Väkivallaton kasvatus

Fyysisten rangaistusmenetelmien käyttäminen lapsen kasvatuksessa tuntuu saavan paljon kannatusta nykyajan tulevien vanhempien keskuudessa.

Väärinkäsitys tuntuu syntyvän siinä kohtaa, kun luullaan väkivallatonta kasvatusta kannattavien kannattavan myös yleisesti vapaata, eli rajatonta kasvatusta. Hyvä kasvattaja ei kuitenkaan kasvata lastaan vapaasti, koska tietää, että yhteiskunnassa on olemassa myös rajat, joiden mukaan tulee toimia voidakseen olla osa sitä. Hyvä kasvattaja vaan osaa asettaa lapselleen nämä rajat ilman väkivaltaa.

Väkivaltaisella kasvatuksella tässä yhteydessä tarkoitetaan nyt nimenomaan fyysisten keinojen käyttämistä rangaistusmenetelminä. Lapsesta kiinnipitäminen rauhoittaakseen tämän käytöstä tai lapsen siirtäminen voimalla eivät ole väkivaltaista kasvatusta, vaan väkivaltainen kasvatus alkaa luunapista ja tukkapöllystä sekä vastaavien menetelmien käyttämisestä tilanteissa, joissa lapsi ei ole totellut käskyjä.

Väkivallaton kasvatus ei siis ole yhtä kuin vapaa kasvatus.

Väkivallalla ei kasvateta kunnioitusta auktoriteettia kohtaan, vaan sillä saadaan aikaan pelkoa ja vihaa väkivallan käyttäjää kohtaan. Väkivaltaan turvaudutaan, koska se on helppo keino saada lapsi toiminaan kasvattajan haluamalla tavalla - ja varmasti lapsi väkivallan tuloksena toimiikin helposti toivotulla tavalla. Se ei kuitenkaan takaa, että lapsi toimii oikein, koska ymmärtää ja sisäistää miksi niin tulee toimia, vaan lapsi käyttäytyy niin, että välttää turpaanvedon. Lapselle tulee kertoa miksi hänen väärä toimintansa on väärin, perustellen ja niin että lapsi ymmärtää.

Ymmärtämistä ei ole "Jos teen asian X, saan kasvattajaltani turpaan, täten vältän asian X tekemistä, tai ainakin siitä kiinnijäämistä." Viha ja pelko katkaisee suhteen kasvattajan ja lapsen välillä jopa pysyvästi, jolloin kasvattajaa ei nähdä enää vanhempana, vaan vihollisena, ekä vihollisen sääntöjä kunnioiteta, eikä varsinkaan, jos ne on huonosti perusteltuja.

Ei se ole kestävää kasvatusta, eikä missään nimessä tavoittelemisen arvoista.

Kasvaako jokainen luunapista saanut lapsi auttamatta kieroon? Ei, mutta jos luunappiin yleisesti suhtaudutaan minimaalisena rangaistuksena, kertoo se aika paljon kasvattajan laadusta, jos ei luunapin sijasta keksi toisenlaista, ei-väkivaltaista lähestymistapaa rangaistukseen. Jos lapsesi kasvatus on kiinni oikeudestasi käyttää luunappia, et ole silmissäni kovin hyvä kasvattaja. Ja miksi ottaa riski lapsen traumatisoimisesta lievällä väkivallalla, jos sen voi yhtä hyvin välttää?

Monella kuitenkin tuntuu olevan tarve puolustella itse saamiaan tukkapöllyjä ja jopa vakavempia mäiskimisiä, perustellen ne niin, että "Minä en ainakaan kasvanut kieroon, vaikka sain monta kertaa turpaani!" Ensinnäkin, jos lapsi saa monta kertaa kasvattajalta turpaansa, viestii se siitä, etteivät väkivaltaiset keinot olleet tehokkaita keinoja, vaan pahanteko jatkui. Toisekseen, se, ettei kasvanut kieroon väkivaltaisessa kasvatuksessa, ei tarkoita sitä, että stabiili aikuisuus oli väkivaltaisen kasvatuksen ansiota, vaan se tapahtui väkivaltaisesta kasvatuksesta huolimatta.

Ei ole olemassa mitään mitä lapselle voi opettaa ainoastaan väkivallan keinoin, mitä ei väkivallattomasti voi opettaa.

Pahimmassa tapauksessa väkivallan pelkäämiseen kasvatettu lapsi kun kasvaa itse aikuisen mittoihin, on koston aika: ihmisellä kun on tapana kostaa häneen kohdistuneet vääryydet, ja jos lapselle on pienestä pitäen opetettu, että väkivalta on näissä tilanteissa käytettävä ratkaisumenetelmä, lapsi käyttää oppimiaan toimintamalleja ongelmanratkaisuun.

"Jos mikään muu keino ei toimi!" on usein vain äärimmäisen huono tekosyy tilanteessa, jossa kasvattaja ei vain osaa keksiä tarpeeksi toimivia, ei-väkivaltaisia keinoja oikean ja väärän opettamiseen, tai ei yksinkertaisesti jaksa. Oman turhautumisensa ja mielikuvituksen puutteensa purkaminen kasvattamaansa lapseen on kuin yleisöään syyttävä koomikko: se on sinun oma kädenjälkesi, joka sinua turhauttaa. Onkin siis syytä katsoa ensin peiliin ennen kuin purkaa tuon turhautumisensa lapseen.

Lapsi ei voi päättää mihin perheeseen syntyy ja milloin, mutta kasvattaja voi päättää miten kasvattaa.

Voima alkaa, kun järki loppuu.

Pahat pojat sitä, pahat pojat tätä

Nykyään on harvinaista käydä keskustelua miespuolisen ihmisen kanssa ilman, että keskustelu kääntyy kiroamiseen siitä, miten naiset tykkää kaikki "pahoista pojista". Etenkin internetissä tämä ilmiö herättää suurta närää ja internet on täynnä katkeria miehiä, jotka ovat vakuuttuneita, että syy heidän sinkkuuteensa on siinä, miten he ovat liian raittiita ja väkivallattomia. Kusipäisellä käytöksellä hekin saisivat naista. Ja tämä on alkanut kyllästyttää minua.

Tehdään se kuitenkin ennen asiaan siirtymistä selväksi, että, kyllä, naiset on ihan hulluja, eikä kyseessä ole valkoritaroiva puolustuspuhe. Mutta joka tapauksessa.

Ensinnäkin koko termi "paha poika" on mulle todella ambivalentti. "Paha poika" on kilteille pojille se mystinen entiteetti, joka vie kaikki naiset, mutta kellään ei tunnu olevan ihan selvää, tarkkaa määritelmää sille, että millainen tällainen paha poika sitten on. Pahaan poikaan yhdistetään negatiivisia piirteitä, kuten rikollisuus, päihteiden ongelmakäyttö, aggressiivisuus, väkivalta ja rikosrekisteri. Toisinaan taas paha poika on itsevarma oman tiensä kulkija, joka itse asiassa ei suoranaisesti huou minkäänlaista pahuutta. Riippuu keneltä kysyy.

Syytä saamattomuuteensa kyseiset miehet osaavat etsiä aina muualta kuin itsestään. Luonteenpiirteinä kusipäisyys, aggressiivisuus ja väkivaltaisuus sekä yleinen persous päihteille ovat päinvastaisia, kuin ne luonteenpiirteet, jotka kiltit pojat kokevat itselleen ominaisiksi. Jos kiltti mies ei saa naista, täytyy syyn tälle hänen mukaansa olla siinä, että nainen tykkää vain väkivaltaisista kusipäistä, jotka hakkaavat heidän päätään patteriin mikroaaltouunilla, eikä hänen kaltaisistaan kultaisista ja hyväsydämisistä kunnon miehistä. Kusipäisyydellä ja aggressiivisuudella olisi tälläkin kertaa lohjennut.

Ilmiötä sivusta seuranneena olen havainnut, että "kilteiksi pojiksi" itseään väittävät miehet ovatkin "kiltin pojan" sijaan "nössöjä poikia" ja on ihan loogista, että nössä jää ilman. Ihmisen parinvalinta ei ikävä kyllä perustu rationaaliseen ajatteluun kummallakaan sukupuolella, koska ihminen ei ole rationaalinen eläin. Naaras haluaa kumppanikseen uroksen, joka voi suojella perhettään - niin on ollut ennen ja niin tulee kaikesta päätellen olemaan vielä pitkän aikaa, ellei ihmisen evoluutiossa tapahdu yhtäkkiä äkillistä mullistusta. Kilttien poikien ongelmana on, että he tuntuvat olevan lähes poikkeuksetta äärimmäisen epävarmoja itsestään ja kokevat lähes pakonomaista tarvetta tulla pidetyiksi, jonka kumppani tai potentiaalinen kumppani luonnollisesti kokee ahdistavaksi. Kiltistä pojasta ei osaa sanoa, että pitääkö hän kumppanistaan aidosti, vai onko hän vain epätoivoinen ylipäänsä elämään parisuhteessa kenen tahansa kanssa. Ei sellainen ole kovin viehättävää, vaikka välillä toisikin kukkia.

Tästä kieltämättä on jotenkin hyvin hankala syyttää naisia, sillä minäkään en jaksaisi kumppania, joka on jatkuvasti epävarma itsestään, omasta riittävyydestään kumppanina ja yleisesti ottaen kaikesta muustakin. On eri asia olla toisen tunteet huomioon ottava ja mukava, kuin olla hymyilevä ovimatto, joka vaan odottaa päälle astumista. Kiltti mies ei löydä vikaa itsestään, vaan on loppuun asti vakuuttunut siitä, ettei nainen tule koskaan tapaamaan ketään yhtä erityistä, tunteet huomioon ottavaa ja kaikin puolin täydellistä kumppania, kuin hän - ja tietää muistuttaa naista tästä ad nauseam. Kiltti mies myös julistaa kumppanilleen, miten naisystävä on hänelle koko onnen ja elämän perusta. Kiltin miehen omasta näkökulmasta tämä tietenkin vaikuttaa vain vilpittömältä ja herkältä rakkaudentunnustukselta, mutta kumppani voi kokea tämän äärimmäisen ahdistavaksi taakaksi, joka hänen harteilleen asetetaan: hän on nyt vastuussa toisen koko onnellisuudesta. Raja rakkauden ja pakkomielteen välillä on aika hiuksenhieno. Se on aikamoinen taakka.

Väkivaltaisimmilta ja vaarallisimmilta miehiltä mun mielestä vaikuttavatkin ne ujot peräkammarinpojat, joilla ei normaalisti käy toivotunlainen flaksi vastakkaisen sukupuolen kanssa - ja kun yksi kumppani vihdoin ja viimein jää haaviin, odottaa häntä elämä yltiömustasukkaisen ja epävarmuutensa vuoksi omistushaluisen kontrollifriikin kanssa. Tällaiselle miehelle parisuhteessa koettu pettymys on usein täysin ylitsepääsemätön asia ja pettymys purkautuu sitten traagisella tavalla.

Siinä vaiheessa, kun tällaisia aloitteita ei kuulu, voit joko tehdä asialle jotain tai olla tekemättä, mutta jälkimmäisen toimintametodin valinneena on turha valittaa, jos mitään ei tapahdu. Ja hei, jos mä joskus vaihdan sukupuolta, niin yksi itsevarma, fyysisesti ja henkisesti vahva, itsenäinen, muille kumartamaton ja riippumaton, tatuoitu mies mulle, kiitos.

Naisiinhan minä en itse tietenkään koske, vaan luen mieluummin kirjoja, mutta ilmeisesti kuitenkin on miehiä, jotka parisuhteen sellaisen olennon kanssa haluavat ja sellanen raivostuttava, itsesäälissä kieriskelevä kilttipoika -jargon tuskin on se kaikkein ideaalein lähtökohta tilanteen edistämisen kannalta. Kunhan sanon.

Enkä päästä naisia täysin pälkähästä.

Harmittaako sua, kun se tuntemasi mukava, kiltti ja kivannäköinen poika ei tee aloitetta? Niin kauan kun olet kykeneväinen hengitys-, fonaatio- ja artikulaatioelimistön yhteistyöllä tuottamaan koherentin puhesignaalin niin, että se siirtyy onnistuneesti vastaanottajan korvaan ja edelleen aivoihin, sinä olet kaikin mokomin kykeneväinen itsekin tekemään tuon aloitteen. Hitto, nykyään siihen ei tarvita välttämättä edes puhetta, vaan sormilla näppäilty viesti tai kommentti sosiaalisessa mediassakin riittää.

Kätevänä nyrkkisääntönä molemmille sukupuolille: jos olet kiinnostunut, tee aloite. Ta-daa! Olen ratkaissut kaiken.

Eikä se silti ihan pohjaton väite ole, että naiset tykkää myös niistä oikeesti pahoista pojista. Ted Bundyllä, Charles Mansonilla ja Anders Behring Breivikillä yhteistä on vastuu useista raaoista murhatöistä, sekä naisilta saatu ihailu hirmutekojen jälkeen.

Miehet on tyhmiä, mutta naiset on ihan vitun hulluja.

Sosiaalinen abortti ja abortin vastuullisuus

Sosiaalinen abortti tarkoittaa oikeutta miehelle irtosanoutua syntymättömän lapsen elatusvelvollisuudesta raskauden aikana määräaikaan mennessä, jolloin abortti sikiölle on vielä mahdollinen. Nykykäytännön mukaan mies on elatusvelvollinen lapselle, vaikka kyseessä olisikin ehkäisykeinojen pettämisen tuloksena syntynyt vahinkolapsi. Tämä on räikeä epäkohta sukupuoltenvälisessä tasavertaisuudessa sekä oikeudenmukaisuudessa.

Päätös seksin harrastamisesta on yhteinen, mutta päätös lapsen elättämisestä ei ilman sosiaalista aborttia ole yhteinen. Vastuun ei tulisi seurata muusta kuin valinnanvapaudesta, joten vastuun vaatiminen mieheltä onkin oikeutettua vasta kun miehellä on mahdollisuus päättää haluaako hän sen lapsen pitää, eli tässä tapauksessa mahdollisuus sosiaaliseen aborttiin. Erityisesti tilanteessa, jossa lasta ei olla yritettyä ja ehkäisyä on käytetty, mutta se on pettänyt, jonka tuloksena syntyy lapsi, jota mies ei halua pitää, mutta nainen muuttaa mielensä ja päättää jatkaa raskautta, ei miestä tule voida pitää automaattisesti elatusvelvollisena lapselle, jonka pitämisestä hän ei ole tekemässä päätöstä. Valinta on yksin naisen, joten vastuun tulisi olla yksin naisen. Tämä ei tietenkään poissulje parasta mahdollista vaihtoehtoa, eli yhteishuoltajuutta, jonka taas tulee olla yhteinen päätös.

On naiivia olettaa, että ihminen toimii seksuaalisten himojensa ajamana joka tilanteessa täysin rationaalisena ja järkevänä olentona, joka osaa vankan erehtymättömästi suunnitella jokaista liiketään kauas tulevaisuuteen. Aivojemme dopamiinirata palkitsee meitä syömisestä ja seksistä, koska aivot tietävät, että tarvitsemme molempia. Ihmistä siis ajaa syömään ja harrastamaan seksiä se yksinkertainen tosiasia, että se tuntuu hyvältä. Vahinkoja tapahtuu ja se on ikävä kyllä ihan todellisuutta niin miehille kuin naisillekin. Yhdyntä ei automaattisesti tarkoita sitä, että haluaa saada lapsen, tai että siihen oltaisiin edes varautuneita. Ehkäisykeinot ovat mahdollistaneet seksin harrastamisen puhtaasti sen tuottaman mielihyvän vuoksi. Ehkäisyä käytetään sen takia, että potentiaalinen raskaus pyritään ehkäisemään ja se jo itsessään viestii siitä, että lasta ei haluta, eikä siitä olla halukkaita ottamaan vastuuta.

Abortti onkin vastuullinen ratkaisu silloin, kun takeita hyvästä tulevaisuudesta lapselle ei ole, tai niiden takaaminen vaikuttaa äärimmäisen epätodennäköiseltä. Onkin väärin, että syntymätöntä lasta voidaan nykykäytännön mukaan käyttää eräänlaisena aseena miestä vastaan tai taloudellisen hyödyn välineenä esimerkiksi riidan rohkaisemana, eikä miehellä ole olemassa sananvaltaa sen suhteen haluaako hän olla elatusvelvollinen tuolle sikiölle vai ei. Mahdollisuus sosiaaliseen aborttiin eliminoisi mahdollisuuden kyseenalaiseen keinotteluun. Sosiaalisen abortin kannattaminen ei lähtökohtaisesti tarkoita sitä, että pitäisi vastuutonta ympäriinsä paneskelua vastuullisena tai edes suotavana toimintana sen enempää kuin nykykäytännön kannattaminen automaattisesti hyväksyy edellämainitun keinottelun. Ei anna kovin vastuullista kuvaa myöskään ihmisestä, joka itsepäisyyttään haluaa pitää lapsen, vaikka vastuusta tämän lapsen elatukseen on kumppani jo kieltäytynyt, eikä täten lapselle voida taata hyvää kasvuympäristöä.

Sosiaalinen abortti tarkoittaisi siis käytännössä ja pähkinänkuoressa seuraavaa: raskauden sattuessa potentiaalinen äiti ja potentiaalinen isä molemmat omalta kohdaltana päättävät onko heillä halua pitää ja kantaa vastuu lapsesta. Optimitilanteessa molemmat ovat halukkaita ottamaan vastaan vastuun lapsesta ja aloittavat onnellisen perhe-elämän. Äidin kieltäytyessä vastuusta on hänellä mahdollisuus aborttiin, kun taas isän kieltäytyessä vastuusta voi hän tehdä sosiaalisen abortin. Vastuun kantaminen lapsesta edellyttää, että mies on tietoinen naisen raskaudesta ja tästä syystä elatusvelvollisuus lapsesta vaatisi miehen allekirjoituksen. Allekirjoittamatta jättäminen vapauttaisi miehen luonnollisesti vastuun lisäksi myös oikeuksista lapsen suhteen.

Abortin vastustajat vetoavat usein vastuunpakoiluun argumenttinaan abortin vastustuksen puolesta. Väitetään, että ainoata vastuuta on synnyttää ja kasvattaa lapsi, joka voi olla joko sairas, ei-haluttu tai epäsuotuisaan kasvuympäristöön syntyvä.

Joskus todellista vastuun ottamista on tehdä se epämiellyttävä ja vaikea päätös. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, ei kaikki elämä ole elämisen arvoista, ja jos on syytä olettaa, että lapsi syntyy vaikkapa äidin alkoholinkäytön seurauksena sairaana, on vastuullista vapauttaa syntymätön lapsi kärsimyksistään.

Abortoitava lapsi ei herää henkiin, vaikka päätös myöhemmin alkaisikin kaduttaa. Abortin tekijä siis kantaa vastuun tekemästään päätöksestä loppuelämänsä ajan, halusi sitä tai tai ei. Hän vastaa seuraamuksesta, joka tässä tapauksessa on se tosiasia, että sikiö menehtyy.

Pysyvän vamman aiheuttaminen miehelle on hauskaa komediaa, jos aiheuttaja on nainen

Amerikkalainen Catherine Kieu Becker ajautui aviomiehensä kanssa riitaan, jonka lopputuloksena neiti Becker kastroi aviomiehensä ja viskasi irti leikatun peniksen roskasilppuriin. Riidan ja kastraation syyksi Catherine ilmoitti avioeron, jota hänen miehensä oli vaatinut. Syy, miksi otan esille sattumanvaraisen perheväkivaltauutisen on, että myös CBS-kanavan talkshow The Talk käsitteli uutista ja televisiossa esitetty lopputulos oli seuraavanlainen:

http://www.youtube.com/watch?v=nrvDhSB7GHk

Joukko kikattavia kanoja kokoontui pöydän ääreen kehumaan neiti Beckerin toimintaa, nauraen päälle, tietämättä teon motiivista mitään muuta kuin sen, että kastroitu aviomies oli pyytänyt avioeroa.

Olisin kiinnostunut tiedustelemaan näiltä lanta-aivoisilta lehmiltä, että mitä jos tilanteen roolit vaihtaisivat paikkoja ja pysyvän vamman aiheuttaisikin naiselle mies, eikä teon motiivia tiedettäisi sen tarkemmin. Nauraisivatko he silloin asialle yhtä leveästi hymyillen? Olisiko se hyväksyttävää, jos joukko miehiä kehuisi vaimoaan hakanneen aviomiehen toimintaa valtakunnallisessa TV-lähetyksessä? Saisiko tuollainen ohjelma edes esityslupaa?

Internetin feministien ja muiden älyn sankarien toimesta tekoa on puolusteltu myös sillä, että mies varmasti ansaitsi tulla kastroiduksi. Toistan: uutinen ei kerro muuta kuin sen, että riita sai alkunsa siitä kun Catherinen aviomies vaati avioeroa. Onko se mahdollista, että suhde oli ollut karikoilla jo pidemmän aikaa, koska se oli ajanut miehen pisteeseen, jossa hän vaatii avioeroa? Luultavasti ja jopa varmasti. Onko silti missään mielessä perusteltua sanoa varmaksi, että aviomies ansaitsi tulla kastroiduksi vaimonsa toimesta? Ei tietenkään! Jälleen: mitä jos aviomies hakkaisi vaimoaan ja satunnainen mies toteasi kylmän rauhallisesti, että, no, vaimo luultavasti sai turpaansa vain, koska ansaitsi sen?

Sukupuoltenvälinen tasa-arvo: Mies kun lyö naista, se on väkivallan brutaalein ilmentymä ja aina vakava asia ja ennen kaikkea automaattisesti miehen syytä. Nainen kun kastroi miehensä avioriidan päätteeksi, se on alistetun naisen uroteko sortavan miehensä hirmutekoja vastaan ja ennen kaikkea AUTOMAATTISESTI MIEHEN SYYTÄ. YOU GO GIRLFRIEND!

Suomessa on aika yleisesti hyväksytty se kirjoittamaton sääntö, että naista ei missään tilanteessa tule hakata. On monia jopa muuten väkivaltaisia miehiä, jotka voimakkaasti seisovat tämän periaatteen takana ja ovat, ironisesti, valmiita puolustamaan tätä periaatetta jopa väkivalloin.

Kun tämä sääntö ja mantra aikoinaan keksittiin, ei kenellekkään sitten tullut mieleen laatia sitä muodossa "Ketään ei hakata"?

Pohtikaa miten paljon parempi maa Suomikin olisi, jos naisten lisäksi myös miesten koskemattomuuden loukkaamista yleisesti paheksuttaisiin yhtä voimakkaasti ja se nähtäisiin raukkamaisena, pelkurimaisena tekona, johon sortuva mies tai nainen on henkisesti säälittävä ja pieni reppana, joka ei kykene kommunikoimaan muuten kuin nyrkein, eikä miehiin kohdistuvaa väkivaltaa nähtäisi urhoollisena ja sankarillisena saavutuksena. Naistenhakkausta usein vastustetaan, vedoten siihen että naiset ovat miehiä fyysisesti heikompia, mutta itseään fyysisesti heikompaan mieheen kohdistuvaa väkivaltaa ei usein osata paheksua samallalailla. Missä on ero?

Monet meistä olemme myös olleet todistamassa yön pikkutunneilla tilanteista, joissa nainen on käynyt riidan tuoksinnassa miesystäväänsä käsiksi ja mies on puolustellut itseään väkivaltaista naista vastaan ja ei aikaakaan, kun kikkeliritarit ovat ryntäämässä hätiin puolustamaan heikkoa naista väkivaltaiselta sialta. Nainen nauttii tässä maassa fyysisestä koskemattomuudesta, mies ei.

En osaa ottaa feminismiä tosissani aitona sukupuoltenvälisen tasa-arvon edistäjänä ennen kuin se tarttuu oikeisiin ongelmiin sukupuoltenvälisten roolien ja ennakko-oletusten suhteen sen sijaan, että se yrittää seksistisesti syrjiä miehiä mm. työmarkkinoilla sekä asepalveluksessa.

Julistus järjestä irrottautuneille arjen individualisteille ja muille Harreille

Hei, sinä oravanpyörästä ja "järjestelmästä" irrottautunut oman elämäsi sankari! Täydellisyyden ja omahyväisyyden pilvilinnassasi istuessasi, onko mieleesi koskaan juolahtanut ajatus siitä, että vaikka jättäydyt työelämän ja oravanpyörän ulkopuolelle, olet silti täysin riippuvainen järjestelmästä ja sitä pyörittävistä ihmisistä?

Tehtäkööt nyt selväksi, että tämä teksti ei ole vihateksti tai muunkaanlainen rant ihmisiä kohtaan, jotka elävät tuilla tai ovat tällä hetkellä työelämän ulkopuolella. Tämän tekstin tarkoitus ei myöskään ole vaahdota kenellekkään siitä, että uraputki on ainoa mahdollinen hyväksyttävä elämänmuoto, eikä tämä teksti ole työttömiä kadehtivan paskaduunarin katkera vuodatus. Tämä teksti kohdistuu työssäkäyvää väestöä ylimielisesti halveksiviin kermaperseisiin, jotka peittelevät hienojen ideologioiden taakse oman saamattomuutensa ja kykenemättömyytensä ottaa vastuu itsestään ja elämästään. Tunnistatko itsesi kuvauksesta? Jos et, niin teksti ei koske sinua, joten älä provosoidu.

Ja kun olen saanut niin paljon vihaisia kommentteja ja huomautuksia siitä, että olen teksteissäni ja puheissani käyttänyt niin paljon ikäviä ja leimaavia sekä yleistäviä termejä, kuten "vihervasemmistolainen" ja "hippi", luovumme niistä tämän tekstin ajaksi. Kutsukaamme tekstin kohderyhmää nimellä "Harrit".

Harrit ovat ihmisryhmä, jotka ovat jättäytyneet oravanpyörän ulkopuolelle, eivätkä säästele tilaisuuksia toitottaa tästä heidän maailmansa mullistaneesta oivalluksesta koko maailmalle. Toistuvasti ja aina vaan. Tämä itsessään ei ole vielä edes se ärsytyksen aiheuttaja. Ärsytystä aiheutuu siiinä vaiheessa, kun Harri alkaa julistamaan miten hän ei tarvitse järjestelmää, hän ei tarvitse systeemiä ja kaikkein vähiten Harri tarvitsee muita ihmisiä! Tätä totuutta hän julistaa kotonaan, jonka ovat rakentaneet muut ihmiset, tietokoneellaan jonka ovat valmistaneet muut ihmiset ja jonka hän on ostanut liikkeestä, johon tämän tietokoneen ovat kuljettaneet muut ihmiset. Liikkeessä häntä palveli työtä tekevä ihminen, liikkeeseen ja sieltä kotiin Harri ajaa autollaan, jonka ovat valmistaneet muut, työssäkäyneet ihmiset. Ruokaa kun Harri ostaa, hän ostaa sen kaupasta, jonka hyllyille ruoan ovat tuottaneet ja valmistaneet muut ihmiset. Alkaako jutun juoni selvitä? Nämä samat Harrit kritisoivat ja halveksivat sekä osoittavat mieltään jättimäisiä yrityksiä vastaan. Tämän Harrit tekevät samalla, kun kirjoittavat blogiaan internetiin MacBookillaan. Sillä samalla MacBookilla, jonka ovat liikkeiseen toimittaneet ne samat rekkakuskit, joiden kollektiivinen älykkyysosamäärä on yhteensä seitsemän ja puoli. Harri on riippuvainen heistäkin.

Harrit rakkaat! Te olette aivan täysin ja absoluuttisesti riippuvaisia tästä järjestelmästä, teillä ei olisi yhtään mitään ilman tätä järjestelmää, jonka vastustamiselle te olette päättäneet koko elämänne omistaa. Keitä te luulette huijaavanne, muita kuin muita Harreja? Ette ketään, koska ainoastaan Harrit ovat tarpeeksi tyhmiä uskoakseen teidän hevonpaskaa. Huvittavinta on se, että työssäkäyntiä kritisoidaan ja työssäkäyville nauretaan ja heihin suhtaudutaan halveksuen, haukkuen heitä turhiksi zombeiksi ja aivottomiksi työmuurahaisiksi. Tämä tehdään samaan aikaan, kun nostellaan valtion työttömyystukia ja perusturvaa. Ja toistan, tiedostan, että kapitalistisessa markkinataloudessa täystyöllisyys on mahdoton yhtälö ja työttömyyttä on ja tulee aina olemaan ja sen takia meillä tulee olla sosiaalinen turvaverkosto, enkä kritisoi sitä, että elää turvaverkostossa tilanteessa, jossa työssäkäynti ei ole mahdollista. Kannattaisi silti muistaa, että ne työssäkäyät "muurahaiset" ovat se syy, minkä takia meillä on ylipäänsä olemassa sosiaalinen turvaverkosto, jonka varaan Harri voi jättäytyä, kun Harria ei työssäkäynti tai itsensä elättäminen kiinnosta.

Maailman ongelmien parantaminen Harria kiinnostaa. Se kiinnostaa Harria jopa niin paljon, että Harri tietää, miten maailmasta saadaan oitis parempi paikka kaikille elää. Harri osaa ratkaista nälänhädän, Harri lopettaa sodat ja Harri tietää jopa miten läpäistä Battletoadsin Wind Tunnel -kenttä. Harri ei vaan kerro salaisuuttaan muulle maailmalle. Tämä voi johtua joko siitä, että Harri salailee asiantuntemustaan, tai vaihtoehtoisesti Harrilla ei yksinkertaisesti ole minkäänlaista asiantuntemusta, jolle hän perustaa mutuilunsa siitä, miten maailman muokkaaminen hänenkaltaisekseen tekisi siitä mitenkään tosiasiallisesti paremminvoivan ja toimivamman. "Nykyjärjestelmä" ei ole ihmisen luonteen syy, vaan seuraus. Ihminen on itse muokannut yhteiskunnasta näköisensä, ei toisinpäin. Tällaiset seikat vaan meneväöt hyvin helposti Harrilta ohi, kun kaikki hänen maailmankatsomustaan haastavat näkemykset sysätään sivuun, leimaten ne "aivopestyn lampaan mantraksi" ilman sen suurempaa kriittistä ajattelua tai pohdintaa. Harri on yhteiskunnasta eristäytynyt ihminen joka on luonut itselleen kuplan, jossa piilevät kaikki maailman totuudet, mutta kuplan ulkopuolisia totuuksia siellä ei suvaita.

Länsimaisen yhteiskunnan tornien kaatuessa minä en usko, että Harri on ensimmäisenä jonossa ottamasa vastuuta uuden yhteiskunnan rakentamisesta. Minä veikkaan, että Harri istuu uudessakin yhteiskunnassa perseellään, koska kaikki ei mene niinkuin Harri haluaa ja Harri ei koe tarpeelliseksi ottaa osaa sellaisen yhteiskunnan rakentamiseen, joka ei ole juuri hänen mieleisensä.

Uuden vuosituhannen juntit pukeutuvat punaiseen ja vihreään

"Neekerit tulee tänne ja vie meidän naiset!"
"Kaikki neekerit ja ählämit on rosvoja!"
"Rajat on laitettava kiinni, jotta arjalainen rotu säilyy!"
"Suomi suomalaisille!"

jne.

Nämä ovat kaikki varmasti tuttuja fraaseja, jos yhtään esimerkiksi netissä keskustelemista harrastaa. Sitä olettaisi tietenkin, että nyt on kyse ns. "maahanmuuttokriitikoista", joilla on asioita hampaankolossa maamme nykyiseen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaan liittyen. Mutta onko sittenkään? Keiden suusta nämä huudahdukset suurimman osan ajasta loppujen lopuksi ovatkaan peräisin?

Nämä esimerkit olivat kaikki maahanmuuttoon kritiikittömästi ja sallivasti suhtautuvien ihmisten useasti käyttämiä olkinukkeja, joita vastaan maahanmuuttokeskustelussa hyökätään, antaen kuva, että kyseessä ovat ainoat mahdolliset maahanmuuttokriittiseksi tunnustautuvan ihmisen aivoitukset.

En muista milloin olisin kuullut näitä kuluneita kliseitä kenenkään muun suusta, kuin juurikin ihmisen, joka väittää niitä maahanmuuttokriittisten ihmisten ainoiksi argumenteiksi.

Maahanmuuttokriittinen keskustelu ollaan jo vuosia pyritty Suomessa tukahduttamaan näppärästi leimaamalla kriittisesti siihen suhtautuvat rasisteiksi, persuiksi, junteiksi ja muutenkin tietämättömiksi houkiksi, kun taas ainoastaan täysin yleishumaani maahanmuuttomyönteisyys on pääsylippu maamme älykköjen -klubiin. Maahanmuuttokriittisiä ei uskalleta enää olla, koska sosiaalinen paine vastustaa "junttiutta" on niin suuri. Maahanmuuttokritiikki on tietämättömien, sivistymättömien sekä ahdasmielisten ihmisten jupinaa, jonka takaa löytyy Karjala-lippiksiin sonnustautunuteet kaljasiepot ja, ennen kaikkea, juntit.

Tarkastellaanpa kuitenkin tarkemmin termiä "juntti". Mitä se tarkoittaa? "Juntti" on ihminen, joka on sivistymätön ja kiinnostumaton ottamaan asioista tarkemmin selvää. Juntti toimii täysin ennakkoluulojensa ohjailemana ja juntilla on usein rajoittunut käsitys ympäröivien asioiden suhteen, mutta hän silti pää punaisena raivoaa oikeassaolemistaan. Tämä kuvaus nykyaikana sopii täydellisesti maamme vihervasemmistoon, joka on ottanut tehtäväkseen omia itselleen mm. käsitteet "oikeudenmukaisuus" ja "sivistys", ilman aitoa kiinnostusta ottaa selvää, mitä näillä käsitteille todellisuudessa tarkoitetaan.

Punavihervasemmistosta on tullut maamme uusi, todellinen junttilauma.

Humanitääriseen, mahdollisimman rajoittamattomaan maahanmuuttoon suopeasti suhtautuvat ovat myös päättäneet jo sinun puolestasi, mitkä sinun maahanmuutonvastaiset kannat ja argumentit ovat: esitä kriittisiä kantoja maahanmuutosta ja olet automaattisesti sitä mieltä, että mm. afrikkalaisuus on auttamatta ulosteen arvoinen ominaisuus ja haluat, että heidät kaikki teloitetaan, tai ainakin vähintään palautetaan kaikki takaisin kotimaahan. Olen lukenut paljon maahanmuuttokriittisiä kantoja ja blogitekstejä internetistä, sekä keskustellut aiheesta ihmisten kanssa arkielämässäni, enkä muista milloin olisin viimeksi kuullut maahanmuuttokriittisen ihmisen syyllistyvän argumenteissaan perusteettomaan rasismiin. Usein kyse on ihmisistä, joiden näkökulmasta nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa on ongelmakohtia, epäoikeudenmukaisuutta, sekä salailua, ja he haluaisivat maansa veronmaksajina ja kansalaisina ilmaista tyytymättömyytensä politiikan muotoon, joka koskettaa meitä kaikkia.

Viimeksi kun tarkistin, oli rasismi rotuun perustuvaa syrjintää yhteiskunnassa, ei esimerkiksi kritiikkiä yhden ihmisryhmän paremmista sosiaalituista ja suosimisesta työmarkkinoilla. Sekin, että saavatko pakolaiset parempia sosiaalitukia ja nauttivatko he todella parempaa asemaa työmarkkinoilla, on itsessään irrelevanttia sen suhteen, että onko kyseessä tosiaan rasistinen muukalaisfobia, vai ei. Mamupolitiikan aiheuttaman yleisen vihareaktion takana voi siis olla esimerkiksi aivan puhdas väärinkäsitys sen suhteen, että millaisia sosiaalitukia turvapaikanhakija saa. Nämä tiedot kun ovat salaisia, niin ihmisillä on käytettävinään ainoastaan omat oletuksensa.

Helsingin kaupungin "rasisminvastaisessa" ohjeistuksessa annetaan seuraava määräys:

"Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustet­tuun ryhmään kuuluva."

Kysy itseltäsi: jos suomalainen on vihainen siitä, että maahanmuuttajat nauttivat suositusta asemasta työmarkkinoilla kantaväestöön nähden, onko kyse rasismista, vai siitä, että suomalainen on vihainen siitä, että maahanmuuttajat nauttivat suositusta asemasta työmarkkinoilla kantaväestöön nähden? Oikeudenmukaisuus on aika yhdenvertainen käsite, joka käsittelee kaikkia rotuja ja sukupuolia, sekä muitakin syntyperäisiä ryhmiä samallalailla. Sen vaatimisesta en minä minun logiikkakäsitykseni mukaan saa rasistista sitten millään.

Maahanmuuttokritiisessä näkökulmassa on kyse sananmukaisesti kriittisestä suhtautumisesta maahanmuuttoon. Kriittinen suhtautuminen on vain järkevää. Sokea usko ja päättäjien puheiden kyseenalaistamaton uskominen on hulluutta. Tästä meillä on todisteita historiankirjat täynnä.

Onkin aivan naurettavaa, miten nykyään julkinen keskustelu maahanmuuttopolitiikasta degeneroituu lähes poikkeuksetta vain keskusteluksi keskustelusta maahanmuuttopolitiikasta.

Mediassa kauhistelevat vuorollaan politiikko ja mediavaikuttaja toisensa jälkeen Jari Tervoa myöten vihapuheiden ja maahanmuuttokritiikin yleistymistä, ja samalla ihmetellään, että mistä ihmeestä tämä "Suomen kansan rasismi" voi johtua. Eikö kukaan enää tämän hysterian keskellä pysähdy miettimään, että voisiko tyytymättömyyttään ilmaisevilla ihmisillä sittenkin olla jokin ihan oikea syy tyytymättömyydelleen, razizmin sijaan? Ehkäpä syy lisääntyneelle maahanmuuttokritiikille on yksinkertaisesti valheiden verkon ratkeaminen sekä yleinen ahdistus Suomen nykyisessä ilmapiirissä. Valheiden verkon ja ahdistavan ilmapiirin, jota ylläpitävät nimenomaan ne juntit, jotka eivät vaivaudu katsomaan asioita yhtään pintaa syvemmälle, vaan avoimin sydämin ottavat vastaan median ja valtion meille syöttämän mokupropagandan siitä, miten positiivinen syrjintä on tasa-arvoa ja erilaisuus rikkautta.

En minäkään tyhmä ole ja ymmärrän, että olisi naiivia olettaa ja väittää, ettei ihan aitoa rasismia esiintyisi Suomen kansan keskuudessa ja etteikö rikostilastoissa olisi tapauksia, joissa humalainen Raimo huitaisee mustaa miestä turpaan yön pikkutunneilla ihan vaan mustan miehen ihonvärin takia. Tuomitsen todella vahvasti tällaisen väkivallan ja toivon, että näin toimivat tuomitaan oikeuden edessä heidän ansaitsemallaan tavalla. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että ensioletus tällaisissa tapauksissa, jonka mukaan kyseessä oli ainoastaan ihonväri, voi olla väärä ja silloinkin, kun ihonväri oli liittyvä tekijä, kyseessä ei ole välttämättä puhdas rotuviha, vaan yleinen tyytymättömyys maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaan, joka purkautuu tällä tavalla. Vastuu on hyökkääjällä, mutta olisi älyllisesti epärehellistä kiistää vastuun olevan jaettu kantaväestöä päähän potkivan maahanmuuttopolitiikan kanssa, joka vihan synnytti. Ei myöskään unohdeta tapauksia, joissa musta mies on käynyt valkoisen miehen päälle vain valkoisen miehen ihonvärin vuoksi. Nämä tapaukset on vaa helpompi unohtaa, koska niistä yleisesti ottaen uutisoidaan "nuorten" tai "miesten" tekeminä rikoksina, taktisesti unohtaen tekijöiden ihonväri. Kas kummaa. Vihervasemmiston antirasistit hysteerisesti kiljuvat rasismin kitkemisen puolesta, mutta ilmeisesti vain valkoisen miehen rasismin.

Ei ole kauaakaan, kun YLE uutisoi Ruotsin Rinkebyn pahamaineisesta mokukoulusta ja siellä tapahtuneesta "ihmeellisestä suunanmuutoksesta", jonka ansiosta Rinkebyn koulu on nyt eliittikoulu ja maailman huippuluokkaa. Syy koulun uuteen menestykseen oli YLE:n, sekä koulun rehtorin, mukaan tietenkin monikulttuurisuus. Koulussahan ei siis kantaruotsalaisia opiskelijoita ole ollenkaan. YLE vähemmän yllättäen jätti kuitenkin kertomatta mm. että eihän Rinkebyn koulu pärjää edes Ruotsin sisäisessä vertailussa. Siitäkään ei puhuttu, että vain vuosi sitten Rinkebyn koulun rakennus poltettiin mellakoinnin lopputuloksena, ja tekijänä olivat koulun omat kulttuurin rikastuttajat. Uutisesta jätettiin myös pois tilasto, jonka mukaan Rinkebystä valmistuneista noin 50% on lukiokelpoisia ja noin 30% saa hyväksytyn arvosanan kaikista oppiaineista. Miten parannetut, aiemmasta kohentuneet tulokset koulussa oltiin siis saavutettu? No alentamalla standardeja tietenkin. Mitään muuta "eliittiä" Rinkebyssä ei taida ollakaan, kuin sen saamat "eliittitason" lisätuet, eli 50,000 kruunua enemmän per oppilas, kuin muissa kouluissa, joka vuosi. Tästä kaikesta huolimatta YLE täysin häpeilemättä uutisoi koulun olevan "yksi maailman parhaita eliittikouluja". YLE, eikö edes hävetä? YLE, jonka tehtävä on olla "kansan, puolueeton uutislähde", räikeästi valehtelee päin näköä omalle kansalleen.

Muutama päivä sitten Suomessa kokoomuksen Ben Zyskowicz joutui selittelemään puheitaan kyselytunnilla, liittyen ruandalaisen miehen Ruandassa suoritettujen rikosten käsittelemiseen Suomen oikeudessa. Zyskowicziltä pääsi nimittäin vahingossa "rasistinen lipsahdus": hän sanoi ääneen veronmaksajien rahojen katoavan "kuin mustaan aukkoon". Herää kysymys: millä ilveellä meidän olisi tarkoitus saavuttaa Suomessa yhteiskunta, jossa ihonvärillä ei ole väliä, kun punaviherarmeija päivittäin varmistaa, että ihonvärillä - ja usein vain ja ainoastaan ihonvärillä - on Suomessa suuri, ellei suurin, merkitys?

Nyt oikeesti, vihdoin ja viimein. Missä vaiheessa Suomen vihervasemmisto aikoo lopettaa täysin naurettavan ja kuluneen rasisti-kortin käytön ja siirtyä avoimeen maahanmuuttokeskusteluun? Missä vaiheessa olemme kansana valmiita hyväksymään sen tosiasian, että alati kasvava tyytymättömyys maahanmuuttoon on yksi mittari, jota voidaan käyttää maahanmuuton onnistumisen mittaamiseen ja tälle tyytymättömyydelle voi olla ihan valideja syitä? Monikulttuurisuus on monilta osin epäonnistunut ja sitä ylläpitävät vain toinen toistaan räikeämmäksi ja räikeämmäksi käyvät valheet, sekä epäoikeudenmukaisuus ja kantaväestöön kohdistuva suoranainen syrjintä. Yksittäisiä ääriliikkeitä ja fasismin peräänkuuluttavia tahoja lukuun ottamatta harva maahanmuuttokriitikko haluaa rajoja kiinni ja esimerkiksi ulkomaisen median ja kulttuurivaikutteiden vastaanottamisen lopettamista. Hei, herätys, ei siitä ole kyse. Siitä on kyse, että meitä on suuri joukko, jotka haluavat maahanmuuton kustannukset julkisiksi, nämä kustannukset huomioonottavan maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan, johono maan resurssit tutkitusti riittävät, sekä maan kansalaisia yhdenvertaisesti sekä oikeudenmukaisesti kohtelevan lainsäädännön. Kansalla on myös oikeus asua maassa, johon vastaanottoa selvistä ongelmamaista rajoitetaan ja vastaanottoa maista, joiden kansalaiset ovat osoittaneet laadukasta integraatiota, lisätään suhteessa ongelmamaihin. Omalla kansalla on oikeus ilmaista julkisesti tyytymättömyyttään tiettyjen ryhmien yliedustukseen väkivalta- ja seksuaalirikostilastoissa ja vaatia näiden ryhmien karkoittamista maasta, selvinä ongelmatekijöinä.

Tähän kaikkeen on oikeus ilman, että joutuu punavihreän vihapuhe-vasran lyttäämäksi.

Jumalaa tuskin on olemassa - ja vaikka olisikin, ei hän olisi palvomisen arvoinen jumala

Olen pienestä pitäen ihmetellyt miksi on ihmisiä, jotka omistavat elämänsä Jumalan palvelemiselle. En oikeastaan edes siksi, että koko ajatus Jumalan olemassaolosta on ihan pienestä pitäen ollut minulle täysin absurdi, vaan myös sen takia, että Ramaatussa kuvattu Jumala ei mielestäni ole koskaan vaikuttanut palvomisen arvoiselta olennolta.

Marquis De Saden teoksessa "Dialogue entre un prêtre et un moribond" (Dialogi papin ja kuolevan miehen välillä) pappi esittää kuolevalle miehelle kysymyksen, jossa haluaa tietää, katuuko mies elämänsä aikana tekemiään virheitä sekä lihansa heikkouksia ja onko valmis pyytämään näitä Jumalalta anteeksi. Mies myöntää katuvansa virheitä, joihin on syyllistynyt, mutta ei pyydä niitä Jumalalta anteeksi. Ollessaan jumaluskoisten doktriinien sokaisema, kuoleva mies oli virheellisesti luullut luonnon hänelle luomia luonnollisia haluja ja himoja syntisiksi, sen sijaan, että olisi toteuttanut itseään tavalla, jolla luonto tarkoitti. Tätä hän katuu.

Hän ei suostu pyytämään virheitään anteeksi Jumalalta siitä yksinkertaisesta syystä, että Jumalaa ei ole olemassa.

Muistan jo ala-asteen uskonnon tunneilla ihmetelleeni, että jos Jumala on kaikkivoipa ja tosiaan loi koko maailmankaikkeuden kaikkine monimutkaisine yksityiskohtineen yhdessä viikossa, miksi minun tulisi antaa kovin suurta arvoa hänen yksittäiselle ihmeteolleen. Yksittäiseen rukoukseen vastaaminen tai yksittäisen sairauden parantaminen yliluonnolliselta oliolta, joka pelkällä ajatuksenvoimalla kykenee luomaan kokonaisen universumin, ei ole suuri saavutus taikka ponnistus. Enhän minä arvosta multibiljonääriäkään, joka lahjoittaa hyväntekeväisyyteen sata euroa, vaikka tuo sata euroa esimerkiksi suomalaiselle köyhälle onkin suuri summa. Ei se silti ole kyseiseltä biljonääriltä suuri uhraus.

Jumala ei myöskään tunnu tekevän ihmetekoja pyytteettömästi, vaan hänellä on aina agendanaan saada itselleen palvojia ja seuraajia. Raamatun mukaan Jumala voi antaa kyvyttömälle ihmisille kykyjä, jotka tekevät hänet onnelliseksi, mutta Jumala voi ottaa nämä kyvyt myös pois, jos ihminen ei päätä seurata Jumalaa. Onko yhtiöpomo, joka maksaa yksilölle palkkakorvausta hänen tekemästä työstään pyytteetön ja yliluonnollinen? Egoistiset motivaatiot hyville teioille eivät ole yliluonnollisia, vaan inhimillisiä. Jos taas Jumala onkin inhimillinen, mikä hänestä sitten edes tekee Jumalan ja miksi hän olisi palvomiseni arvoinen? Minulla on ympärilläni päivittäin ihmisiä, jotka ovat pyynnöstä valmiita tekemään eteeni asioita, joko korvausta tai vastapalveluksia vastaan. Tämä toiminta ei eroa mitenkään Raamatun esittämän Jumalan toiminnasta. Itse asiassa tuo väliaikaisilla kyvyillä siunattu mies on kykyjen menettämisen jälkeen luultavasti paljon onnettomampi, kuin oli ennen kykyjään, koska tietää mistä jäi paitsi. Jumala siis pikkumaisuudessaan ja narsismissaan aiheutti tarpeetonta mielipahaa.

Minä nuorena uskonnon tuntien seurauksena yritin kyllä ymmärtää jumaluskoa. Yritin ymmärtää, että mikä saa aikuiset ihmiset rukoilemaan, puhumaan itsekseen ja uskomaan asioihin, jotka selvästi ovat ristiriidassa tieteellisen todistusaineiston kanssa. En vaan ikinä käsittänyt, että minkä takia asioista täytyy väen vängällä vääntämällä tehdä monimutkaisempia ja vaikeampia kuin ne ovat. Jos tieteessä ollaan päästy konsensukseen, että luonto on kykeneväinen tuottamaan kaiken sen, mitä ympärillämme näemme, miksi asiaa pitää monimutkaistaa niin, että kaiken taakse on keksittävä jonkinlainen Luoja? Näin kristinuskon (ja muutkin uskonnot) aina vain entisaikojen mytologiana, jolla yritettiin selittää asioita, joita silloin ei osattu tieteellisesti selittää. Kyllähän Raamattu monessa asiassa osaa kuvata ihmisen ja hänen toimintansa hyvin, ja tähän teistit usein osoittavatkin sormellaan.

Mutta onko se loppujen lopuksi niin ihmeellistä? Ihmisen kirjoittamassa kirjassa ihminen olentona kuvataan oikeaoppisesti. Ihminen toimii edelleen monessa suhteessa samallalailla kuin oli järkevää käyttäytyä 10 000 vuotta sitten, vaikka ympäristömme onkin radikaalisti muuttunut. Ihmisen alkukantaisuus näkyy esimerkiksi parinmuodostuksessa esiintyvissä irrationaalisuuksissa. Tottakai ihminen osaa itsestään kirjoittaa.

Luoja-käsityksen takana on luultavasti ihmisen yksinkertaisen maailmankuvan aiheuttama tarve nähdä kaiken monimutkaisen takana sen luoja, rakentaja. Sanotaan, että jokaisella kellolla on seppänsä. Maailmankaikkeus on juuri meille sopiva, monimutkainen ja hienovarainen järjestelmä ja näin ollen sen täytyy olla jonkun meille luoma.

Tämähän kuitenkaan ei tietenkään kestä lähempää tarkastelua. Syy, miksi maailma vaikuttaa meistä juuri meille luodulta, on, että me olemme täällä, emmekä ole tietoisia muunlaisesta maailmasta.

Meillä ei ole kokemusta muunlaisesta maailmasta.

Tämän maailman olosuhteet ovat luoneet meidät ja sen takia tottakai nämä olosuhteet ylläpitävät elämäämme. Eivät nämä olosuhteet silti objektiivisesti ajateltuna ole täydelliset. Onko syöpä osoitus maailman täydellisyydestä? Miksi maailmassa vallitsevat niin erilaiset olot eri puolilla planeettaa, miksei ruokaa riitä kaikille? Jos maailma luotiin ihmisiä varten, miksi Jumala loi maailmasta sellaisen, joka asettaa eri ihmisryhmät aivan eriarvoisiin asemiin, riippuen siitä, mihin syntyvät. Jos maailma luotiin ihmistä varten, miksi elämämme elinehto, aurinko, on meille potentiaalisesti hengenvaarallinen, jos altistumme sille liikaa?

Ihminen kuuluu lajina niihin, jotka ovat kuitenkin kaikesta huolimatta sopeutuneet ympäristöönsä ja olleet näin ollen evoluution suosimia. Jos emme olisi sopeutuneet ympäristöömme, meitä ei enää olisi, vaan olisimme miljoonien muiden lajien kaltaisesti kuolleet sukupuuttoon jo, emmekä siis olisi täällä pohtimassa, että miten tämä maailma vaikuttaakin niin meille tehdyltä. Luultavasti ihmisten sukupuuttoon kuoleminen tulee sekin tulevaisuudessa tapahtumaan, mutta ei tätä blogia nyt lukevien elinaikana. Ellei joku kaiva tätä tulevaisuudessa esiin bittiavaruuden syövereistä, tietenkin.

Ja jos jokaisella kellolla on oltava seppänsä, kuka on Jumalan seppä?

Jos maailmankaikkeus on monimutkainen ja kaikella monimutkaisella on oltava seppänsä, onnhan monimutkaisen maailmankaikkeuden sepällä oltava seppänsä, koska monimutkaisen maailmankaikkeuden sepänhän on oltava monimutkainen voidakseen luoda maailmankaikkeuden. Jos taas teisti pitää Jumalaa poikkeuksena säännöstä, jonka mukaan kaikella kompleksisella on oltava seppänsä, hän myöntää, että tuolle säännölle on mahdollista olla olemassa poikkeus tai poikkeuksia ja tämä poikkeus voi siis ihan yhtä hyvin olla itse luonto. Lisäksi, tätä teoriaa tukee olemassaoleva todistusaineisto. Ei siis taaskaan ole mitään syytä etsiä vastausta mistään pidemmältä kuin suoraan oman nenän edestä.

Todisteita himoaville ei-uskoville on jokaisella teistillä kuitenkin esittää oma ihmekokemuksensa, joka heidän mukaansa aukottomasti todistaa meitä suuremman, yliluonnollisen voiman eksistenssin. Nämä ovat yleensä kertomuksia siitä, miten rukous on käynyt toteen, tai sairas on parantunut pyhän hengen voimalla, tai muuta vastaavaa. On käsittämätöntä, miten asiaa, jota itsessään ei olla todistettu, voidaan pitää todisteena yhtään mistään. Vain hyväuskoinen ja älyllisesti epärehellinen hölmö uskoo näin. Selityksiä sille, että rukous kävi toteen tai sairas parantui, voi olla noin miljoona ja ne kaikki tulisi käydä perusteellisesti läpi ennen kuin voitaisiin perustellusti osoittaa, että luonnonlakeja väännettiin ja kyseessä oli ihmeteko. Usein kertomuksien mukaan kuitenkin todennäköisin selitys tapahtuneelle on joko puhdas sattuma, tai jopa silkka huijaus. On hyvä ottaa huomioon, että sattumat ovat täysin luonnollisia ja arkisia tapahtumia ja ihmisten taipumukselle toistensa huijaamiseen meillä on olemassa historiankirjat täynnä näyttöä. Ihminen on myös taitava itsensä huijaamisessa ja koettu ihme voi vuosien varrella muuttua paljonkin, kun sitä on aina vähän viritetyin versioin kerrottu eteenpäin niin, että on itse alkanut uskoa omiin versioihinsa.

Eniten kuitenkin minua on aina kummastuttanut se, että miten ihmisillä, jotka eivät usko Raamatun sanaan, on todistustaakka kantansa suhteen. Jumalan sanaa julistavat kreationistit ovat hyvin taitavia vetoamaan tieteen tekemiin virheaskelmiin vuosien saatossa, perustellen niillä sitä, miksi eivät luota tieteelliseen todistusaineistoon. Tässäkään ei ole mitään järkeä. Raamattu on kirjoitettu monia tuhansia vuosia sitten, aikana jolloin meillä ei ollut käytössä nykyistä tietomääräämme, saati tutkimismetodeja maailman ilmiöille. Tiede on tehnyt virheitä, jotka on sitten aikojen kehittyessä korjannut. Tiede on siis itseään korjaava järjestelmä. Raamattu on sanasta sanaan sama kuin se oli silloin kun se "julkaistiin". Raamattu ei korjaa itse itseään. Looginen ja järjellään ajatteleva ihminen ei voi pitää Raamatun sanaa luotettavana sen valossa, että kehittyneempien aikojen tieteelliset metodit ovat todistaneet Raamatun kirjoittamiseen jälkeen tehtyjä hypoteesejä ja teorioita vääriksi. Jos tiede ei ole luotettava, koska se vuonna 2011 voi tehdä virheitä, millä logiikalla tuhansia vuosia sitten kirjoitettu Raamattu sitten voi pitää paikkansa tänä päivänä?

Todistustaakka kristinuskon suhteen on niillä, jotka perusteettomasti uskovat Jumala-hypoteesiin, ei niillä, jotka eivät usko.

Viimeisenä aseenaan teisteillä on vielä käytössä ässä hihassaan nimeltä moraali. Länsimainen moraalihan perustuu Raamattuun, eli uskonnon on oltava hyvä asia. Vai mitä? No ei. Uskonnot ovat kulttuurievoluution tuotosta ja Raamattu on kirjoitettu jo olemassaolleiden arvojen päälle. Kuinkas muutenkaan, ei sen sanomalla muuten onnistuttaisi saamaan ihmisiä sitä kannattamaan. Jos Raamattu olisi kauttaaltaan ihmisyhteisön arvojen vastaista, se ei saisi osakseen kannatusta, eikä ihmisten kontrollointi sen sanomalla olisi mahdollista. Ihminen on empaattinen eläin, koska evoluution myötä ihmisten altruistiset geenit ovat lisääntyneet, koska altruisestisesti toimivat ihmiset ovat sopeutuneet ympäristöönsä ja yhteisöönsä paremmin, kuin yhteisöään vastaan toimivat ihmiset. Syy, miksi minä en kiduta ihmistä hengiltä, on, että se tuntuu minusta pahalta. Minulla on empatiakyky, eli kyky asettua tuon kärsivän eläimen asemaan ja ymmärtää se, että aiheutan tarpeetonta mielipahaa ja kärsin tästä itse. Minä siis vältän toimimasta niin. Kissa voi kiduttaa hiiren hengiltä niin, että hiiri kituu, koska kissalla ei ole kykyä asettua tuon hiiren asemaan. Sellaisesta kyvystä ei ole kissalle hyötyä. Minä en siis tarvitse Jumalaa hengittämään niskaani toimiakseni sen mukaan, mikä oman moraalikoodistoni mukaan on oikein ja pyrkiäkseni välttämään tarpeettoman mielipahan aiheuttamista.

Viihdyttävänä huomiona muuten mainittakoon, että taivaspaikkaanhan riittää pelkkä ryövärin armo, eli se, että tulet uskoon ja kadut tekojasi kuolemasi hetkellä. Ei sillä ole väliä, olitko sinä lapsia hyväksikäyttävä sarjamurhaaja. Kadu tekojasi Jumalalle ja pääset hänen kanssaan paratiisiin. Koko elämänsä vahvan moraalisen selkärangan mukaan elänyt ateisti ei usko, eli päätyy helvettiin. Kuten jo aiemmin totesin, Jumalaa ei kiinnosta tekosi tai jaloutesi, Jumalaa kiinnostaa palvotko häntä vai et. Näiden sarjamurhaajien uhrit ovat varmaan rakastavalle Jumalalle iankaikkisen kiitollisia tästä. Eli ne, joiden anteeksiannolla pelkästään olisi mitään merkitystä. He vain eivät ole kykeneviä antamaan tekoa anteeksi, eli murhaajan katuminen on aivan merkityksetöntä.

Jumalaa tuskin on olemassa. Älä siis huoli kuolemanjälkeisestä, vaan keskity elämään maanpäällinen elämäsi oikeudenmukaisesti muita perusteettomasti vahingoittamatta ja ole yhteisöllesi hyödyksi.

Jos Jumala kuitenkin on olemassa, minä olen tyytyväinen ateismiini, sillä en halua päätyä ikuisuudeksi samaan tilaan Päivi Räsäsen ja muiden kristillisdemokraattien kanssa kuuntelemaan hengellistä humppaa, vaan haluan huomattavasti kiinnostavampien ja älykkäämpien ihmisten seuraan sinne alakertaan kuuntelemaan niitä hyviä bändejä.

Voitan joka tapauksessa.