Me olemme oppineet tietämään, ettei moraalikysymyksiin ole olemassa oikeita ja vääriä vastauksia, eikä mikään näin ollen ole enemmän tai vähemmän oikein tai väärin, kuin jokin muu.
Minä väitän, että tämä näkemys on paitsi virheellinen, myös vaarallinen näkemys, jolle on tullut aika tarjota vastavoima. Tämän vastavoiman ei silti tule olla uskonnollinen absoluuttinen moraali, joka on täysin kyseenalaistamisen ulkopuolella, vaan moraalittoman kulttuurirelativismin ja moraalisen absolutismin välille voi sijoittua kolmas vaihtoehto.
Minä en usko yliluonnolliseen, enkä täten usko meistä ihmisistä riippumattomaan objektiiviseen moraaliin, vaan pidän ilmeisenä, että, kyllä, moraali on meidän itsemme kehittämä sosiaalinen konstruktio oikean ja väärän määrittämiseen. Se, etten usko moraalissa olevan kyse mistään yliluonnollisesta, ei kuitenkaan tarkoita, että sanoutuisin irti väitteestä, jonka mukaan moraalikysymyksiin voi olla olemassa oikeita ja vääriä vastauksia - tarkemmin oikeampia ja väärempiä - sillä hetkellä, kun ankkuroimme moraalimme tietoisten olentojen hyvinvoinnin toteuttamiseen.
Jokainen olemassaoleva moraalikoodisto niiden välillä vallitsevista eroista huolimatta tuntuu pohjautuvan käsitykseen tietoisten olentojen hyvinvoinnista.
Jopa uskonnollisessa moraalikoodistossa hyvistä teoista palkitaan ihmisen tietoisuus, joka pääsee ikuiseen nautintoon tuonpuoleiseen, tai pahoista teoista päinvastoin ikuiseen kärsimykseen.
Uskonnolliset käskyt pyrkivät ohjaamaan tietoisia olentoja ikuisen nautinnon suuntaan.
Tietoisten olentojen hyvinvointi on kuitenkin jollain tavalla riippuvainen aivojemme tiloista, jotka taas ovat riippuvaisia maailmamme olosuhteista. Ja sillä hetkellä kun myönnämme tietoisen hyvinvoinnin olevan riippuvainen maailmamme olosuhteista, me tuomme hyvinvoinnin tutkittavuuden piiriin. Tuntuu siis perustellulta väittää, että on olemassa kulttuureja, jotka ovat huonompia potentiaalisen hyvinvoinnin maksimoinnin suhteen, kuin toiset.
Tämä mielessäpitäen, pohtikaa seuraavaa.
Jos yksi ihminen maailmassa väkisin silpoisi kauhistuneen pojan tai tytön sukupuolielimet tämän kärsimyksestä ja itkusta huolimatta, ja tytön kohdalla vielä ompelisi vaginan kiinni niin, että vain pieni aukko jäisi virtsalle ja kuukautisille, ainoa ongelma olisi päättää millainen rangaistus olisi silpojalle tarpeeksi kova.
Kuitenkin, kun miljoonat ihmiset tekevät samaa, kyse ei ole enää rangaistavasta teosta, vaan kulttuurista, jota tulee suvaita. Teon pahuus ei jostain syystä lisäänny sitä mukaa mitä useampi ihminen sitä harrastaa, vaan se vähenee.
Esimerkki on äärimmäinen, mutta se kuvastaa mielestäni hyvin länsimaisen monikulttuurisen moraalirelativismin ongelman. Voiko joku rehellisesti väittää kuvatun kaltaisen yhteiskunnan olevan yhteiskunta, jossa maksimoidaan ihmisten potentiaalinen hyvinvointi?
Koska sukupuolielinten silpomiselle ei ole olemassa perusteltua syytä uskonnollisten doktriinien ulkopuolella - eikä näille uskonnollisille doktriineille ole olemassa todistusaineistoa - vaan päinvastoin, voimme lääketieteellisin keinoin todentaa silpomisesta olevan lapselle jopa potentiaalista haittaa, suhtaudun sukupuolielinten silpomiseen tarpeettomana kärsimyksenä.
Jostain syystä me olemme vain länsimaissa kadottaneet selkärankamme vastarintaan ja olemme Suomessa jopa pahoillaan siitä, ettei lapsen sukupuolielinten silpomiselle ole olemassa erillistä lainsäädäntöä, joka määrittäisi milloin se on sallittua. Puhun muuten aivan tarkoituksella sukupuolielinten silpomisesta, enkä ympärileikkauksesta, sillä siitä siinä todellisuudessa on kyse. "Ympärileikkaus" on vain kaunisteleva termi, jonka tarkoitus on hämätä. Jokin aika sitten YLE esitti jopa lastenohjelman, joka glorifioi pikkupoikiin kohdistuvaa peniksen silvontaa. Tällainen vaikuttaa potentiaalisesti aina mielipiteisiin ja voi johtaa siihen, että ympärileikkauksen salliva lainsäädäntö vaaditaan Suomeen monikulttuurisuuden nimissä.
Pohditaan vielä äärimmäisempää esimerkkiä, jonka esitti alunperin yhdysvaltalainen neurologi Sam Harris.
Mitä jos löytäisimme jostain alkukantaisen kulttuurin, joka olisi jo vuosikausia poistanut silmät joka kolmannelta vastasyntyneeltä heti syntymän jälkeen. Oletetaan, että tämä tehtäisiin vaikka uskonnollisista syistä.
Voiko tällaista kulttuuria kukaan rehellinen ihminen pitää kulttuurina, jossa ihmisten potentiaalinen hyvinvointi kukoistaa parhaalla mahdollisella tavalla? Jos ja kun moraaliarvot on ankkuroitu ihmisten potentiaaliseen hyvinvointiin, voimme todeta, että ilman näkökykyä eläminen paitsi alentaa ihmisen potentiaalista hyvinvointia, myös vaikuttaa negatiivisesti tuon yksilön kykyyn osallistua yhteisön rakentamiseen. Me tiedämme, että ihminen on visuaalinen eläin, joka oppii näkemällä ja näkökyvyn menettäminen on elämää heti radikaalisti rajoittava tekijä.
Minun mielestäni on kummallista väittää, että jokainen olemassaoleva yhteisö ja kulttuuri olisi yhtä pitkälle kehittynyt ihmisten hyvinvoinnin ymmärtämisen ja maksimoinnin suhteen. Kulttuurit ovat toisia kehittyneempiä mm. koulutuksen ja valistuksen suhteen - miksi toiset kulttuurit eivät voisi olla toisia kehittyneempiä myös hyvinvoinnin ymmärtämisen suhteen?
Meillä ei ole valtuuksia levittää omia arvojamme muihin kulttuureihin väkipakolla, mutta meillä on ja tulee olla valtuus ja moraalinen rohkeus vastustaa barbaarisia ja alkukantaisia toimintatapoja omassa kulttuurissamme, jonka väitän olevan tuollaisia kulttuureja edistyksellisempi ja valistuneempi. Todistuksen taakka mm. sukupuolielinten silvonnan tuottamasta hyvinvoinnista on silvonnan tukijalla, koska nykyinen lääketiede ei ole potentiaalisia hyötyjä löytänyt.
En tietenkään väitä, että meillä on juuri nyt saatavilla vastaukset jokaiseen meitä vaivaavaan hyvinvointiin ja moraaliin liittyvään kysymykseen. Se, että vastausta ei ole käytännössä, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vastauksia olisi periaatteessa. Kuinka monta kertaa minä haukuttelin viime vuonna? Minulla ei ole käytössä teknologiaa tämän kysymyksen selvittämiseen käytännössä, mutta on selvää, että kysymykseen on olemassa aivan eksakti, numeerinen vastaus periaatteessa. Teknologian puute ei sekään tarkoita, ettenkö voisi esittää kysymykseen nyt vastauksia, jotka ovat selvästi väärempiä tai oikeampia.
Filosofi David Hume esitti vuonna 1739 kuuluisan väitteen, jonka mukaan tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä. Tämä tunnetaan nimellä "Humen giljotiini", joka siis leikkaa moraalin irti luonnollisista totuuksista. Mitä enemmän olen asiaa tämän asian pohtimiseen käyttänyt, sitä hullummalta väite on minusta alkanut tuntua. Maailmaa tarkastellessa tuntuu selvältä, että toiset elämät ovat onnellisempia ja enemmän elämisen arvoisia, kuin toiset. Selvältä tuntuu myös, että toiset ihmiset ovat onnellisempia ja onnettomampia, kuin muut. Onnellisuus ja sen puute eivät mielestäni voi johtua muusta kuin aivojen tiloista ja olosuhteista, jotka ovat nuo tilat aiheuttaneet. Tuntuu siis hullulta erottaa moraali täysin luonnollisista totuuksista, jos moraali perustuu tietoisten olentojen hyvinvointiin, niinkuin jokainen tähänastinen moraalikoodisto on perustunut ja perustuu.
Lisäksi, vaikka emme voisikaan erottaa aivan absoluuttista, aina oikeassaolevaa ja parasta mahdollista hyvinvointia kaikille tarjoavaa moraalikoodistoa olemassaolevista tosiasioista, ainakaan käytännössä, se minun mielestäni ei ole syy olla yrittämättä. Luonnolliset tosiasiat kuitenkin ovat meidän paras keinomme pyrkiä määrittämään sitä, mikä on elämisen arvoinen elämä ja mistä hyvinvointi kumpuaa.
Humen giljotiini tuntuukin usein ulkoaopetellulta fraasilta, jonka sisältöä ei pysähdytä sen syvemmin pohtimaan, vaan sen totuusarvo hyväksytään kyseenalaistamatta.
Jos ravinto ja vesi ihmisen elinehtoina on luonnollinen totuus, emmekö voi vetää siitä luonnollisesta totuudesta johtopäätöstä, jonka mukaan yhteisö, jossa ravintoa ja vettä on tarjolla, on hyvinvointia tuottavampi, kuin yhteisö, jossa ei ole?
Harmillisesti tieteen moraalinen relativismi on antanut järjestäytyneille uskonnoille käytännössä yksinoikeuden olla hyväksyttyjä viitekehyksiä hyvinvointia tuottavalle moraalille. Maailman vaikutusvaltaisimmat valtiot tuhlaavat aikaa ja resursseja kiistellen homoavioliitosta, sen sijaan, että keskittyisivät esimerkiksi rappeutuvan koululaitoksen pelastamiseen, tai köyhyyden ennaltaehkäisemiseen ja energian turvaamiseen. Länsimaalainen moraalirelativismi myös antaa meidän kulttuureissamme jalansijaa kulttuureille, joissa käytäntönä on polttaa pikkutytön kasvo akkuhapollat, jos tämä yrittää salaa opetella lukemaan.
Tällaisia toimintamenetelmiä on lupa kritisoida ja vastustaa joutumatta punavihreän rasismi- ja vihapuhevasaran lyttäämäksi.
Minä en ole moraaliabsolutisti, enkä usko, että arvot ovat ehdottomia, muuttumattomia, ikuisia ja riippumattomia inhimillisistä olosuhteista, vaan päinvastoin. Uskon kuitenkin, että juuri siksi, koska hyvinvointi on riippuvainen vallitsevista olosuhteista, siihen liittyviin kysymyksiin on olemassa työkalut esittää oikeampia vastauksia, kuin jotkin muut ja joissain kulttuureissa tietoisten olentojen potentiaalinen hyvinvointi saavutetaan paremmin, kuin toisissa.
No comments:
Post a Comment