoittaa toisen vapautta.

Toisin sanoen, moraalin pohjana voidaan käyttää kultaista sääntöä, tarkemmin Sokrateen versiota kultaisesta säännöstä. Kristinuskon tutumpi näkemyshän kuuluu: "Kaikki mitä haluat muiden tekevän teille, tehkää se heille", mutta minä pidän Sokrateen muotoilua "Älä tee muille, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän" parempana ja käytännöllisempänä yhteiskunnallisella tasolla.

Tosielämän esimerkkiä käyttäen, miksi Breivikin teot olivat moraalini mukaan väärin, vaikka uhrit olivat poliittisten vihollisieni lapsia ja todennäköisesti ainakin osa heistä oli tulevia poliittisia vihollisiani? Siksi koska se oikeus, joka uhreilla oli sijaita siinä poliittisessa lokerossa, jossa sijaitsivat, on se sama oikeus, joka sallii minulle kuulumisen siihen poliittiseen ryhmään, johon kuulun. En toivoisi, että vasemmistolainen sekopää murtautuisi minun asuntooni tuliaseen kanssa ja murhaisi minut poliittisten näekymsteni vuoksi.

On toki oma kysymyksensä, että millaisen kohtelun teoriassa ansaitsisivat vanhemmat, jotka toimivat moraalittomasti, mutta minun näkemykseni mukaan ei ole oikeudenmukaista murhata lasta hänen vanhempiensa rikoksien vuoksi. Tämä palaa yllä esitettyyn näkemykseen lähtökohtaisesta yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Kultainen sääntö ei tietenkään yksinään riitä, sillä on yksilöitä, jotka poikkeavat sopimuksesta ja vaativat itselleen oikeuksia ilman velvollisuuksia. Sekulaarin moraalin voidaan käsittää myös olevan tietyllä tapaa rampa, verrattuna esimerkiksi teistiseen moraaliin, koska sekulaarilta moraalilta puuttuu valvova isoveli, joka vahtisi yksilöiden sitoutumista sopimuksen vaatimaan normatiivisuuteen.

Tämä voi kuitenkin olla pelkkä illuusio. Näkemykseni asiasta on toki paljolti, ellei täysin riippuvainen siitä, että en usko minkäänlaisen Jumalan koskaan olleen olemassa, vaan uskon jumalakonseptin olevan vain kulttuurievoluutiomme tuote. Tämä viestisi siis siitä, että pohjimmiltaan me kunnioitamme oikeudenmukaisuutta ja haluamme hyvinvoinnin maksimoivan yhteiskunnan.

Tosin, siinäkin tapauksessa, että Abrahamin Jumala olisi olemassa, israelilaiset vastaanottivat Mooseksen lain vasta Siinain vuorella, elettyään vuosikausia ilman tietoa laista, ja selvisivät yhteistyön voimin vastaanottaakseen lain. Luettu laki suurilta osin vahvisti moraaliohjeet, jotka israelilaisilla jo oli. Mutta tämä kirjoitus ei nyt suoranaisesti liity uskontoon.

Jos yhteiskuntasopimus laaditaan tosiaan niin kuin täydellisen rationaaliset ihmiset sen laatisivat, suurin osa ihmisistä sitoutuu noudattamaan sitä, koska ihmisillä on muihin eläimiin verrattuna ylivertainen kyky rationalisoida toimiaan ja ymmärtää tekojensa seuraukset. Kuin leijona tappaa gasellin, se ei ole murha, koska leijonalla ei rationaalista kapasiteettia ottaa vastuuta teoistaan. Ihmisen harkittu tappo on murha, koska ihminen ymmärtää tekonsa seuraukset ja teko on sen takia tuomittava.

Naturalistisesta näkökulmasta meiltä siis puuttuu luonnontilassa esimerkiksi teismin tarjoama yliluonnollinen isoveli, mutta me olemme silti velvoitettuja toimimaan yhteisössä muiden sen jäsenten kanssa, eli meillä on selvä syy noudattaa sopimusta.

Ne, jotka eivät noudata sopimuksen velvollisuuksia, menettävät myös sen tarjoamat oikeudet. Onkin perusteltua eristää sopimusta noudattamattomat ihmiset yhteisöstä, tai jopa eliminoida heidät. Tämä koskee siis harkittuja tekijöitä, tai tekijöitä, jotka selkeästi ovat syyntakeettomia, eli eivät kykene ottamaan vastuuta teioistaan. Yhteiskunnassa, jossa on paljon toimijoita, on otettava huomioon vahingon potentiaali ja erilaiset vahingot on arvioitava niin, että tarkastellaan aiheuttajan kykyä kantaa vastuu ja vahinkoon johtaneet muuttujat.

Syyntakeettomalla ihmisellä ei ole tarvittavaa kapasiteettia sitoutua sopimukseen, eli ei eroa käytännössä aiemman esimerkin leijonasta. Syyntakeettomuuden ei tule siis olla syy erityisvarjelulle.

Sopimuksesta poikkeavien rankaiseminen palvelee yhteistä hyvää, jos ja kun sopimus on laadittu niin kuin sen rationaaliset ihmiset laatisivat yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Näin ollen sopimuksesta poikkeavat ovat haittatekijöitä ja toimivat yhteisen hyvän jarruina. Perusteetonta armoa voidaan pitää itse asiassa moraalittomana, koska yhteinen hyvä kärsii, jos sopimuksesta poikkeava saa luvan poiketa sopimuksesta. Moraalin tulee olla kaikille sama ja se menettää arvoaan heti, jos joillekin yksilöille tai ryhmille suodaan erityisoikeuksia moraalin piirissä.

Maanläheisemmin: jos arkielämässä yksilö toimii kuin kusipää ja tätä siedetään, kusipäinen käytös jatkuu, koska sitä ei ole syytä lopettaa. Tästä syystä kusipäisen käytöksen lopettamiselle on oltava syy ja sille on luotava syy. Huolimatta kusipään sosiaalisesta statuksesta, etnisestä taustasta, sukupuolesta, tai muusta vastaavasta ominaisuudesta.

Kymmenen syytä miksi Sokrates merkitsee edelleen

Sokrates on eräs filosofian merkittävimmistä hahmoista ja häntä voidaankin pitää koko länsimaisen filosofian isänä. Sokrateen merkittävyydestä kertoo se, että hänen kuolemastaan on kulunut kulunut yli 2 400 vuotta, mutta siitä huolimatta suurin osa nykypäivänkin filosofeista lähinnä parantelee ja hioo Sokrateen ajatuksia.

Ajankuluksi päätinkin listata 10 syytä, miksi olen sitä mieltä, että Sokrateen filosofia on merkittävää vielä tänäkin päivänä ja miksi hän on mielestäni Jeesusta kovempi tyyppi.

1. Sokrateen ajatuksia ei olla onnistuttu täysin tyrmäämään.

Sokrateella oli toki monen ajatuksensa kanssa käytettävinään ensimmäisenä olemisen luksus, mutta on hyvä huomioida, että monia hänen aikalaistensa ajatuksia ollaan kyetty täysin tyrmäämään myöhemmän tiedon varassa. Länsimaisen filosofian peruskallio on Sokrateen rakentamaa ja tuo kallio tuntuu kestävän ajan armottomien aaltojen lyömiset vuosisadasta toiseen.

2. Sokrates opetti meille, että on tärkeää kyseenalaistaa kaikki - myös itsensä.

Sokrateen ehkä tärkein yksittäinen opetus oli, että on tärkeää oppia kyseenalaistamaan valtaapitävät, perinteet, tottumukset ja kulttuuri, sekä ennen kaikkea itsensä. Sokraattinen kyseenaaistaminen on edelleen avainasemassa tieteessä, joka ei voisi olla siinä asemassa, jossa se nykyään on, ilman, että sen löydöksiä oltaisiin osattu kyseenalaistaa.

Sokraattisena menetelmänä tunnettu, Sokrateen kehittämä dialektinen dialogi on opetusmenetelmä tiedon löytämiseksi kyseenalaistamisen avulla. Sokraattista menetelmää voidaan käyttää, ja sitä onkin käytetty, myös moraalin avainasioiden selvittämiseksi.

Kyky kyseenalaistaa on edelleen meidän voimakkain älyllinen työkalumme. Sen käyttöä ei vaan missään nimessä tule rajoittaa vaan valtaapitäviin, vaan myös vähemmistöihin, jotka sanovat valtaapitävien olevan väärässä. Ja ennen kaikkea omaan itseensä.

3. Sokrates opetti elämän olevan arvotonta ilman onnellisuutta.

Jos me emme pyri onnellisuuteen ja hyvinvointiin pävittäisessä elämässämme, me emme ratkaisevasti eroa työmuurahaisista. On tärkeää antaa oma panos yhteiskunnan hyvinvoinnille ja toiminnalle, sillä laiskottelu on itsekästä, mutta oman hyvinvoinnin kannalta on järkevää kanavoida oma panos sellaiseen asiaan, joka tuottaa itselle hyvinvointia ja antaa merkitystä elämälle, sillä näin panoksen tehokin on suurempi. Toisin sanoen, vaikka en puolustele toimettomuutta, puolustan ihmisten kannustamista löytämään tapa, jolla parhaalla tavalla voivat palvella yhteisöään ja sitä kautta itseään. Onnellisuuden tärkeys tuottamisessa on jotain, mikä olisi mielestäni tärkeää muistaa myös tämän päivän yhteiskunnassamme - vaikkei kaikki aina tietenkään kivaa voikaan olla.

Sokrates myös opetti miten todellinen onnellisuus on tiedon keräämistä sekä itsestään ja ympäristöstään, sekä kehittymistä, eikä niinkään vain sarja lyhytaikaisia nautintoja. Päinvastoin, todellinen onnellisuus on pitkäkestoista hyvinvointia. Hedonismin sijasta todellisen ruumiillisen ja henkisen hyvinvoinnin lähde vaikuttaakin olevan asketismipainotteinen.

4. Sokrates opetti pohtimaan milloin sota on hyvästä.

Peloponnesolaissodassa vuosina 431–404 ennen ajanlaskun alkua taistellut Sokrates koki nähneensä elämänsä aikana tarpeeksi sotaa ymmärtääkseen sen järjettömyyden. Sokrates ei myöskään ollut arka pasifisti, vaan mies, joka oli tunnettu rohkeudestaan. Sokrates on historian ensimmäisiä henkilöitä, joiden tiedetään todella kyseenalaistaneen sodankäynnin puolesta esitetyt perustelut. En väitä, että minulla on vastaus sotakysymykseen, mutta tuskin kukaan voi kiistää kysymyksen oleellisuuden ja tärkeyden yhä tänä päivänä.

Niin paljon kun tuenkin sitä, että maalla on olemassa puolustusvoimat ja ymmärrän niiden olemassaolon tärkeyden, en silti hyväksy päättäjien vallanhimon synnyttämää lahtausta lähtökohtaisesti. Yhtä nuivasti suhtaudun tehokkaisimpiin tribalismia ylläpitäviin voimiin, eli järjestäytyneisiin uskontoihin. Siitä huolimatta, että uskonnot eivät välttämättä ole konfliktien pääasiallisia aiheuttajia, ne täyttävät tehtävänsä niiden ylläpitäjinä sekä motivaattoreina vallan hyvin. Ja uskonnon ylläpitämä tai motivoima sota ei ole oikein.

Sota ei kuitenkaan ole mustavalkoinen asia, enkä tuomitse esimerkiksi ihmisoikeuksien puolesta käytyä sotaa maassa, jossa oikeuksia törkeästi rikotaan. Olen itse asiassa jo useamman vuoden itse yrittänyt määrittää mielessäni rajan sille, milloin sodankäynti on oikeutettua ja millä keinoin. Kysymys sodakäynnin oikeudenmukaisuudesta ja hyvästä sodasta on tärkeä ja edelleen ajankohtainen.

5. Sokrates opetti meidät pohtimaan moraalia.

Aivan kuten kysymys sodasta, myös yksinkertainen kysymys "Miten tulisi elää?" oli kysymys, jota Sokrates pohti, ja jonka pohdinnan Sokrates asetti tärkeäksi. Ihmiskunnan alusta alkaen kysymys siitä, miten muita ihmisiä tulisi kohdella on ollut tärkein yksittäinen kysymyksemme ja siihen onkin esitetty vastauksia varmaan enemmän kuin yhdellekään muulle yksittäiselle kysymykselle. Erilaiset käsitykset eettisestä elämästä kattavat niin naturalistiset selitykset ja uskonnolliset doktriinit kuin postmodernin moraalirelativisminkin - ja kaikki olemassaolevat näkemykset tuntuvat tavalla tai toisella kumoavan kaikki muut kilpailevat näkemykset. Tietty luonnonmukainen taipumus eettiseen toimintaan meillä vaikuttaa olevan, mutta silti kohtaamiimme moraalisiin ongelmiin on monenlaisia erilaisia mahdollisia vastauksia. Sokrates asetti kyseenalaiseksi aikoinaan vallinneet käsitykset siitä, miten yhteisössä tulisi kohdella kanssaihmisiä, ja näin muovaili alustan, jonka päälle länsimaiset moraalifilosofit olivat tulevia rakentamaan omia moraalifilosofisia teorioitaan.

6. Sokrates opetti meitä olemaan ystävällisiä.

Taistelukentillä annoksensa pahuutta nähnyt ja kokenut Sokrates oli vakaasti sitä mieltä, että arvokkainta ihmisessä on hyveellisyys. Sokrates haastoi hänen aikanaan vallinneen "silmä silmästä" -käsitteen ja oli sitä mieltä, että sopiva sekoitus kärsivällisyyttä, oikeudenmukaisuutta, rohkeutta sekä kunnioitusta on resepti todelliseen viisauteen. Tarpeeton ilkeys ei hyödytä ketään, eikä ole rakentavaa, ja sitä tulee sen vuoksi välttää. Voimme aina hyötyä ylimääräisestä ystävällisyydestä yhteisömme sisällä.

7. Sokrares varoitti meitä materialismista.

Sokrates ei dokumenttien mukaan koskaan pukeutunut muodikkaasti tai tarpeettoman trendikkäästi, tai edes näyttävästi. Sokrates ei piitannut kohtaamastaan pilkasta, vaan uskoi vakaasti, että hyvinvointia ei saavuta mielettömän materialismin kautta, vaan sen alkuperä todella on jossain syvemmällä ihmismielessä. On selvää, että yhteiskunnassamme meidän on omistettava asioita selvitäksemme, eikä tätä asiaa kyseenalaista muut kuin typerykset, mutta toisinaan voisi olla hyvä esittää itselle kysymys siitä, onko se aivan välttämätöntä omistaa pari lenkkareita, jotka vilkkuvat, vai voisiko tavallinen kenkäpari sittenkin ajaa ihan saman asian. Tarpeettoman kertakäyttötavaran hamstraamisen sijaan energian ja resurssin voisi kohdistaa itsensä henkiseen kehittämiseen ja vaikka esimerkiksi kirjallisuuteen. Niin hipiltä kuin se kuulostaakin.

8. Sokrates opetti meille kansalaistottelemattomuuden arvon.

Sokrates koki velvollisuudekseen piikitellä päättäjiä toimimaan paremmin osa-alueilla, joissa Sokates koki päättäjien voivan toimia tehokkaammin. Sokrates ei epäröinyt ääntää mielipiteitään, vaikka seuraamukset tästä eivät olisikaan olleet hänelle suotuisia. Sokrates sanoikin: "On jo tarpeeksi kummallista, jos paimen, jonka karja pienenee ja kärsii, ei pidä itseään huonona paimenena, mutta erityisen kummallista mielestäni on, että päättäjä, joka näkee kansansa pienenevän ja kärsivän, ei myönnä olevansa huono päättäjä." En ole anarkismin kannattaja, mutta korruptoituneet päättäjät ja heidän korruptoituneet päätöksensä ovat todellisuutta ja kansan ei ole syytä hyväksyä mitä vaan. Potentiaaliselle kansalaistottelemattomuudelle on aikansa ja paikkansa ja sen mahdollisuuden olemassaolo on hyvä muistaa.

9. Sokrates kannatti sananvapautta.

Yksi lempiaiheistani oli myös Sokrateen tärkeitä opetuksia. Sananvapaus kattaa mieluisan informaation lisäksi vapauden ilmaista myös epämiellyttäviä asioita - ja oikeastaan epämiellyttävien mielipiteiden voidaan väittää ansaitsevan osakseen erityistä suojelua, sillä juuri niiden takia sananvapaus on olemassa. Sananvapaus on merkityksetöntä, jos se ei suojele nimenomaan asioita, joita valtaapitävät eivät halua kansan lausuvan. Sananvapaus on kansan tärkeimpiä aseita jo korruptoituneita päättäjiä vastaan ja parhaita työkaluja päättäjien pitämiseen ruodussa. Sananvapauden mahdollisiin rajoitteisiin ja sananvapautta kohtaaviin uhkiin tulee aina suhtautua vakavasti, sillä ilman sananvapautta sota on jo hävitty.

On tuskin mitään mitä päättäjät vihaavat enemmän kuin sananvapautta, ja se kertoo juuri miksi se on niin tärkeää.

Ateena oli maailman ensimmäisiä kolkkia, joissa sallittiin universaali sananvapaus kaikille yksilöille sosiaaliluokasta riippumatta, mutta kengänkiillottajan mielipide tuli silti ilmaista tietyllä nöyryydellä. Sokrates haastoi jälleen yhden vallitsevan näkemyksen ja kapinoi sen puolesta, että jokaisella tulee olla oikeus ilmaista mielipiteensä rohkeasti ja ylpeydellä. Ateena ei arvostanut Sokrateen näkemystä, mutta Sokrates puhui silti, koska Sokrates oli kova jätkä.

10. Sokrates opetti meidät uskomaan itseemme ja arvoihimme.

Sokrates oli moraalinen ihminen, joka eli puolustamiensa hyveiden mukaisesti. Sokrates opetti meille, että on tärkeää olla moraalinen ja uskoa itseensä. Valtio tuomitsi Sokrateen itsemurhaan, koska hänet koettiin "nuorison pilaajaksi" ja "korruptoijaksi". Välttääkseen kuoleman, Sokrateen olisi pitänyt kumota opetuksensa, mutta hän kieltäytyi ja valitsi mieluummin kuoleman. Tässä on tottakai selvää marttyyriyttä, johon yleisesti ottaen suhtaudutaan kielteisesti, mutta kun näkee marttyyriyden läpi, voi nähdä ihmisen, jolla oli vahva moraalinen selkäranka ja joka päätti elää ja kuolla sen mukaan. Siinä on jotain todella voimakasta ja kiehtovaa. Useimmissa tilanteissa ei ole kannattavaa uhrata omaa henkeään uskomuksiensa puolesta, eikä etenkään uhrata muiden viattomiem henkiä, mutta omien uskomustensa takana seisomisesta me voimme kaikki oppia tilanteissa, joissa korruptoitunut yhteisö yrittää murskata arvojamme.

Minä en kannata minkään opinkappaleen orjallista ja kirjaimellista noudattamista tilanteissa, joissa tuo fundamentalistinen tulkinta aiheuttaa selvästi enemmän pahoinvointia kuin hyvinvointia esimerkiksi vanhanaikaisuutensa vuoksi, mutta Sokrateen arvomaailma hyveellisen elämän tärkeydestä, ystävällisyyden merkityksestä, sananvapaudesta sekä moraalisen selkärangan ylläpitämisestä on jotain, mitä minä arvostan ja koen, että hänen oppinsa ovat tänäkin päivänä sellaisia, joita yksilö voi onnistuneesti soveltaa nykypäivän yhteiskuntaan sosiaaliluokasta riippumatta.

Tämän kaiken lisäksi Sokrates ei koskaan määrännyt ketään rakastamaan häntä enemmän kuin omaa perhettä tai pelotellut hänen oppejaan uskomattomia ikuisella kärsimyksellä.

Pilluttomat piraatit - Feministisen mantran kirous

Pari asiaa feminismistä.

Miesten asemaa käsittelevässä tasa-arvokeskustelussa yhtenä toistuvana meeminä on alusta asti alkaen ollut karikatyyri ikisinkusta reppanasta, joka ei onnistu saamaan naista, ja purkaa nyt tästä syystä naisia kohtaan potemansa katkeruuden feministeihin, jotka vain hyvää hyvyyttään ajavat naisraukkojen etuja, etteivät he joutuisi näille epätoivoisille sinkuille antamaan.

Kritiikki epäoikeudenmukaisesta asevelvollisuudesta, miehen sosiaalisen aborttioikeuden puutteesta, huoltajuusseikoista, tyttöoppilaita suosivasta koulujärjestelmästä ja ylipäätään yksipuolisesta tasa-arvokeskustelusta ovat kaikki vain savuverhoa ja oikea tarkoitus on vaan vihata naisia sen takia, etteivät he anna kaikille miehille.

Keskustelun taso on mun mielestä yleisestikin aika surkuhupaisaa, mutta yritetäänpä lähteä nyt purkamaan tätä.

Minä en itse kuuluu horsmalahtilaisleiriin, joka on sitä mieltä, että naisista tulisi välttämättä kouluttaa niin sanotusti kevytkenkäisempiä, enkä usko, että biologisista seikoista riippumatonta tasa-arvoa tullaan koskaan saavuttamaan, ja sellaisen tavoitteleminen tuntuu vähän hölmöltä. Toiset saa enemmän kumppaneita kuin toiset, ja niin se tuntuu olevan eläinkunnassa muillakin lajeilla. Seksin puute ja yksinäisyys ovat todellisuutta monelle miehelle, mutta en näe kyseessä olevan lainsäädännöllisesti ratkaistavissa oleva tasa-arvo-ongelma. Kevytkenkäisyys tuskin myöskään lisäisi sellaisten miesten saantia, jotka tälläkin hetkellä kärsivät sosiaalisesti avuttomuudesta.

Molemmilla sukupuolilla on omat sukupuolensa mukanaan tuomat epäkohdat hyvinvoinnin tasapainon suhteen: naisilla ovat fyysisesti heikompia kuin miehet, sekä kärsivät kuukautisista ja PMS:stä, kun taas miehet ovat altavastaajan asemassa parisuhdemarkkinoilla ja kärsivät voimakkaammasta seksuaalisesta draivistaan, jos tarjonta ei vastaa kysyntää - ja suurella osalla se ei vastaa. Naiset taas näkökannasta riippuen joko joutuvat tai saavat kantaa lapsen ja synnyttää. Minä olen itse enemmän sitä mieltä, että he nimenomaan saavat kantaa ja synnyttää ihmislapsen, mutta on naisia, jotka kokevat sen taakkana.

Mies ja nainen ovat biologisesti erilaisia ja tiettyjen biologisten seikkojen käyttäminen aseena tasa-arvokeskustelussa on mun mielestä samanlaista typeryyttä kuin juuri se feministien kuuluisa "Naiset joutuvat synnyttämään!" -mantra. Itse en sille tielle lähtisi.

Joka tapauksessa, vaikka en Panu Horsmalahden ja hänen kannattajiensa kaikkia näkemyksiä jaakaan, en voi olla kuin hämmästynyt siitä määrätä ad hominem-hyökkäyksiä ja muita naurettavuuksia, joita tuntuu auttamatta kohtaavan tasa-arvokeskustelussa, jos joku tulee kritisoineeksi feministien tasa-arvon irvikuvaa sekä tuomaan esille heidän kiistattoman seksuaalisen vallan.

Ja vaikka en näe, että seksin puute on asia, jonka tulisi olla välttämättä lainsäätäjien prioriteettilistalla, en suinkaan tarkoita, että asia tulisi lakaista maton alle ja keskustelu siitä tulisi tukahduttaa.

Harmillisen moni ihminen kuitenkin tuntuu sitä mieltä olevan.

Varsinkin naisten kritisoijan ulkonäkö tuntuu olevan keskeisessä roolissa sen suhteen, otetaanko kritiikki tosissaan. Jos naisten aseman kritisoija on ulkonäöltään epäviehättävä, ei hänen argumenttinsa ole oikeasti mitään argumentteja, vaan saamattoman miehen kitinää, mitä ei tarvitse kuunnella.

Sen lisäksi, että asia jätetään kuuntelematta ja rekisteröimättä, sorrutaan vielä huoletta haukkumaan toisen ulkonäköä, olemusta ja oletettua saamattomuutta. Hauskaa muuten, että usein juuri vasemmalle kallellaan olevaa feministiä kun tohtii kritisoida, voi kritisoija varautua henkilökohtaisiin loukkauksiin, solvaukseen ja nauruun siitä, että kritiikissä on kyse vain siitä, ettei lohkea.

Tämä siis niiltä vasemmistolaisilta, jotka muissa asiayhteyksissä hehkuttavat sitä ihmisarvoa, inhimillisyyttä, empatiaa ja mitä näitä nyt on.

On kyllä tärkeää puuttua esimerkiksi vähemmistöryhmiin kohdistuvaan vihapuheeseen, mutta ilmeisesti esimerkiksi Piraattipuolueen kannattajiksi leimautuneet sinkkumiehet ovat edelleen ihan vapaata riistaa - silloinkin, kun eivät ole muuta tehneet kuin nostaneet pöydälle ihan aitoja epäkohtia sukupuolien välisessä tasa-arvossa yhteiskunnassamme.

Mielenkiintoinen ristiriita on myös se, että mies ei saa ilman pilkanteon kohteeksi joutumista avoimesti tilittää naisten nirsoudesta miesten suhteen ja siitä, että on miehiä, jotka jäävät ilman, koska miehellä on vaan oma lehmä ojassa ja nillinnallin, mutta nainen saa kyllä kurkku suorana huutaa sukupuolikiintiön puolesta - kenellä on naisia suosivan sukupuolikiintiön suhteen oma lehmä ojassa?

Yritysmaailmassa kun pätevät ne samat karut säännöt kuin parisuhdemarkkinoilla: hyvät pärjää, huonot jää ilman. Naisten kannattaisi vaan totutella siihen, eikä vaatia yhteiskunnan rakenteiden muutoksia vain siksi, että ovat itse huonoja. Olisihan se kohtuuton vaatimus, että hyvien yritysten pitäisi pakon edessä palkata huonoja työntekijöitä.

Vai mitä?

Nyt kun aiheessa ollaan, niin jatketaan vielä. On nimittäin käytännössä mahdotonta keskustella julkisella foorumilla feminismistä ilman, että joku tietäjä tulee kertomaan, miten termi feminismi ollaan jälleen kerran ymmärretty täysin väärin ja että feministi ei suinkaan aja miesten sortoa, tai naisen ylivoimaa, vaan feministi on oikeasti molempien sukupuolien tasa-arvon asialla.

Minä haluaisin tietää miten kauan ja miten laajasti feminismiä sitten voidaan käyttää keppihevosena epäoikeudenmukaisen toiminnan läpivasarointiin, kunnes voidaan miettiä, että voisikohan todellakin olla niin, että feminismi liikkeenä sittenkin on jo itsessään mätä, eikä vain murto-osa sen omaksuneista seksisteistä.

Olisi mielestäni aika hassua sonnustautua natsiunivormuun, sieg heilata menemään ja mahdollista paheksuntaa kohdatessaan kylmänrauhallisesti todeta, että no, holokaustin kaltaiset kauheudet nyt olivat vain natsismin väärin ymmärtäneiden radikaalien idiotismia, eikä aitoa natsismia, jossa ydinajatuksena on vain oikeudenmukaisuus ja yhteiskunnan hyvinvointi.

Feminismi molempien sukupuolien tasa-arvon edistäjänä ei ole edes mitenkään loogista, sillä feminismi on naisasianliike, ei tasa-arvoliike. Feminismin juuret ovat 1700-1800 -luvun taitteessa, jolloin elimme monella tapaa erilaisessa yhteiskunnassa kuin nyt. Sukupuolten voidaan katsoa olleen eriarvoisia tuohon aikaan ja naisten asemaa ajavalle liikkeelle oli perusteltu kysyntä, jos tavoitteena oli ja on molempien sukupuolien kauttaaltaan yhdenvertaiset oikeudet ja velvollisuudet.

Feminismin alkuajoistakin tuntuu silti ihmisillä olevan räikeitä väärinkäsityksiä. On totta, että naisilla ei ollut kauttaaltaan samanlaisia oikeuksia kuin miehillä, mutta se, mitä feministit usein jättävät kertomatta, on että eipä ollut velvollisuuksiaan. Naiset eivät sotineet sotia.

Aikana ennen universaalia äänioikeutta, määräytyi äänioikeus talonpoikaissäädyssä maaomistuksen ja pappissäädyssä virka-aseman perusteella ja porvarissäädyssä veronmaksukyvyn perusteella. Aatelissäädyn edustajia vaaleilla valittu lainkaan.

Vuonna 1906 Suomessa otettiin valtiollisella tasolla käyttöön kuuluisa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja kunnallisella tasolla 1917. Tästä kuitenkin puhutaan jostain syystä usein nimenomaan naisten äänioikeuden saavuttamisena, vaikka samaan aikaan todella suuri määrä myös miehiä saavutti ensimmäistä kertaa äänioikeuden.

Aikana ennen unviersaalia äänioikeutta kun kaikki miehetkään eivät päässeet äänestämään, sillä kaikilla miehillä ei ollut valtaa. On feminististä revisionismia, että aikana ennen feministien saavuttamaa tasa-arvoa naiset olisivat olleet täysin koko miessukupuolen alistamana nyrkin ja hellan välissä samalla kun kaikki miehet äänestivät, johtivat yhtiöitä ja juhlivat.

Kyllä minun mielestäni on tärkeää, että sukupuolet ovat yhdenvertaisessa asemassa ja sukupuolesta riippumatta yksilöllä on oikeus osallistua opiskeluun ja työelämään. Tuntuisi typerältä puolittaa työvoima maassa, joka pyörii verovaroin ja ihmiset ovat sukupuolestaan huolimatta yksilöitä ja sen takia yhdenvertainen yhteiskunta on paras tapa erottaa jyvät akanoista niin, että ansaitsevat ihmiset saavat ansaitsemansa aseman.

On myös tärkeää huomauttaa, että toisin kuin feminstinen mantra kertoo, miehet eivät johda maailmaa nykypäivänäkään, vaan osa miehistä johtaa maailmaa. Ja tuo osa on maailmanlaajuisesti katsoen todella, todella pieni osa. Tämä ero on erittäin tärkeä ymmärtää: miehet eivät johda maailmaa, vaan maailmaa johtavat ihmiset ovat suureksi osaksi miehiä.

Tästä huolimatta sukupuolikiintiöitä ja vapautustaan asevelvollisuudesta länsimaiset feministit perustelevat lasikatolla ja sillä, miten miehet johtavat yrityksiä. Miehet johtavat yrityksen lisäksi muuten myös itsemurha- ja syrjäytymistilastoja. Päihdeongelmatilastojen kärjestä löytyy yhtälailla miehiä.

Mutta elämän nurjan puolen uhriksi joutuminen ei feministisestä näkökulmasta tietenkään ole yhteiskunnallisen rakenteen aikaansaama, tai edes avittama, vaan päihdeongelmaisuus ja yhteiskunnasta syrjäytyminen on vaan reppanamiehen omaa huonoutta. Yhteiskunta kun on patriarkaatin rakentama, niin rakenteellisten salaliittojen uhrit voivat olla vain naisia.

Jos mies mokaa, se on miehen oma vika. Jos nainen mokaa, patriarkaalinen varjohallitus vetelee naruista.

Niin ja jos olet nainen, tai edes feministi, joka ei käyttäydy kuten yllä kuvailemani suohirviöt, ole huoleti: tämä teksti ei siinä tapauksessa koske sinua. "Feminismi" leväperäinen ja monitulkintainen termi nykyään, että pidän todennäköisempänä, että sen termin alle lukeutuu myös fiksuja ja oikeudenmukaisia ihmisiä, kuin että ei lukeutuisi.

Olen silti sitä mieltä, että juuri sen termin leväperäisyyden takia aitoa yhdenvertaisuutta ajavat ihmiset ansaitsivat oikeaoppisemman termin, jotta voisivat erottua omaa etuaan ajavista seksististä ihmisperseistä.

Monty Hallin ongelma osoittaa miksi tarvitsemme vertaisarvioitua tiedettä

Monty Hallin ongelma on matemaattinen arvoitus, jossa mitataan todennäköisyyksien arviontikykyä. Monty Hallin ongelma on kuvitteellinen kisailuohjelma, jossa kilpailijan on valittava yksi kolmesta ovesta. Yhden oven takana on pääpalkinto ja kahden muun takana huonommat palkinnot.

Kilpailijan valitessa esimerkiksi oven A, ohjelman juontaja avaa oven C, jonka takaa paljastuu yksi kahdesta huonosta palkinnosta. Tämän jälkeen kilpailijalta kysytään, haluaako hän vaihtaa valintaansa oveen B.

Jutun koukku?

Vaihtaminen kannattaa ylivoimaisesti ja se on käytännössä todistettavissa.

Minkä takia vaihtaminen sitten kannattaa? Maalaisjärjen ja intuition mukaanhan todennäköisyys on lopputilanteessa 50/50, jolloinka vaihtamisella ei ole mitään käytännön merkitystä todennäköisyyden suhteen. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että ihmisen psykologia sotii valinnan vaihtamista vastaan, sillä tilannetta simuloivissa kokeissa suurin osa koehenkilöistä on pysynyt alkuperäisessä valinnassaan. Tämä selittynee ihmisen halulla pitää kiinni alkuperäisestä valinnastaan ja loogisen päättelyn pettämisellä.

50/50 -todennäköisyys sen jälkeen kun yksi ovista ollaan avattu, on vain harha, sillä valittuaan alkutilanteessa valitsemansa oven, todennäköisyys sille, että oven takana odottaa pääpalkinto, on vain 33%, eli ei missään tapauksessa 50%. Todennäköisyys, että oven takana ei ole pääpalkintoa on siis 66%. Juontajan paljastettua yksi ovista, jonka takana ei ole pääpalkintoa, todennäköisyys sille, että alunperin valitsi väärän oven, on edelleen 66%, joten vaihtamalla valintaansa jäljelle jääneeseen oveen tuplaa mahdollisuutensa voittaa pääpalkinto.

Tämä ollaan todistettu käytännössä useaan kertaan.

Arvoituksen selittämisestä huolimatta se ei aukea kaikille, sillä se tuntuu sotivan "maalaisjärkeämme" ja "-logiikkaamme" vastaan.

Monty Hallin ongelma on siksi mielenkiintoinen, että se osoittaa intuitiomme rajallisuuden ja taipumuksemme pitää kiinni aavistuksistamme ja tunteesta, vaikka todistusaineistoa päinvastaisesta paiskattaisiinkin päin näköämme.

Tämän takia vertaisarvioitu tiede on elintärkeää kehittämään ymmärrystämme ympäröivästä maailmasta sekä omasta lajistamme ja sen sisäistä toiminnasta.

Maalaisjärjen suuria saavutuksia ovat mm. litteä maa ja sitä kiertävä aurinko, kun taas tieteen saavutuksiin kuuluu esimerkiksi proteiinien suunnittelu atomitasolla ja entsyymien kehittäminen, sekä Parkinsonin taudin molekyylisen mallin havaitseminen.

Kumpaan sinä luotat?